tiistai 20. maaliskuuta 2018

Parannus on Suhde (ei pinkka sääntöjä)

Pekka Valmari

”Tehkää parannus”, oli Jeesuksen ydinjulistus. Mitä se meille tarkoittaa? Nykykristitty lukee sen ehkä muodossa: ”Tulkaa uskoon” tai ainakin ”korjatkaa jotain”. Uusin kirkkoraamattu kehottaa kääntymään, mutta puhuu myös parannuksen tekemisestä.

Kielellisesti tee parannus on suunnilleen samaa kuin paranna itsesi. Sitä yritetäänkin.  Useimmat tosin huomaavat sen mahdottomaksi, joten alitajuntamme soveltaa usein kehotuksen muotoon parantele itseäsi. Jos kysymme miten, se vastaa: noudata sääntöjä. Niin fariseukset ja muutkin juutalaiset ajattelivat, moni vielä nytkin.

Ehkä täsmällisin käännös sanalle parannus, metanoia, on kuitenkin mielenmuutos tai ajattelutavan muutos. Jeesus opetti perustavanlaatuista muutosta kaikkiin näkökulmiimme ja koko elämäämme – niin suurta muutosta, että se on mahdollinen vain Hänen avullaan – tai oikeammin Hänen tekemänään. Paradigman muutos olisi hyvä termi, jos se olisi suomea.

Fariseuksille suorittaminen, sääntöjen, VT:n lain ja sen päälle kehiteltyjen perinnäissääntöjen noudattaminen, oli se oikea tapa lähestyä ja palvella Jumalaa. Jeesuksen julistama ajattelutavan mullistava muutos on täysin muuta kuin fariseusten (ja usein meidänkin) tulkintamme. Jeesus asetti sääntöjen sijaan suhteen: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken” (Mk 12:29-34 kiteytettynä). 

Rakastaa voi vain suhteessa.

Jumalan rakastaminen on elämistä ja iloa syvenevässä suhteessa Häneen. Jos uskallamme sallia sen, Pyhä Henki eheyttää meitä, kun Jumalan kauniilla tavalla murtava rakkaus tulee osaksemme – etenkin silloin, kun mielestämme kaikkein vähiten ansaitsisimme. Henki antaa Hesekielin profetian mukaan kivisydäntemme tilalle elävän lihasydämen (11:19). Elävä sydän haluaa tuottaa iloa vapahtajalle ja toimii siitä lähtökohdasta – tullen siinä sivussa täyttäneeksi lainkin (Mt 22:40)!

Parannus ei ytimessään siis olekaan elämän parantamista, vaan suhteeseen antautumista. Subjekti, parannuksen tekijä en enää olekaan minä, vaan Jumala. Ihmisen roolina on pikemminkin olla oman elämänsä parannuksen MAHDOLLISTAJA antamalla Jumalalle tilaa – ja vapaus – muuttaa meitä. Kun parannus on suhde, rukouskaan ei ole suoritus, vaan kuin tulo lämpimään kotiin viimasta ja pakkasesta.

Kaunis teoria. Mutta miten ihmeessä se oikeasti tapahtuu? No, ainakin Jumala tarvitsee vapauden tehdä elämässämme syvältä asti korjaavia asioita – vallassamme on antaa se Hänelle, antautua Hänelle. Asenne, joka uskoon tullessa usein jo valittiin, mutta on sittemmin kulunut vähiin. Emme yleensä pystykään säilyttämään sellaista pitkään, joten alamme paikata asiaa yrittämällä – eli antautumisen hiipuessa tai puuttuessa valitsemme huomaamattamme fariseusten polun. Ja umpikuja on valmis.

Miten Jumala sitten tekee sen sydämensiirron tai -vaihdon? Voimme rakastaa vain, jos haluamme antautua. Tai voimme oppia rakastamaan, jos edes haluamme haluta. Ja voimme haluta antautua vain, jos luotamme tai tiedämme, että Jumalan rakkaus on meille niin hyvä asia, että nautimme ja iloitsemme siitä. Siis uskomme että Jumala ON hyvä – jopa minulle. Joillekin se tapahtuu nopeasti, mutta useimmille hitaammin, vähän kasvun tapaan – ja monin erilaisin, hyvin henkilökohtaisin tavoin.

Yksi tapa on tällainen. Ensin Hän johdattaa rakastavasti mutta peräänantamattomasti minut tajuamaan jonkin ikävistä piirteistäni tai teoistani (jota en ehkä ole aiemmin osannut tai halunnutkaan kohdata). Ymmärrän nyt sen haavoittavan sekä lähimmäisiäni että Jumalaa itseään. Sitten Pyhä Henki antaa rakkautensa vaikuttaa sisimmässäni: minua surettaa ja kaduttaa – mutta koen samalla olevani aidosti Hänen rakkautensa kohteena, vaikken ansaitsisi. Silloin tuntuu kuin vastarakkaus Häntä kohtaan lisääntyisi ja alankin haluta eroon tuosta haitallisesta asiasta. Joudun ehkä kertaamaan, ehkä monestikin, mutta Jumalan antama elämä sydämessäni aistii kivun Hänen murehduttamisestaan selvemmin, ja halu luovuttaa se osa itseä ehyemmin Hänelle kasvaa. 

