keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Jouluna lahjoja?

Tiina Kilkki

Tykkäätkö antaa joululahjoja? Onko niitä kiva saada? Minä tykkään sekä antaa että saada.

Näin ennen joulua meidän perheessä käydään jo perinteistä keskustelua lahjoista. Pitääkö olla monta pakettia vai ei? Voinet arvata, että mielipiteitä on ainakin kaksi. Kaupassa käydessäni katselen tavaroita ja mielessäni vilahtaa: tuo voisi olla kiva lapsenlapselle... haluaisikohan pojat tuollaista... ilahtuisiko miniät tällaisesta... entäpä mitä puolisoni tarvitsisi... mitä olisi tänä vuonna kiva antaa ystäville... ketä sellaista voisin muistaa, jota kukaan muu ei huomioi? Tykkään siis lahjojen antamisesta! Tokikin mietin lahjat oman kukkaroni mukaan ja vältän hankkimasta tarpeettomia tavaroita. Tykkään myös valmistaa itse lahjoja. Villasukat ja lapaset kuuluvat lahjaperinteeseen!

Lahjojen antaminen kuuluu meidän jouluun. Ehkäpä teilläkin? Ei liene kuitenkaan kyse siitä, että niitä pitäisi olla kukkuramitoin. Tai ne olisivat kalliita. Tärkeintä on lahjan mukanaan tuoma viesti: olet minulle tärkeä, rakas.

Lahjoja paketoidessani mietin Isän sydämen halua antaa meille lahjoja. Jeesus. Pyhä Henki. Pelastus.

"Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman... teille on syntynyt Vapahtaja..." (Luuk 2:10,11)  "Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljoa ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät." (Luuk 11:13)  "Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room 6:23)

Kiitollisena availen Isän antamia lahjoja ja samalla paketoin joululahjoja annettaviksi. Rukoilen samalla, että joululahjan mukana menisi perille viesti Isän rakkaudesta.

Riemullista Joulua sinulle ja läheisillesi!


Tiina Kilkki

tiina.kilkki(ät)kohtaamispaikka.net
Tiina on Jyväskylän KohtaamisPaikan työssä yhdessä miehensä Mikan kanssa. Tiina tykkää pitkistä kävelylenkeistä Mikan kanssa, puutarhanhoidosta ja käsillään tekemisestä.

torstai 7. joulukuuta 2017

Voiko vanha soida?

Tapio Sätilä

Yli satavuotias suomalainen päivälehti totesi sata vuotta sitten olevansa edistysmielinen. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut missään suhteessa vanhan hylkimistä vanhuutensa tähden. Lehti ei myöskään pyrkinyt kirmailemaan uuden perässä sen takia että se on uutta.

Lehdellä on haastava tavoite, jossa on mukana uuden ja vanhan välinen jännite. Minä kuulen ajatuksia, jotka pitävät uutta automaattisesti parempana. Niin ja välillä kuulen toteamuksen siitä, kuinka ennen oli niin paljon paremmin, mikä taas pitää vanhaa automaattisesti parempana.

Kuinka onkaan joulu ja joulun sanoma? Onko se vanhaa, jo kuultua, ei mitään uutta? Vai voisiko joulun sanoma olla sittenkin vanha, joka on erittäin arvokas ja joka tulee kuunnella tarkalla korvalla.

Pääsin kuulemaan Stradivarius-viulua Lahdessa. Näitä arvostettuja soittimia on tallella 650 kappaletta. Yhden viulun arvo on miljoonia euroja, vaikka ne ovat rakennetut jo 1600-luvun lopulla. Viulun sointi on ainutlaatuinen ja arvostettu – ikä ei siis kerro hyödyllisyydestä. Uusi ei ole parempi pelkästään uutuutensa vuoksi eikä iäkäs hyödytön tai vanhentunut ikänsä vuoksi.

Evankeliumikin on iäkäs, se on ollut tarjolla jo pitkään, mutta tämä ei tee evankeliumista arvotonta, vanhanaikaista tai hyödytöntä. Joulun sanoma on evankeliumi, hyvä uutinen. Suuri ihme tapahtui, kun Jumalan tuli ihmiseksi, muutti naapurustoomme, tuli keskuuteemme. Evankeliumi on joulun sanoma; ”Jumalalla on hyvä tahto ihmistä kohtaan”, vanhemman raamatunkäännöksen mukaan. Jumala haluaa jokaisen ihmisen yhteyteensä, rakkaussuhteeseen kanssaan. Evankeliumi on sanoma uudesta kuninkaasta, Jeesuksesta.

Ei ikä tee evankeliumista arvotonta, vaan arvokkaan. Mikä tässä evankeliumissa on sitten se uutinen, kun kerran itse tapahtumasta on jo 2000 vuotta?

On totta, että evankeliumia saatetaan pitää tarjolla vanhoilla tavoilla, mikä aiheuttaa torjunnan. Kerronnan, esitystavan vuoksi tarjoiltava jää ilman huomiota. Myös soittotaito, evankeliumin mukaisen elämän toteuttaminen, voi olla keskeneräinen ja se voi sisältää liikaa riitasointuja – sanat ja teot eivät vastaa toisiaan. Näistä vajavaisuuksista huolimatta uutinen on siinä, että evankeliumi vaikuttaa elämänmuutosta tänään ihmisten elämissä. Evankeliumissa ihmiset löytävät merkityksen elämälleen. Hyvä uutinen siitä, että Jumala on heidän puolellaan, ei heitä vastaan, antaa elämälle tarkoituksen. Elämällä Jumalan yhteydessä Hänen kanssaan joka päivä, kaikissa elämäntilanteissa, voi toteuttaa tätä tarkoitustaan. Tällainen elämä on uutinen, joka vaikuttaa ympäristöönsä ja muuttaa maailmaa Jumalan tahdon suuntaan.

Pekka Kuusisto totesi, ettei kukaan oikein tiedä, miksi soittamattoman viulun ääni menee tukkoon. Viulua pitää siis soittaa. Ei edes arvokasta Stradivariusta ole tarkoitettu lasikaappiin. Se on tarkoitettu soitettavaksi. Samoin on evankeliumin kanssa. Evankeliumi ”soi”, kun sitä soitetaan, evankeliumi ”soi”, kun elät Jumalan yhteydessä, evankeliumi ”soi”, kun elät Jumalaa kunnioittaen, arvostaen.

Olkoon joulunaikasi täynnä Jeesuksen läheisyyttä ja evankeliumin sointia!


Tapio Sätilä

tapio.satila(ät)kolumbus.fi
Tapio on kolmen lapsen isä, puoliso, opetuslapsi ja pastori. Intohimona paikallisseurakunta ja sen luontainen kehitys - ellei aivan itsestään kasvaminen. Harrastuksena mm. lukeminen, penkkiurheilu ja rakentaminen.

torstai 30. marraskuuta 2017

Ei ihminen elä ainoastaan leivästä

Johanna Sarento

Ollessani kolmentoista vuoden ikäinen luin kirjan, jossa kirjoittaja kertoi Jumalan konkreettisesta johdatuksesta hänen perheensä elämässä. Hän kertoi monista ihmeellisistä tilanteista, joissa oli Pyhän Hengen kehotuksesta mennyt auttamaan jotakuta, ja apu oli aina tullut juuri oikealla hetkellä. Tuota kirjaa lukiessani minun sydämeni kätköihin kylvettiin siemen, ja aloin kaivata omaan elämääni samanlaista Jumalan puheen kuulemista ja johdatusta kuin tuolla miehellä oli. Vaikka sellainen tuntuikin kovin kaukaiselta, ja tietenkin mahdolliselta vain jossain Amerikassa. Vuosien myötä olemme kuitenkin myös oman perheemme kanssa saaneet kokea Jumalan selkeää johdatusta monissa elämän vaiheissa.   

