torstai 30. marraskuuta 2017

Ei ihminen elä ainoastaan leivästä

Johanna Sarento

Ollessani kolmentoista vuoden ikäinen luin kirjan, jossa kirjoittaja kertoi Jumalan konkreettisesta johdatuksesta hänen perheensä elämässä. Hän kertoi monista ihmeellisistä tilanteista, joissa oli Pyhän Hengen kehotuksesta mennyt auttamaan jotakuta, ja apu oli aina tullut juuri oikealla hetkellä. Tuota kirjaa lukiessani minun sydämeni kätköihin kylvettiin siemen, ja aloin kaivata omaan elämääni samanlaista Jumalan puheen kuulemista ja johdatusta kuin tuolla miehellä oli. Vaikka sellainen tuntuikin kovin kaukaiselta, ja tietenkin mahdolliselta vain jossain Amerikassa. Vuosien myötä olemme kuitenkin myös oman perheemme kanssa saaneet kokea Jumalan selkeää johdatusta monissa elämän vaiheissa.   

Kun tulimme mieheni kanssa ensimmäistä kertaa erääseen New Wine -tapahtumaan syksyllä 2005, tutustuimme ihmisiin joilla näytti olevan tuo sama halu seurata Jumalan ohjausta rukouksessa. Ja se, että Jumalan kuuntelemista pidettiin niin luonnollisena ja tärkeänä, pelasti silloin minun elämäni. Eräässä tilanteessa meidän puolestamme rukoileva pastori sai Herralta sanat, jotka nostivat minut syvän pettymyksen pohjamudista vahvalle kalliolle.

Tuosta hetkestä lähtien olen ollut entistä vakuuttuneempi siitä, että yksikin sana Jumalan suusta voi silmänräpäyksessä muuttaa ihmisen koko elämän. Herra sanoo:
”Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän.” (Jes 55:10-11)

Olen aina iloinnut New Winessa siitä, että rukouspalvelutilanteissa ja toisia siunatessa pyritään samalla kuuntelemaan Jumalaa. Rukous kun on liian usein yksisuuntaista: me puhumme ja Jumala kuuntelee. Joka tapauksessa on niin, että vain hän tietää tarkalleen mitä ihminen tarvitsee.

Kuunnellaan häntä – niin itseämme kuin myös toisia varten. Se voi pelastaa jonkun elämän.


Johanna Sarento

johanna.sarento(ät)outlook.com
Johanna kiertää Markun kanssa seurakunnissa puhumassa ja rukoilemassa. Hän haluaa nähdä että ihmiset löytävät läheisen suhteen Jeesukseen ja saavat siitä toivon ja voimavaran elämäänsä, ja että Jumalan valtakunta leviää näin yhä laajemmalle. Johannalla ja Markulla on kolme aikuista lasta ja kaksi lastenlasta.