Muissa tavoissa, joita Jumala käyttää, on samantapaisia piirteitä. Mitähän Hän kaipaisi kohdallani tai kohdallasi seuraavaksi käyttää?

Kuvatun ja muidenkin mekanismien tarkoitus varmaan on, että alamme kokea yhteyden Jumalaan yhä läheisemmäksi, nautimme siitä ja jäämme aiempaa nöyremmiksi, vapaammiksi, iloisemmiksi ja aiempaa suurempiin rukousvastauksiin luottaviksi – rakastamme Jumalaa. Emme ehkä yli kaiken, mutta enemmän kuitenkin. Samalla tulemme mukavammiksi muillekin. Ja elämä tuntuu paremmalta. Kun parannuksen teko on meille suhteessa elämistä Jumalan kanssa, ymmärrämme paremmin myös Daavidin toteamusta Psalmissa 73: ”minun onneni on olla lähellä Jumalaa”.


Pekka Valmari

valmarit(ät)gmail.com
Pekka on Rovaniemen Vapiksen pj. Yhdessä puolisonsa Leilan kanssa hän koordinoi paikallista New Wine -toimintaa. Lasten ja nuorten asiat ovat tuttuja oman perheen lisäksi siviilityöstä.

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Yhtä matkaa


Kirsi Jämsén

Terveisiä lumisesta Englannista! Palasimme muutama päivä sitten kotiin New Winen johtajuuskonferenssista Harrogatesta. Sää oli tosiaan sikäläisittäin poikkeuksellinen ja varsinkin paluumatka Harrogatesta kohti Manchesterin lentokenttää monivaiheinen ja vähän jännittäväkin. Olin iloinen, etten ollut liikkeellä itsekseni vaan yhdessä kuuden matkatoverin kanssa, kun reissussa oli osa Suomen New Winen johtajistoa. Samaa matkaa kulkeminen toi päämäärän jotenkin paljon lähemmäksi, teki perillepääsyn varmemmaksi ja kevensi matkan vastuksia.

Samaa matkaa kulkemisen kokemus leimasi myös itse konferenssin antia. Yhdessä tuhannen viidensadan muun osallistujan kanssa kuulimme ajatuksia herättävää opetusta Raamatun äärellä ja innostavia esimerkkejä eri seurakuntien elämästä, etenkin siitä, miten seurakunta voisi olla muuttamassa ympäröivän yhteisön elämää. Sydämeen jäi monta kohtaamista, joissa vaihdettiin ajatuksia ja kokemuksia, jaettiin myös matkan vastuksia. Yhdessä myös ylistettiin Jumalaa, käännettiin huomio häneen ja kuulosteltiin hänen läsnäoloaan. On mahtavaa kuulla suuren joukon laulavan sydämen pohjasta ylistystä Jeesukselle ja liittyä mukaan iloon ja ihmettelyyn myös omalla äänelläni.

Ylistyshetket jäivätkin mieleen ja jäin niitä mutustelemaan. Yhteinen ylistys on tärkeä osa samaa matkaa kulkemista eikä siinä ole oleellista joukon koko. Voimallinen asia on kääntyä yhdessä samaan suuntaan ja tunnustaa, kuka on suurin. Ylistyksessä huomio on Jumalassa, siinä millainen hän on ja mitä hän on tehnyt. Ehkäpä juuri siksi siinä samalla usein oman elämän asiat tuntuvat asettuvan enemmän oikeisiin mittasuhteisiin. Ehkäpä Jumalan läsnäolossa on niin turvallinen paikka, että päästämme hänet jotenkin helpommin koskemaan elämämme käsikirjoitukseen. Ja Jumala tahtookin puuttua siihen ihan kirjain kirjaimelta, yhteen juuttuneita kirjaimia uudelleen järjestäen ja välistä pudonneita löytäen niin että sanat taas tarkoittavat sitä mitä pitikin ja kertomus etenee.

Meidän elämämme käsikirjoitus on osa paljon isompaa kertomusta, Jumalan suunnitelmaa tätä maailmaa varten. Matkamme on tarkoituskin liittyä toisten vaellukseen. Kuljemme samaa matkaa. Kenen kanssa sinä kuljet yhtä matkaa? Kenen kanssa voisit jakaa näkyäsi, kokemuksiasi ja matkan vastuksia? Kenen kanssa voisit pysähtyä kuuntelemaan Jumalan johdatusta ja ihmettelemään hänen hyvyyttään? Usko pois, juuri sinun matkasi voi olla toiselle kulkijalle iso rohkaisu.


Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Aamen. 
(Ef 3:20,21)

Kirsi Jämsen

kirsi.jamsen(ät)kristillinenkoulu.fi
Kirsi on Jukan vaimo ja em. lasten äiti. Sydämellä on yhteinen näky Jukan kanssa nähdä seurakuntien uudistuvan ja tavallisten ihmisten palvelevan toisiaan Jumalan antamilla lahjoilla, niin että Jeesuksen luo on helpompi löytää. Kirsi työskentelee opettajana Jyväskylän kristillisessä koulussa ja toimii Jyväskylän KohtaamisPaikassa yhtenä KohtaamisRyhmän vetäjänä ja rukouspalvelijana.