Kun tulimme mieheni kanssa ensimmäistä kertaa erääseen New Wine -tapahtumaan syksyllä 2005, tutustuimme ihmisiin joilla näytti olevan tuo sama halu seurata Jumalan ohjausta rukouksessa. Ja se, että Jumalan kuuntelemista pidettiin niin luonnollisena ja tärkeänä, pelasti silloin minun elämäni. Eräässä tilanteessa meidän puolestamme rukoileva pastori sai Herralta sanat, jotka nostivat minut syvän pettymyksen pohjamudista vahvalle kalliolle.

Tuosta hetkestä lähtien olen ollut entistä vakuuttuneempi siitä, että yksikin sana Jumalan suusta voi silmänräpäyksessä muuttaa ihmisen koko elämän. Herra sanoo:
”Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän.” (Jes 55:10-11)

Olen aina iloinnut New Winessa siitä, että rukouspalvelutilanteissa ja toisia siunatessa pyritään samalla kuuntelemaan Jumalaa. Rukous kun on liian usein yksisuuntaista: me puhumme ja Jumala kuuntelee. Joka tapauksessa on niin, että vain hän tietää tarkalleen mitä ihminen tarvitsee.

Kuunnellaan häntä – niin itseämme kuin myös toisia varten. Se voi pelastaa jonkun elämän.


Johanna Sarento

johanna.sarento(ät)outlook.com
Johanna kiertää Markun kanssa seurakunnissa puhumassa ja rukoilemassa. Hän haluaa nähdä että ihmiset löytävät läheisen suhteen Jeesukseen ja saavat siitä toivon ja voimavaran elämäänsä, ja että Jumalan valtakunta leviää näin yhä laajemmalle. Johannalla ja Markulla on kolme aikuista lasta ja kaksi lastenlasta. 

        

perjantai 24. marraskuuta 2017

Kasvokkain

Jukka Jämsén

Me vietämme nykyään paljon aikaa kasvot kuvaruutuun päin. Televisio ja nettimaailma ovat muuttaneet elämäämme paljon, ainakin niiden kohdalla, joilla on varaa kuvaruutuun eli televisioon, tietokoneeseen tai älypuhelimeen. Olemme ikään kuin kasvokkain sellaisen todellisuuden kanssa, joka on luotu kaukana. Ennen ihmiset olivat ”kasvokkain” vain lähellä olevan todellisuuden kanssa, sellaisen, johon katse lähiympäristössä ylettyi. Nyt eteemme tulvii erilaisia kuvia eri puolilta maailmaa ja jopa avaruudesta.

Mitä tämä ”kasvokkain” oleminen meihin vaikuttaa?

Itse ainakin huomaan olevani kyllästynyt, kylläkseni saanut. Totta kai edelleen esimerkiksi hyvä elokuva tuottaa mielihyvää, mutta vain, jos juoni on hyvä. Nyt kuva ei enää itsessään riitä viehättämään, vaan siihen kaipaa sisältöä. Kuvien paljous on aiheuttanut sen, että niistä on tullut osittain ikään kuin roskaa, jota täytyy työntää syrjään nähdäkseen jotain kaunista ja hyvää.

Raamattu kertoo, että ihminen on luotu olemaan kasvokkain Jumalan kanssa. ”Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” 1. Moos. 1:27. Olen yrittänyt ymmärtää tuota Jumalan kuvana olemista siten, että olemme ihmisenä kuin peili, joka kuvastaa sitä, johon päin ihminen on kääntynyt. Jos vietämme aikaa kasvokkain Jumalan kanssa, häneen päin kääntyneenä, alamme heijastaa hänen kuvaansa. ”Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen.” 2. Kor. 3:18a

Kirkkain kuva Jumalan kasvoista on Jeesus. ”Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, joka on meidän lunastuksemme, syntiemme anteeksianto. Hän on näkymättömän Jumalan kuva.” Kol. 1:13-15.

Miten voisimme olla ”kasvokkain” Jeesuksen kanssa? Itselleni se tarkoittaa ainakin Raamatun lukemista. Kaiken kuva- ja infotulvan keskellä Raamattu ikään kuin huokuu rauhaa ja puhtautta. Jos en pääse Raamattuun käsiksi, käyn mielessäni ulkomuistista läpi kymmentä käskyä (2. Moos. 20:2-17), uskontunnustusta (katekismus.fi) ja Isä meidän -rukousta (Matt. 6:9-13). Niillä kristityt ovat pärjänneet ainakin viimeiset 500 vuotta, siitä lähtien, kun Martti Luther löysi Raamatun ydinasiat uudelleen. Niiden läpi käyminen joka päivä ei vie montaa minuuttia ja ne palauttavat mieleen ja sydämeen Jeesuksen kasvot.

Seurakunnassa saan olla kasvokkain muiden Jeesuksen seuraajien kanssa ja yhdessä heidän kanssaan ”kasvokkain” Raamatun ja sen mukaisen opetuksen kanssa.

Yksin tai yhdessä muiden kanssa rukoillessa saan aavistella Pyhän Hengen läsnäoloa meissä ja minussa. ”Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.” 2. Kor. 3:18

Mieti, mitä klikkaat auki! Kannattaa avata ainakin Raamattu, seurakunnan ovi ja oma sydämensä rukoukseen, esimerkiksi Isä meidän -rukouksen sanoin. Niiden kautta opimme tuntemaan Jeesuksen rakastavat ja pyhät kasvot yhä paremmin. Ilman häntä olen kuin kuva tai peili ilman sisältöä. Hänen kasvonsa taas ovat parasta, mitä tiedän. Lopulta tulemme näkemään hänet lähietäisyydeltä: ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin.” 1. Kor. 13:12



Jukka Jämsén

jukka.jamsen(ät)evl.fi
Jukka toimii Lapuan hiippakunnan hiippakuntasihteerinä (lähetys- ja kansainvälinen työ) ja asuu Jyväskylässä. Hän on Kirsin mies ja neljän lapsen isä. Ulospäin suuntautuva seurakunta armolahjoineen innostaa edelleen! Jukka vastaa New Winen johtajaretriittitoiminnasta

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Parantumisen tarpeessa oleva usko

Mika Kilkki

Francis MacNutt kirjoitti aikanaan kirjan nimeltä “Parantumisesta”. Kirja julkaistiin suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1986. Oletko lukenut kirjan? Se on perusteos sairaiden puolesta rukoilemisesta ja mielestäni parhaita kirjoja tältä osa-alueelta. Blogini otsikko on tästä kirjasta.

Jokin aika sitten kotiryhmässämme eräs ihminen pyysi rukousta kipeän polvensa puolesta. Hän lisäsi pyyntöön, että hän ei tosin usko parantumisjuttuun. Yllätys olikin ollut seuraavana aamuna suuri, kun polvessa ei tuntunut vuosia jatkunutta kipua! Rukousvastaus tuli, vaikka uskoa ei tuntunut olevan. Tai ehkä sitä kuitenkin oli, koska hän pyysi rukousta.

Usko on pitkälti ilmapiirissä. Odotammeko Jeesuksen toimivan tänäänkin? Millaisena näemme Jeesuksen? Jeesus ei voinut kotikaupungissaan parantaa kuin joitakin sairaita, sillä paikallisten mielestä Jeesus oli vain puusepän poika, Mark 6:1-6. Hieman myöhemmin Markuksen evankeliumissa erään isän sanat Jeesukselle ovat jääneet mieleeni: “Minä uskon, auta minua epäuskossani.” Mark 9:24.

