torstai 17. huhtikuuta 2014

Se toimii sittenkin!



Viime vuosina olen harjoitellut uutta tapaa julistaa hyvää sanomaa ihmisille. Perinteisesti ajatellaan, että ensin syntisen tulee kuulla laki, jotta tarve evankeliumille syntyy. Olen kuitenkin miettinyt, onko tilanteita jossa tämä lähestymistapa saattaa johtaa meidät väheksymään evankeliumin voimaa? Aivan kuin evankeliumi Kristuksesta ei itsessään olisikaan riittävä voima, ”pelastukseksi jokaiselle joka uskoo.” Onko sanomamme Kristuksesta niin vaisu, että meidän pitää aina ensin kertoa huonot uutiset, jotta sen valossa evankeliumi alkaa vasta oikeasti vaikuttaa hyvältä sanomalta? 

Verkostossa (jumalanpalvelusyhteisössä jossa palvelen) olemme alkaneet rukoilla ihmisten puolesta tavalla, jota kutsumme DNA-rukoukseksi. Kysymme Jumalalta, mikä on se alkuperäinen suunnitelma mikä Jumalalla on tätä ihmistä varten: millainen on hänessä se ennen maailman luomista Jumalan sydämeltä syntynyt Jumalan kuva, jonka tämä rikkinäinen maailma ja huonot valinnat, ovat enemmän tai vähemmän vääristäneet tai peittäneet alleen. Yleensä rukoilemme parin hengen ryhmissä henkilön puolesta ja sitten jaamme ajatukset, jotka olemme saaneet. 

Tällaisen rukouksen kautta Jumalan rakkaus tulee ihmistä kohti välillä todella pysäyttävällä tavalla. He havahtuvat siihen, miten yksityiskohtaisesti Jumala on heidät suunnitellut. He käsittävät ehkä ensimmäistä kertaa, että Jumala todella näkee heidät ja että hänellä on ihmeellisiä ajatuksia juuri heistä. Kuten Daavid he ihmettelevät Jumalan suurenmoista viisautta siinä miten heidät on tehty ja kuinka suurenmoiset Isän ajatukset ovat heitä kohtaan. ”Kuinka kalliit ovat minulle sinun ajatuksesi, kuinka suuri niiden luku!” parkaisi Daavid kun hän sai vilauksen siitä, miten Jumala ajattelee hänestä (Psalmi 139).

Samaa profeetallista rohkaisua voi antaa myös ihmisille jotka eivät vielä usko. Juuri tänä aamuna rukoilin erään ei-kristityn puolesta DNA-rukousta. En tuntenut häntä lainkaan, sillä tapasin hänet ensimmäistä kertaa. Jaettuani Herralta saamani ajatukset, hän liikuttuneena kertoi minulle kuinka tunnisti niistä itsensä, mutta ei osannut kuvitella kuinka hyvä ja kaunis on se kuva jonka Jumala maalasi hänen eteensä. Vaikka hän syvällä sisimmässään tunnisti kaikki kuvaamani piirteet, hän samalla tiedosti, ettei useinkaan kyennyt elämään niiden mukaan. Jumalan visio hänen elämästään oli kauniimpi ja jalompi kuin hän osasi odottaa. Samalla Jumalan hyvyys alkoi välittömästi kutsua häntä parannukseen. 

Puristeille siis tiedoksi, kun rohkaisemme ihmistä ja kutsumme esiin aarretta mullan alta, alkaa aarteen kauneuden edessä multa paljastua mullaksi. Meidän ei tarvitse väheksyä syntiä, mutta Kristuksen evankeliumin valkeus paljastaa sen mikä on pimeyttä. Ilosanoma Kristuksesta ei ole menettänyt kauneuttaan ja vetovoimaansa. Se yhä tänäkin päivänä mullistaa yksilön ja yhteiskunnan elämän Jumalan hyvyyden vallankumouksella!

Petri Patronen