Jukka Jämsén
Miltä kuulostaisi, jos joku yrittäisi nykyään perustella
avioliiton olemassaoloa ja tärkeyttä seuraavasti: ”Avioliiton kautta saadaan
muun muassa yhteiskuntaan uutta työvoimaa lasten saamisen kautta, mutta sen
sijaan aviopuolisoiden välinen suhde ei ole niin kovin merkittävä asia.”
Veikkaan, että perustelijaa paheksuttaisiin laajasti!
Kirjoitin edellisessä blogissani: ”Länsimaissa painotetaan
valtavasti rakkaussuhteen merkitystä. Siksi tuntuu kummalliselta, että
ihmisillä on suuria vaikeuksia ymmärtää läheisen jumalasuhteen keskeistä
merkitystä kristillisyydessä.”
Yhä uudelleen minua ihmetyttää tämä jumalasuhteen
väheksyminen. Ajattelin pohtia aihetta hieman lisää.
Kristittyjä pidetään usein ilottomina ja elämänkielteisinä,
jotenkin tosikkomaisina. Helposti muun muassa väitetään, että he ovat
tunneköyhiä ilonpilaajia, kun eivät ymmärrä, kuinka ihmiset tarvitsevat muun
muassa kevyttä musiikkia, elokuvia ja viihdekirjallisuutta.
Sitten kun kristityt hoitavat suhdettaan Jumalaan eli
lukevat ja pohtivat yhdessä Raamattua, Jumalan rakkauskirjettä meille,
ylistävät häntä, laulavat hänelle ja haluavat kokoontua yhteen rukoilemaan ja
kiittämään Jeesusta, heidän väitetään olevan pinnallisia ja tunnekeskeisiä.
Ylistyksen ja jumalasuhteen hoitamisen sijaan pitäisikin keskittyä vain uskon
yhteiskunnallisiin hyviin vaikutuksiin kuten köyhien ja yksinäisten
auttamiseen.
Nämä kaksi edellistä väiteryhmää ovat aivan vastakkaisia ja
kuitenkin ne tulevat joskus jopa samojen henkilöiden suusta. Joko Jeesuksen
seuraajat ovat tunneköyhiä tosikkoja tai tunnekeskeisiä ja pinnallisia ja
joskus näköjään molempia yhtä aikaa!
Joidenkin on vaikeaa käsittää, että jumalasuhteen läheisyys
ja uskon seurauksena tulevat hyvät teot kuuluvat yhteen. Kuitenkin kirkkohistoria
tarjoaa hyvin selkeää näyttöä siitä, että juuri Jeesuksesta innostuneet ihmiset
ovat saaneet paljon hyvää aikaan. Läheinen suhde Jumalaan tuottaa hyviä
hedelmiä.
Esimerkkejä voisi luetella paljon. Suomen kirjakieli on
Raamatun kääntämisen sivutuote, jonka Mikael Agricola loi tahtoessaan saada
Jumalan sanan suomalaisten luettavaksi. Häntä ei ensisijaisesti kiinnostanut
kieli, vaan evankeliumi. Koululaitos on syntynyt kirkon opetuksen pohjalle,
samoin terveydenhuolto, yhteiskunnan heikoimmista huolehtiminen ja niin
edelleen. Nykyaikainen diakonia ja lähetystyö ovat Jeesuksesta innostuneiden
ihmisten aloittamia.
Pelkästään tällaisilla näytöillä voisi siis helposti
perustella kirkon olemassaolon, mutta se olisi yhtä naurettavaa kuin
aviosuhteen unohtaminen avioliiton hedelmien vuoksi.
Ihmeellisintä kristillisessä uskossa on Jumalan olemus. Hän
on itsessään suhde, suhde Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen välillä. On
ällistyttävää, että Jeesus on puhdistanut häneen uskovat ihmiset sellaisella
tavalla, että pyhän Jumalan Pyhä Henki haluaa asua heidän sisimmässään. Siksi
uskovat ihmiset ovat mukana tuossa suhteessa, Jeesuksen armahtamina ja Pyhän
Hengen läsnäolon kautta.
Kun ihminen saa maistaa Jeesuksen läsnäoloa eli kun ihminen
alkaa uskoa Jeesukseen, hän ei enää janoa muuta. ”Joka juo minun antamaani
vettä, ei enää koskaan ole janoissaan.” (Joh. 4:14)
Elämän tarkoitus on täyttyä Pyhällä Hengellä niin, että
Kristus asuu meissä ja avaa meille luottamuksen siihen, että olemme Jumalan
lapsia. Tämän tarkoituksen täyttymystä varten ihmiset etsivät sisimpänsä
aukkoon edes jonkinlaista täytettä, jos he eivät ole tajunneet, kuka Jeesus on.
Kun he etsivät humaltumisesta jotain hyvää, he etsivät periaatteessa aivan
oikeaa asiaa, mutta väärästä paikasta. Juopuminen viinistä ei tee hyvää, mutta
Hengellä täyttyminen tekee! Kun ihmiset olettavat, että suhde toiseen ihmiseen
on elämän suurin täyttymys, he etsivät lopulta suhdetta Jeesukseen, sillä
siihen suhteeseen meidät kaikki on luotu ja tarkoitettu.
”Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno,
vaan antakaa Hengen täyttää itsenne. Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä
ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle ja
kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen
nimessä.” (Ef. 5:18-20)
Rohkaisen kaikkia meitä etsimään Jeesusta niin, että hän saa
täyttää meidät Pyhällä Hengellä. Jumalan läsnäolon kokeminen on ainakin
itselleni parasta, mitä elämässäni on tapahtunut. Tuo läsnäolo ei lopu edes
kuolemaan, vaan jatkuu ikuisessa elämässä, jopa vielä parempana kuin täällä
rikkinäisessä maailmassa.
Elämän tarkoitus on Jumalan läsnäolossa eläminen. Ilman
ilosanomaa emme saa juuri mitään hyvää tehtyä, kun todellinen voima, Jeesuksen
läsnäolo Pyhässä Hengessä, puuttuu. Evankeliumi on Jumalan voima. (Room. 1:16) Kun Raamatun mukaisesti keskitymme Jeesukseen, Pyhä Henki täyttää meidät. Siitä
seuraa tavalla tai toisella myös hyviä hedelmiä, mutta ne eivät ole tärkeintä.
Tärkeintä on Jumalan läsnäolo, ihmeellinen aarre.
Jukka Jämsén
jukka.jamsen(ät)evl.fi Jukka toimii Lapuan hiippakunnan hiippakuntasihteerinä (lähetys- ja kansainvälinen työ) ja asuu Jyväskylässä. Hän on Kirsin mies ja neljän lapsen isä. Ulospäin suuntautuva seurakunta armolahjoineen innostaa edelleen! Jukka vastaa New Winen johtajaretriittitoiminnasta.
|