Jeesus sanoi sokeille miehille, jotka pyysivät Jeesukselta näköä: “Uskotteko, että minä voin auttaa teitä?” Matt 9:28. Se oli hyvin aseteltu kysymys. Jos Jeesus olisi asettanut painopisteen miesten omaan uskoon, niin tilanne olisi voinut mennä ihan toisella tavalla. Jeesus kiinnitti kuitenkin miesten huomion siihen, että Jeesus voi parantaa heidät. On paljon helpompi uskoa Jeesuksen kykyyn parantaa kuin oman uskon riittävyyteen. Juuri tässä erossa on nähtävissä parantamisen tarpeessa oleva usko.

Tarvitsemme uskoa, kun rukoilemme sairaiden puolesta. Uskoa ei tulisi kuitenkaan vaatia keneltäkään. Uskoa on jo se, kun rukoilemme! Keskittyessämme Jeesukseen uskomme vahvistuu. Usko vahvistuu myös siitä, että jaamme todistuksia siitä mitä Jeesus on tehnyt keskellämme.


Mika Kilkki

mika.kilkki(ät)kohtaamispaikka.net
Mika on Jyväskylän KohtaamisPaikan pappi. Hän on naimisissa Tiinan kanssa ja on kolmen aikuisen pojan isä. Mika tykkää urheilusta - lenkkeilee (kävellen) ja hiihtää ja on innokas penkkiurheilija. Lomalla Mika ja Tiina suuntaavat Lappiin patikoimaan. Mika johtaa Suomen New Wine -verkostoa yhdessä johtajiston kanssa.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Epäjumalille uhrattua lihaa kesägrillissä?

Markus Nikkanen

1 Korinttilaiskirjeen luvuissa 8–10 Paavali kirjoittaa vastauksensa Korintin seurakuntaa
kalvavaan ongelmaan: Onko Kristukseen uskovan mahdollista syödä epäjumalille uhrattua lihaa? Meidän elämästämme moinen ongelma tuntuu ensisilmäyksellä olevan kovin kaukana. Yhteiskuntamme kun erottelee uskonnon, kaupankäynnin, sosiaalisen elämän ja politiikan omiksi lokeroikseen. 

Toisin oli ensimmäisen vuosisadan roomalaisessa maailmassa, jossa uskonto ei ollut omassa lokerossaan ja esimerkiksi sosiaalisen elämän edellytyksenä oli osallistuminen kutsuillallisille, jotka aloitettiin vuodattamalla juomauhri Dionysoksen tai vaikkapa Sarapiksen kunniaksi. Lisäksi kaikki tarjottava liha tuli epäjumalan pöydästä. Osallistumalla näihin arkipäiväisiin ja vahvasti sosiaaliseen elämään liittyviin illallisiin uskovat osallistuivat samalla epäjumalan palvontaan. 

Teologinen tekosyy

Korinttilaiset yrittivät oikeuttaa toimintaansa vetoamalla Israelin Shema-uskontunnustuksen sisältämään ajatukseen vain yhden Jumalan olemassaolosta: 

”Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi. Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi. Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi. Ja sido ne merkiksi käteesi, ja ne olkoot muistolauseena sinun otsallasi.  Ja kirjoita ne talosi pihtipieliin ja portteihisi.” (5 Moos. 6:4–9 KR33). 

Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että Paavali lainaa korinttilaisten Sheman pohjalta esittämiä ajatuksia kahdeksannen luvun alussa: ”Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala.” Toisin sanoen:

Jumala on yksi = muita jumalia ei ole = epäjumalille uhrattua lihaa on vaaratonta syödä

Vaikka Paavali luonnollisesti allekirjoittaa ajatuksen siitä, että muita jumalia ei ole, hänen mukaansa korinttilaiset eivät kuitenkaan olleet täysin ymmärtäneet, mistä Shemassa oli kysymys. Vastauksessaan Paavali osoittaa, että Shema sisältää ajatuksen sekä uskovien välisestä solidaarisuudesta että uuden liiton kansan erottuvuudesta.

Solidaarisuus, Shema ja Jumalan kymmenen sanaa

Alkuperäisessä kontekstissaan Shema katsoo 5. Mooseksen kirjan viidennestä luvusta löytyvään  kymmeneen käskyyn (vrt. 5 Moos 6:7), jotka Sheman tavoin vakuuttavat, että Jumala on yksi ja kieltävät epäjumalien palvonnan. Mutta kymmenestä käskystä vain ensimmäiset koskevat suoraan Jumalaa. Jumalaan keskittyviä käskyjä seuraavat lähimmäisen rakastamiseen keskittyvät käskyt, jotka perustuvat Jumalan rakastamiselle. Huomaa, että koko juutalainen ja kristillinen etiikka perustuu siihen, kuka Jumala on. Toisin sanoen, käskyt eivät ole mielivaltaisia vaan nousevat Jumalan itsensä persoonasta. Esimerkiksi Jeesus yhdistää Sheman ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi” luontevasti ajatukseen lähimmäisen rakastamisesta: ”…ja lähimmäistä niin kuin itseäsi.”

Korinttilaisten ”teologisen tekosyyn” ongelmana oli se, että he eivät huomioineet niitä henkilöitä keskellään, jotka ryhmäpaineen mukana ajattelivat voivansa syödä epäjumalille uhrattua lihaa, mutta todellisuudessa lankesivat takaisin epäjumalien palvontaan, josta Kristus oli heidät pelastunut (ks. 8:10–13). Vaikka epäjumalille uhrattu liha — mikäli se tarjottiin kulttikontekstin ulkopuolella — oli itsessään harmitonta Paavalinkin mielestä, saattoi se kuitenkin vahingoittaa sitä, jolla ei ollut vahvaa henkilökohtaista vakaumusta. Toimiessaan omien ”oikeuksiensa” mukaan korinttilaiset tulivat samalla tappaneeksi lähimmäisensä, jonka puolesta Kristus oli kuollut. 

Erottuvuus ja Shema

Paavali tarjoaa myös toisen syyn pysyä kaukana epäjumalien pöydästä jakeissa 10:14–22. Tällä kertaa kyseessä on selkeästi kulttikonteksti — tilanteet, joissa palvotaan epäjumalia. Meidän on vaikea ymmärtää, miksi Kristukseen uskovat olisivat osallistuneet moisiin tilanteisiin. Ymmärtämistä kuitenkin helpottaa, kun ymmärrämme, että suurin osa Korintin seurakunnasta ei todennäköisesti syönyt lihaa kuin ani harvoin taloudellisen tilanteensa vuoksi. Itse asiassa yksi heidän ainoista mahdollisuuksistaan saada lihaa oli jumalien kunniaksi järjestettyihin juhlallisuuksiin osallistuminen, joiden aikana joskus jaettiin epäjumalille uhrattua lihaa. Suurin osa seurakuntaan kuuluvista eli pääosin erilaisista jyvistä koostuvalla ruokavaliolla.

Jakeissa 10:1–13 Paavali on jo kertonut ”meidän isistämme”, jotka saatuaan kaiken hyvän Jumalan kädestä kuitenkin lankesivat epäjumalan palvontaan (1 Kor. 10:7 vrt. 2 Moos. 34:6) ja kuolivat erämaahan pääsemättä koskaan luvattuun maahan. Tämä sama vaara uhkaa nyt korinttilaisiakin, jotka ovat vaarassa epäjumalanpalvonnalla herättää Jumalan vihan. Jakeen 10:22 ”Olemmeko muka häntä vahvempia?” nousee niin sanotusta Mooseksen laulusta (5 Moos. 32), jota Paavali lainaa jo jakeessa 20. Mooseksen laulussa epäjumalia palvovan Israelin ja Jumalan välistä suhdetta kuvataan ikään kuin vahvojen välisenä kädenvääntönä. 

Paavalin ratkaisu on vedota jälleen Shemaan, joka edellyttää myös Jumalan kansan erottuvuutta: Ne, jotka tunnustavat, että Jumala on yksi, ovat myös yksi, muista erottuva Jumalan kansa. Jakeen 10:17 ykseyttä korostava kieli nousee suoraan Shemasta ja tulee tulkita sen valossa merkitsemään nimen omaan erottuvuutta, jossa rakastetaan Jumalaa yli kaiken. Uuden liiton kansana (vrt. 1 Kor. 11:25) korinttilaiset on kutsuttu elämään Jumalalle, jonka kanssa tehty liitto edellyttää ainoastaan yhden ja todellisen Jumalan palvelemista. Tästä todistaa myös ehtoollispöytä, joka määrittelee siihen osallistuvat Jumalan kansaksi. Näin ollen ehtoollinen ei ole pelkästään syntien anteeksiantamuksen vastaanottamista vaan myös lupaus elää Kristukselle kaikesta sydämestä, sielusta ja kaikella voimalla. Ehtoollisella kristitty samaistuu Kristuksen kuolemaan ja elää hänen kuolemaansa todeksi omassa elämässään, kuolleena synnille.

Lopuksi

Vaikka ensimmäisen vuosisadan maailma on kaukana meistä ajallisesti, uskon, että Paavalin sanoilla on annettavaa myös meillekin. Myös meidät on kutsuttu solidaarisuuteen ja erottuvuuteen — elämään Jumalan yhtenä kansana, joka tunnustaa Jumalan yhdeksi ja elää tätä tunnustusta todeksi. 

Mutta miten me toimimme? Olemme jatkuvasti valmiita syöttämään toisiamme susille, lyömme lyötyä milloin milläkin leimakirveellä ja kuvittelemme itse olevamme kamalan oikeassa — ja tämä koskee niin meitä karismaatikkoja kuin hengenvastustajiakin. Korinttilaisten tavoin pidämme kiinni omista ”oikeuksistamme” siitä huolimatta, että Kristuksen ja Paavalin (luku 9) esimerkit kutsuvat meitä luopumaan omista oikeuksistamme toisten hyväksi. 

Millaista olisi elää solidaarisessa seurakunnassa? Millaista olisi, jos kristittyinä ajattelisimme toisiamme ja edistäisimme toistemme etua omamme sijasta?

Lisäksi me kumartelemme erilaisilla alttareilla päivittäin antaessamme halujemme ja himojemme ohjata meitä sen sijaan, että eläisimme Kristukselle. Annamme omaisuutemme oman mielihyvämme rakentamiseen, käännämme mielemme TV:n tavoin eri kanavalle, ja poistamme niin seurakunnan kuin köyhien ja pakolaistenkin tarpeet omasta elämästämme. Omistamme elämämme seksille, omaisuudelle ja pyrkyryydelle saadaksemme, mitä? Jumalan vihan päällemme?

Millaista olisi elää seurakunnassa, joka on todellisesti erilainen suhteessa maailmaan? Enkä tarkoita tällä nyt tiukkapipoisten joukkoa, sillä erottuvuuteen kuuluvat niin totuus kuin armokin. Millaista olisi elää seurakunnassa, joka todellisen Jumalan kuvan, Kristuksen, tavoin heijastaa täydellisesti Jumalan persoonaa?

Ehkäpä Paavalin teksti ei olekaan meistä niin kaukana. Hyvää parannuksen täyteistä kesää sinulle. 

Parannusta tekevä veljesi,
Markus



Markus Nikkanen

markus.nikkanen(ät)svk.fi
Markus on Hiljan isä ja Arjan mies. Tällä hetkellä hän suorittaa teologian jatko-opintoja Skotlannissa.

torstai 29. kesäkuuta 2017

Millä meitä Taivaan portilla oikein mitataan?

Pekka Valmari

Lukuisten vitsien teemana on, mitä Pyhä Pietari Taivaan portilla vaatii tai kenet sisään pyrkivistä hän valitsee. Portille tulo voi välillä käydä monen kristityn mielessä muutenkin.

Periaatteessa tiedämme hyvin, mihin pelastus perustuu: Jeesuksen ristillä ansaitsemaan sovitukseen. Aina. Siihen ei voi lisätä mitään – vaikka toisinaan voi tuntua, että pitäisi.

Portilla kohdataan muutakin. Paavali kehotti Korintin uskovien riitaisaa joukkoa rakentamaan elämäänsä heikkojen tapojen sijasta kestävästi – ja ehkä myös toisiaan. Työn laatu ei ratkaise pelastumista, mutta silti sillä on merkitystä, myös rakentajalle (1 Kr 3). Taakse jääneen elämän puutteet ja toisille aiheutunut kipu tuntuvat tuskallisilta silloin kun näkee, ettei niin olisi tarvinnut käydä.

Miten sitten jatkaa? Varsinkin, jos yritettyään huomaa, ettei tarvittavaa viisautta, kykyä tai hyvyyttä ole – eikä aina haluakaan? Alitajuisesti ja selvempänäkin ajatus Portilla käytävästä keskustelusta voi olla kiusallinen.

Mitä pitäisi tehdä?

Hyvän aikaa uskossa oltuanikin pelastus yksin armosta oli selvä asia teoriassa – mutta riittämättömyyksiini törmätessä huomasin yrittäväni remonttia suorittamalla. Eikä se toimi. Lopulta tuntui, ettei voi kuin laskea rimaa. Mutta ei kai se voinut olla Jumalan suunnitelma?

Jeesuksen käskyn mukaan rakkauden on oltava kaiken toimintamme motiivi – velvollisuus tai mikään muukaan ei riitä (Mt 22): "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein”– koska se sisältää kaiken muun ja tuo meihin puuttuneen halun ja kyvyn hyvään. Jumalan rakkaus, mekanisminaan meidän vastarakkautemme siihen, saa meissä aikaan kasvavan muodonmuutoksen.

Kun rakastaa, haluaa tuottaa hyvyyttä ja iloa rakkautensa kohteelle – se on kaukana velvollisuudesta. Varsinkin silloin kun rakkauden kohteena on täydellisen rakastava, armollinen ja läheisyyttämme kaipaava Jumala. Jos ja kun emme koe näin, elämme pahassa väärinkäsityksessä.

Jotta voi rakastaa, on voitava luottaa. Jos pelkäämme Jumalaa, voimme antautua Hänelle aluksi pienemmin askelin. Sitä mukaa kuin uskallamme, saamme  ”maistaa ja katsoa Herran hyvyyttä!” (Ps 34:9). Luottamus kasvaa, ja sen myötä rakkaus Jumalaan. Rakkaus karkottaa pelon, ja Jumalan läheisyydestä tulee houkuttavaa. Niin on tarkoituskin, jopa koukuttavaa. Muuan Asaf sanoi:  ”Minun onneni on olla lähellä Jumalaa (Ps 73:28).

On kiusallista, oikeastaan farisealaista kirjoittaa tätä blogia. En ole perillä tässä. Matkaa on, ja liike ymmärrykseen nähden hidasta, töksähtelevää. Mutta ratkaisun avaimet ovat löytyneet, ja pelottamisen sijasta suunta houkuttaa.

Taivaan portilla ei taideta kysyä, ”Mitä sait aikaan?” – vaan ehkä, ”Paljonko rakastit?”


Pekka Valmari

valmarit(ät)gmail.com
Pekka on Rovaniemen Vapiksen pj. Yhdessä puolisonsa Leilan kanssa hän koordinoi paikallista New Wine -toimintaa. Lasten ja nuorten asiat ovat tuttuja oman perheen lisäksi siviilityöstä.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Lähiruokaa

Kirsi Jämsén

Lähiruoasta puhutaan tällä hetkellä aika paljon ja onneksi sen saatavuuskin on koko ajan paranemaan päin. Tuntuu monella tapaa järkevältä, että ruoka tulee läheltä. Kun ei tarvita pitkiä kuljetuksia välikäsineen, on helpompi tietää mistä ja miten ruoka omaan pöytään tulee ja mitä se oikein pitää sisällään.

Viime aikoina on monesti tullut mieleen, että hengellisen ravinnon kanssa on vähän sama juttu. Tuntuu järkevältä kuunnella sellaista hengellistä opettajaa, jonka elämän tunnen ja oppia niiden Jeesuksen seuraajien elämästä, joiden arjen voin nähdä. Sanoilla ja toimilla on silloin tausta, jota vasten ne nousevat näkyviin ja kaikuvat kuuluviin.

Paavalin kirjeessä Timoteukselle on sama ajatus täydennettynä vielä 
Raamatun suuntaviitoilla:

"Pidä sinä kiinni siitä, minkä olet oppinut. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut. Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen." 

(2 Tim 3: 14,15)

Yksi seurakuntayhteisön aarre on siinä, että sen ihmiset näkevät toistensa arjen ja oppivat tuntemaan toisiaan. Kun yhteinen matka jatkuu riittävän pitkään, eteen tulee väistämättä tilanteita, joissa opimme, millä tavalla samaa matkaa kulkevat turvautuvat Jeesukseen ja miten heidän toivonsa kestää. Se on vaikuttava opetus.

Kun mietin oman seurakuntayhteisöni ihmisiä, huomaan sieltä löytyvän vaikuttavimmat esikuvani. Heidän uskonsa opettaa minua. Minua rakentaa se, miten he vain joka tapauksessa jatkavat matkaansa Jeesuksen kanssa. Minua ravitsee se, mitä he odottavat Jumalalta. Oma seurakuntayhteisö taitaa olla paras hengellisen lähiruoan paikka.


P.S. New Wine -kesätapahtumaan Jämsän Himoksella 12.-16.7. kokoontuu jälleen iso joukko ihmisiä seurakunnista ympäri Suomen. Rukoillaan ja odotetaan, että Jumala tämänkin tapahtuman kautta puhaltaa yhä enemmän elämäänsä moniin seurakuntiin ja luo hedelmällisiä yhteyksiä niiden välille.



Kirsi Jämsen

kirsi.jamsen(ät)kristillinenkoulu.fi
Kirsi on Jukan vaimo ja em. lasten äiti. Työkseen hän opettaa Jyväskylän kristillisessä koulussa ja vapaalla toimii Jyväskylän KohtaamisPaikassa yhtenä KohtaamisRyhmän vetäjänä, lastentiimiläisenä ja rukouspalvelijana. Kirsi syttyy, kun näkee tavallisten ihmisten palvelevan toisiaan Jumalan antamilla lahjoilla, niin että Jeesuksen luo on helpompi löytää.

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Maistiaisia

Leila Valmari

Lasten kerhossa seurasimme Mooseksen ja Israelin kansan kulkua kohti luvattua maata. Pitkään oli vaellettu hiekkaisia teitä ja päämäärä häämötti jo näköpiirissä.

Kansa halusi kuitenkin vielä tutkia tietä ja olosuhteita maassa. Päätettiin lähettää 12 vakoojaa. Minkälaisen viestin he toivat?

Kymmenen heistä koki, että haaste on liian hankala. Kansa ei onnistuisi voittamaan maata omakseen. He näkivät matkan jatkamisessa vain negatiivisia puolia. Mutta Joosua ja Kaaleb kertoivat, kuinka hyvä maa oli, ja he uskoivat, että Jumala antaisi sen kansalle. Maasta tuotiin myös maistiaisiksi taivaallisen makuisia hedelmiä. Rypäleterttu oli niin suuri, että kahden miehen piti kantaa sitä. Mutta pelottavat uutiset lannistivat kansan.

Lasten kerhossa ja muutenkin lasten kanssa on ollut mahtavaa olla. Haluamme antaa lapsille kokemuksia Jumalan rakkaudesta. Lapset ilmaisevat spontaania ja vilpitöntä iloa, oli tarjolla sitten rypäleitä tai äksöniä, temppuilua. Maukkaat maistiaiset synnyttävät iloa, joka tarttuu tiimiläisiinkin.

Jeesus rohkaisee meitä jatkamaan matkaa omalla tiellämme, joka välillä tuntuu arkisen hiekkaiselta. Hän on antanut meille Puolustajan, Pyhän Hengen olemaan kanssamme. Pyhällä Hengellä on tarjottavanaan hyviä hedelmiä: rakkaus, ilo, rauha jne (Gal 5:22-23).

Olemmeko muistaneet päivittää hedelmien tuoreuden? Tänäänkin ympärillä on ihmisiä, jotka kuuntelevat ajassa kuuluvia viestejä ja makustelevat niitä.

Psalmien jae 34:9 rohkaisee meitä kaikkia: ”Katsokaa, nähkää omin silmin! Maistakaa, katsokaa herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvaa häneen.”


Leila Valmari

valmarit(ät)gmail.com
Leila toimii Rovaniemen vapaaseurakunnan pastorina. Hän ja puolisonsa Pekka ovat viiden aikuisen lapsen vanhempia, ja lastenlapsia heillä on viisi. Kristittyjen yhteys ja kasvu ovat lähellä Leilan sydäntä. Niistä on saatu iloita mm. kotikaupungin seurakuntien yhteisissä New Wine -tapahtumissa ja -hankkeissa.

torstai 18. toukokuuta 2017

Jeesuksen nimessä

Markku Sarento

Jeesus lähetti opetuslapsensa julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita. Tuo sama tehtävä on annettu meillekin, tämän päivän kristityille. Osaammeko tarttua työhön samalla tavoin kuin ensimmäiset opetuslapset? Me yritämme kyllä totella Jeesuksen kehotusta ja ottaa mallia opetuslapsistakin, mutta miksi emme useinkaan näe samanlaisia tuloksia omassa työssämme?

Jos yritämme lähteä Jumalan valtakunnan työhön pelkästään Jeesuksen kehotuksen varassa, hommasta tuskin tulee paljon mitään.

Jokaisen evankeliumikirjan lopussa kuvataan eräs tapahtuma, joka jää joskus aika vähälle huomiolle. Tiedän, että tämä tulee yllätyksenä... Siellä nimittäin kerrotaan Jumalan Pojasta, joka ottaa kannettavakseen maailman synnin ja lahjoittaa meille ristinkuolemansa kautta täydellisen sovituksen. Yhdellä ainoalla uhrilla Jeesus lunastaa ihmiset vapaiksi lain kirouksesta, kertakaikkisesti ja lopullisesti.

Miksi nämä evankeliumien loppuluvut ovat niin tärkeitä? Syy on siinä, että kaiken sen mitä Jumalalta tarvitsemme – on sitten kysymys syntien anteeksisaamisesta tai Pyhästä Hengestä ja hänen lahjoistaan, tai vaikkapa sairaiden parantamisesta – kaiken hän lahjoittaa meille Kristuksen sovitustyön perusteella. Mitään muuta oikeutta tai osallisuutta Jumalan valtakuntaan meillä ei olekaan kuin se minkä Jeesus meille lunasti.

Joskus ajattelemme ymmärtävämme Jeesuksen ristin merkityksen oikein, mutta silti onnistumme irrottamaan sen historiallisesta todellisuudesta. Se johtaa siihen, että kun olemme tehneet syntiä, me joko kuvittelemme Jeesuksen jälleen ristille ja rukoilemme häneltä uutta sovitusta, tai sitten koetamme jälleen kerran anoa armahdusta suoraan Isältä. Ja kun tarvitsemme parantumista, me ryhdymme uudelleen suostuttelemaan Jumalaa pyynnöillämme, muistamatta lainkaan mitä hän meille jo kaksituhatta vuotta sitten antoi. Näin voidaan hyvin sanoa, että Kristuksen työ on todella jäänyt taka-alalle.

Meidän tulee oppia rukoilemaan ja toimimaan Jeesuksen nimessä, luottaen siihen mitä hän kerran teki meidän vuoksemme. Sitähän rukoileminen Jeesuksen nimessä merkitsee, Jumalan lahjojen vastaanottamista Jeesuksen loppuun suorittaman työn kautta.


Markku Sarento

markku.sarento(ät)outlook.com
Markku on evankelista ja pastori, jonka sydän sykkii Jeesuksen ristin evankeliumille. Markku tykkää tehdä seurakuntavierailuja Johannan kanssa ja on loputtoman innostunut moottoripyöristä ja cajonista.

torstai 11. toukokuuta 2017

Oletko ajatellut?

Tapio Sätilä

Oletko ajatellut taivasta? En tarkoita tuota sinistä, joka upeasti tänään loistaa. Oletko kuvitellut, minkälainen taivas on, mitä siellä on? Entä oletko lukenut kirjoja kuolemanrajakokemuksista?

Ymmärrän taivaskaipuun, mutta elämä on nyt - taivas ei minusta ole paikka, jossa elämä alkaa. Elämä on jo nyt, eikä minulla ole kiire kuolla päästäkseni taivaaseen. Taivaskaipuu ei mielestäni myöskään saa johtaa elämän välttelyyn ja pakenemiseen nyt.

Luin John Burken kirjoittaman kirjan Taivaan rajalla. Kirja on erinomainen, voin suositella. Kirjan suosituksissa Haberman kirjoittaa: "Minusta on aina tuntunut, että kuolemanjälkeisestä elämästä vallitsevan, hyvin perustellun käsityksen ja ihmisen käytännöllisen, tässä maailmassa vietettävään elämään sitoutumisen välillä pitäisi olla suora yhteys. Tämä teos kehittää oivasti tuota yhteyttä." Näin minulle ainakin kävi. Erinomainen, ihmeellinen paikka, johon olen matkalla, innostaa toimimaan nyt siten, että moni muukin pääsee sinne. Ja kun se on hyvä paikka, haluan toimia niin, että taivaan esimakua olisi tarjolla jo nyt.

Lukemisen jälkeenkin haluan edelleen elää täällä, tehtäväni on kesken. Kirja kuitenkin antoi ajattelemisen aihetta. Yksi suurista oivalluksista oli se itsestäänselvyys, että taivas on huikeasti paljon enemmän kuin on osannut kuvitella tai toivoa. Niin ja itse asiassa kirjan kertomukset eivät ole taivaasta. Ne ovat taivaan rajalta, reunalla käyneiden kertomuksia siitä, mitä he siihen mennessä näkivät ja kokivat.

Steve Sjogren oli leikkauspöydällä ja koki kuolemanrajakokemuksen. Hän totesi: "On lähes mahdotonta kuvailla täydellistä hyväksynnän tuntua, joka ympäröi minut. Keskellä tätä hyvin henkilökohtaista hyväksyntää osa minusta kuitenkin tiesi, että kaikki elämässäni ei sopinut yhteen sen kanssa, mitä Jumala oli aikonut varalleni."

Monet kertojista huomasivat tavoitelleensa vääriä asioita. Osa näki menneen elämänsä kuin elokuvana. Jotkut ihmettelivät asioita, jotka tuotiin esille - esim. toisen ihmisen auttaminen, jota kukaan ei ollut huomannut. Toiset ihmettelivät sitä, että heidän saamaansa tunnustusta, esim. tiedepalkintoa, ei edes mainittu tuossa elokuvassa. Mieleeni tulee Matt. 25: 44,45: "Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’"

Yksi kirjan teemoista oli palkitseminen. Burke toteaa, että Jumala palkitsee mielellään ja runsaasti - uskotko tämän? "Osasyy siihen, että ihmiset eivät käytä aikaa, rahaa tai mahdollisuuksiaan palvella tulevien palkintojen saamiseksi, on kyvyttömyys kuvitella tulevia palkintoja. Jotkut pelkäävät edelleen, että taivas on ikävystyttävä paikka - tai ei kovin tyydyttävä. Kun saamme selkeän kuvan mahdollisten maallisten palkintojen menettämisen aiheuttamista kustannuksista/siunauksista verrattuina ikuisiin palkintoihin, ymmärrämme asian ytimen. Tulevat palkinnot ovat - pyydän anteeksi sanaleikkiä - kuin toisesta maailmasta."

Onko sinun aika kuvitella taivasta ja saada selkeä kuva siitä, kuinka mahtava paikka, tulevaisuus ja palkka odottaa toisessa maailmassa teoista, jotka teet Jumalan tahdon mukaan Hänen kanssaan nyt täällä maan päällä?


Tapio Sätilä

tapio.satila(ät)kolumbus.fi
Tapio on kolmen lapsen isä, puoliso, opetuslapsi ja pastori. Intohimona paikallisseurakunta ja sen luontainen kehitys - ellei aivan itsestään kasvaminen. Harrastuksena mm. lukeminen, penkkiurheilu ja rakentaminen.

torstai 4. toukokuuta 2017

Olet kutsuttu - tervetuloa juhliin!

Tiina Kilkki

Tänä keväänä meidän perheessä on lähetetty juhlakutsuja. Vietimme juuri ensimmäisen lapsenlapsemme kastejuhlaa koko seurakuntaperheellä. Mikä ilo olikaan juhlia yhdessä!


Kesän alussa juhlimme yhden poikamme häitä. Hääjuhlia on järjestelty jo pitkään. Juhliin on kutsuttu perhettä, sukulaisia ja ystäviä. Jokainen juhlavieras on kutsuttu rakkaudella. Kutsut lähetettiin hyvissä ajoin. Toiveikkaana ja innokkaina odotamme kaikkien kutsuttujen vastaavan myöntävästi ja ja tulevan kanssamme iloitsemaan ja juhlimaan hääparia, lähettämään heitä yhteiselle taipaleelleen.

Jokaiselle vieraalle varataan oma paikka pöydässä, nimilappuun kirjoitetaan hänen nimensä. Istumajärjestyksen miettiminenkin on iso juttu. Kenen vieressä kunkin olisi kiva istua? Pienimmille hankitaan syöttötuolit. Tarjoiluissa huomoidaan jokaisen erityisruokavalio. Miten tarkkaan jokainen kutsuvieras mietitäänkään!

Kuulostelen omaa innostunutta odotustani. Muistelen sitä raamatunkohtaa, missä Jeesus puhui vertauksen Kuninkaan pojan häistä. Siinähän kutsutaan vieraita Taivaan hääjuhlaan. Voin kuvitella, miltä Jeesuksesta tuntuu, kun hän kutsuu meitä niihin hääjuhliin. Miten rakkaasti hän osoittaa kutsunsa jokaiselle meistä. Miten innokkaasti hän odottaa, että vastaamme hänelle myöntävästi. Miten hän tuntee surua, jollemme otakaan kutsua vastaan. Olet kutsuttu - tervetuloa juhliin!



Ps. Olet kutsuttu myös New Wine -kesätapahtumaan juhlimaan ja iloitsemaan, vahvistumaan ja rohkaistumaan. 



Tiina Kilkki

tiina.kilkki(ät)kohtaamispaikka.net
Tiina on Jyväskylän KohtaamisPaikan työssä yhdessä miehensä Mikan kanssa. Tiina tykkää pitkistä kävelylenkeistä Mikan kanssa, puutarhanhoidosta ja käsillään tekemisestä. 

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Lähde ja putkityöt

Jukka Jämsén

On upeaa löytää raikas lähde, kun jano vaivaa.

Löydettyämme oikein hyvän lähteen, voi olla, että haluamme samaa vettä yhä uudelleen. Voimme jopa rakentaa putket, joita pitkin veden saa esimerkiksi kesämökille.

Me Jeesuksen seuraajat olemme löytäneet lähteen, Jeesuksen. Hän on kuin raikasta vettä likaisen ja sekavan maailman keskellä, vettä, jota haluamme tarjota muillekin. Kirkon historia on tavallaan kertomusta siitä, miten kristityt ovat rakentaneet putkia, että kaikki saisivat tätä vettä. Lähde on sama, mutta putkityöt näyttävät olevan erilaisia: toisistaan poikkeavia tapoja viettää jumalanpalveluksia, eri musiikkityylejä, valtavia kirkkoja tai yksinkertaisia kokoontumistiloja, aina samanlaisina toistuvia rukouksia tai vapaata juttelua taivaallisen Isän kanssa.

Näyttää siltä, että usein kristityt ovat vähitellen ihastuneet omiin putkitöihinsä ja unohtaneet veden. Tärkeintä ei enää olekaan uskominen Jeesukseen, läheinen suhde häneen ja tuon suhteen tuomat hedelmät: anteeksiantamus, rauha, ilo, muiden palveleminen jne. Tärkeintä ovatkin oman kirkkokunnan tai porukan tavat. Kristillisyydestä tulee ilotonta ja voimatonta, raskasta puuhaa. Se on ikään kuin auto, jonka tankki on tyhjä ja jota pitää työntää, kun alun perin sen piti auttaa liikkumisessa.

Ulkopuoliset ihmettelevät putkirakennelmia. He eivät saakaan seurakunnalta raikasta vettä, vaan selityksiä putkitöiden yleishyödyllisyydestä (ja kalleudesta, jonka vuoksi toivotaan taloudellista tukea).

Hyvätkään käytännöt, lähetystyöstä ja avustustoiminnasta lähtien, eivät ole elävää vettä. Ne ovat sen seurauksia, suhteen hedelmiä. Jopa Raamatun tutkijat saattavat olla vain putkitöiden äärellä näkemättä lähdettä: ”Isä, elämän lähde, on tehnyt myös Pojasta elämän lähteen. - - - Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän – ja nehän juuri todistavat minusta. Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän.” (Joh. 5: 26,39,40)

Olisiko niin, että kun tilanteesta tulee tällainen, Jumala itse siirtää hieman lähteen paikkaa, jotta ihmiset löytäisivät rakenteiden sijaan uudelleen elävän Jeesuksen ja hänen armonsa, jonka hän on ristillä ansainnut?

Länsimaissa painotetaan valtavasti rakkaussuhteen merkitystä. Siksi tuntuu kummalliselta, että ihmisillä on suuria vaikeuksia ymmärtää läheisen jumalasuhteen keskeistä merkitystä kristillisyydessä. Kuka voisi pitää ihanteena sellaista avioliittoa, jossa ei ole läheistä suhdetta ja rakkautta? Silti kirkon ydintehtäväksi tarjotaan usein jotain muuta kuin suhdetta Jeesukseen, josta kaikki hyvä saa alkunsa.

Usko Jeesukseen avaa sisimpäämme raikkaan lähteen. Sen saamme onneksi löytää yhä uudelleen!

“Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan." Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan.” (Joh. 7: 37-39)


Jukka Jämsén

jukka.jamsen(ät)evl.fi
Jukka toimii Lapuan hiippakunnan hiippakuntasihteerinä (lähetys- ja kansainvälinen työ) ja asuu Jyväskylässä. Hän on Kirsin mies ja neljän lapsen isä. Ulospäin suuntautuva seurakunta armolahjoineen innostaa edelleen! Jukka vastaa New Winen johtajaretriittitoiminnasta.

torstai 13. huhtikuuta 2017

New Wine -perheyhteydessä haluamme rohkaista toisiamme olemaan luonnollisesti yliluonnollisia

Antti Pesonen

Vuosaaren Rohkaisupäivässä 7.4. oli vieraana liikkeen johtaja Paul Harcourt Lontoosta. Hänen sanomansa oli sekä äärimmäisen rohkaisevaa että erittäin haastavaa, kuten hyvän opetuksen kuuluukin.

New wine ei ole jotain tietynlaista tyyliä tai kulttuuria vaan sellaista teologiaa, jonka julistuksen seurauksena seurakunnat kasvavat ja uudistuvat. New wine teologian DNA on yksinkertaisesti palveleminen Pyhän Hengen voimassa. Pastoreiden ja johtajien tehtävänä on mallintaa seurakuntalaisille kuinka ihmisiä palvellaan tavalla, joka ilmentää Hengen voimaa. Näin julistettua sanaa seuraavat ihmeet ja merkit, jotka osoittavat Kristusta ja tekevät hänet ilmeiseksi. Jokainen Kristuksen seuraaja on kutsuttu toimimaan Hengen antamassa voimassa. Ainakin itse koen tässä ison mutta samalla mielekkään haasteen.

Rohkaisevaa oli toisaalta nähdä ja kuulla miten luonnolliseksi Paul teki sairaiden parantamisen. Vastapainoksi kriitikoille hän kertoi kuinka molemmat hänen omista lapsistaan sairastavat autismia. Vaikka parantumista ei ole lasten kohdalle tullut, niin silti Paul rohkaisee jatkamaan rukousta todeten, että emme voi tehdä teologiaa omasta kokemuksestamme vaan yksin Jeesuksen persoonasta. On tärkeä muistaa, että vastuu lopputuloksesta on aina Jumalalla. Silloin meidän tehtäväksemme jää totella Jeesuksen kutsua parantaa sairaat. Jos näin ei käy, niin jatkamme rukousta ja annamme ihmisen kokea rakkautemme.

Myötätunnon tulee aina kulkea parantavan rukouksen edellä. Jos Jeesus usein liikuttui ihmisen hädästä ennen kuin hän paransi heidät, niin kuinka voisimme kuvitella että meidän sanoissamme on voimaa, jos emme sydämessämme koe myötätuntoa ja empatiaa ihmisten hädästä. Aina kun kadotan rakkaudellisen asennoitumisen sairaita ja tarvitsevia kohtaan (mitä tapahtuu usein), on syytä pyytää Jumalaa täyttämään ensin minut empatialla ja myötätunnolla. Kun sydän on täynnä, niin on luonnollisempaa heittäytyä odottamaan myös ihmettä. Silloin Jumala saa kohdata ja yllättää rukoiltavan lisäksi myös rukoilijan.

Jos mitään ei tapahdu, niin ainakin rakastin, olin kuuliainen ja sain haasteen uskolleni. Ehkä ensi kerralla saan vastauksen. Mutta en anna uskoni hiipua, sillä silloin rukoukseni muuttuvat aneleviksi, epäilyn täyttämiksi ja lopulta täysin voimattomiksi. Mieluummin käännyn päivittäin Isän puoleen ja rukoilen, että hän täyttäisi minut jälleen uskon hengellä.

Ilman elävää ja läheistä suhdetta Kristukseen kääntyy ihmeistä puhuminen vain sanahelinäksi ja hengelliseksi väkivallaksi. Mutta Jeesuksesta täyttynyt sydän ei voi olla seuraamatta sitä esimerkkiä, jonka Jeesus itse näytti. Olkoonkin että hän haastaa meidät jatkuvasti kasvuun niin luonteemme kuin palvelutyömme suhteen. Tämän jännitteen kanssa, luonnollisesti eletyn yliluonnollisuuden kanssa, me New Wine -perheessä haluamme elää ja kutsua samaan uskon kamppailuun muitakin. Valmiiksi tullaan vasta taivaassa, jossa kerran saamme nähdä täydellisen parantumisen.


Antti Pesonen

antti-pekka.pesonen(ät)evl.fi
Antti toimii evankelioimistyön pastorina Vuosaaren seurakunnassa, jossa hän vastaa Kuninkaan illoista ja sen ympärille syntyneestä yhteisöstä. Hän on New Winen avustava johtaja, vastuualueinaan seurakunnat ja yhteisöt. Hänen unelmansa on nähdä missionaarinen seurakunta muuttamassa ihmisten elämää Jeesuksen voimassa. Antti on naimisissa Ann-Marien kanssa. He asuvat Vantaalla ja heillä on pieni Amanda-tyttö, joka rakastaa saunomista yhtä paljon kuin isänsä.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Ilman jo nyt – ei vielä -tasapainoa kadotamme joko voiman tai myötätunnon

Suvi Kankkunen

New Winen arvoissa on ilmaus ”Jumalan valtakunta - jo nyt ja ei kuitenkaan vielä”. Ajassamme (samoin kuin historiassa) näemme liikkeitä, joissa painottuu jompi kumpi puoli Jumalan valtakunnan todellisuudesta - joko se, että valtakunta kaikessa voimassaan on läsnä nyt eikä sitä tarvitse odottaa, tai se, että valtakunta sijoittuu tulevaisuuteen ja meidän tehtävämme täällä on ainoastaan odottaa sitä. 

Jos painotus on vahvasti siinä, että Jumalan valtakunta on jo nyt, eli tulee täydessä voimassaan tämän maailman keskelle, korostuvat erilaiset ihmeet ja merkit, onnistumiset ja voitot, jotka osoittavat ja edistävät Jumalan hallintavaltaa ja hyvyyttä keskellämme. Näitähän me rukoilemme ja iloitsemme niitä nähdessämme. 

Ilman tätä puolta Jumalan valtakunnan todellisuudesta uskomme kiinnittyy pelkästään tuonpuoleiseen ja sekä motivaatiomme että voimamme vaikuttaa tässä maailmassa, ympärillämme elävien ihmisten keskellä, jäävät usein heikoiksi. Kristillisyydestä tulee harrasta ja hurskasta toivomista ja tulevan odottamista ilman yhtymäkohtia tämän maailman todelliseen hätään. Siten myös Jumalan suuruus ja hänen rakkautensa ihmistä kohtaan hänen vastatessaan ihmisen tarpeeseen jäävät meiltä näkemättä. 

Jos taas painotus on siinä, että Jumalan valtakunta ei ole vielä, vaan vasta tulossa, korostuu ero tämän maailman rappeutuneisuuden ja tulevan maailman täydellisyyden välillä ja siitä nouseva toivo, että kaikki ei vielä ollut tässä; paha tulee vielä saamaan palkkansa ja hyvyys, totuus ja oikeudenmukaisuus toteutuvat kerran täydellisesti. 

Ilman tätä puolta valtakunnan todellisuudesta meidän on vaikea vastata ihmiselle, jonka kärsimys rukouksistamme huolimattakin jatkuu, syyllistämättä häntä tai itseämme. Ilman tätä puolta menetämme kykymme nähdä Kristus ja osoittaa myötätuntoa heikkoudessa, kärsimyksessä ja siinä, mikä meille näyttäytyy tappiona. 

Jumalan valtakunta on siinä, kun rohkeasti rukoilemme sairaiden puolesta ja iloitsemme ihmeistä ja onnistumisista. Ja Jumalan valtakunta on siinä, kun itkemme itkevien kanssa, kuljemme sairaan rinnalla ja seisomme tappion kärsineen tukena. Emme voi valita jompaa kumpaa emmekä edes puhua painottaen jompaa kumpaa, vaan meidän on julistettava ja elettävä todeksi molempia. 

Nimittäin painottaessamme toista ilman toista, alamme lopulta heikentyä siinäkin, mikä aiemmin oli vahvuutemme. ”Jo nyt, ei vielä” ei olekaan vain sanonta tai ilmaus, vaan ajan yläpuolella olevan Jumalan todellisuutta, jonka kanssa me ajalliset mutta iankaikkisuutta varten luodut olennot joudumme venyttämään uskoamme. Rohkaistaan toinen toisiamme tässä venytysharjoituksessa!



Suvi Kankkunen

suvi.kankkunen(ät)svk.fi
Suvi asuu Tampereella ja johtaa uuden sukupolven HOPE-raamattukoulua Suomen teologisella opistolla. Hän on New Winen avustava johtaja, vastuualueenaan kesätapahtuma sekä nuorisojohtajien verkosto. Kiinnostuksen kohteet ulottuvat nykytanssista johtajien kehittämiseen ja tieteenfilosofiasta sisustusprojekteihin.

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

New Wine on perheyhteyttä

Mika Kilkki


Uudessa testamentissa on useita vertauskuvia seurakunnasta. Itselleni läheisin on kuva seurakunnasta perheenä. Se korostaa kuulumista ja yhteyttä. Perheenjäsenet voivat olla hyvinkin erilaisia, mutta heillä on vahvat siteet toisiinsa. Kun olemme miettineet sitä, miten kuvaisimme New Winea, niin olemme päätyneet puhumaan juuri perheyhteydestä. New Wine -perhe koostuu samat arvot jakavista seurakunnista ja yhteisöistä. Iso perhe kokoontuu erilaisiin yhteisiin tapaamisiin, mm. kesätapahtumaan Himokselle.

Olen usein Himoksella heti ensimmäisessä tilaisuudessa kokenut tulleeni jälleen kuin kotiin. Yhteinen ylistys on ollut tässä tosi tärkeää. Oman yhteisömme KohtaamisPaikan kannalta Himoksen kesätapahtuma on ollut vuosien varrella todella merkittävä yhteyden luoja. New Wine -kesätapahtumassa näkymme on vahvistunut ja selkiytynyt.

Luin muutamia vuosia sitten eräästä Englannissa tehdystä tutkimuksesta seurakuntien hyvinvoinnista ja kasvusta. Tutkimuksen yksi päätelmä oli se, että ne seurakunnat kasvoivat, jotka olivat osa laajempaa verkostoa. Toisaalta taas ne seurakunnat kuihtuivat, jotka olivat jääneet yksin.

Olisi hienoa tavata sinua New Wine -perheen yhteisissä kokoontumisissa. Vaikka Vuosaaren kirkolla perjantaina 7.4. NW-rohkaisupäivässä. Ja tietysti heinäkuussa Himoksella.



Mika Kilkki


mika.kilkki(ät)kohtaamispaikka.net
Mika on Jyväskylän KohtaamisPaikan pappi. Hän on naimisissa Tiinan kanssa ja on kolmen aikuisen pojan isä. Mika tykkää urheilusta - lenkkeilee (kävellen) ja hiihtää ja on innokas penkkiurheilija. Lomalla Mika ja Tiina suuntaavat Lappiin patikoimaan. Mika johtaa Suomen New Wine -verkostoa yhdessä johtajiston kanssa.