keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Maistiaisia

Leila Valmari

Lasten kerhossa seurasimme Mooseksen ja Israelin kansan kulkua kohti luvattua maata. Pitkään oli vaellettu hiekkaisia teitä ja päämäärä häämötti jo näköpiirissä.

Kansa halusi kuitenkin vielä tutkia tietä ja olosuhteita maassa. Päätettiin lähettää 12 vakoojaa. Minkälaisen viestin he toivat?

Kymmenen heistä koki, että haaste on liian hankala. Kansa ei onnistuisi voittamaan maata omakseen. He näkivät matkan jatkamisessa vain negatiivisia puolia. Mutta Joosua ja Kaaleb kertoivat, kuinka hyvä maa oli, ja he uskoivat, että Jumala antaisi sen kansalle. Maasta tuotiin myös maistiaisiksi taivaallisen makuisia hedelmiä. Rypäleterttu oli niin suuri, että kahden miehen piti kantaa sitä. Mutta pelottavat uutiset lannistivat kansan.

Lasten kerhossa ja muutenkin lasten kanssa on ollut mahtavaa olla. Haluamme antaa lapsille kokemuksia Jumalan rakkaudesta. Lapset ilmaisevat spontaania ja vilpitöntä iloa, oli tarjolla sitten rypäleitä tai äksöniä, temppuilua. Maukkaat maistiaiset synnyttävät iloa, joka tarttuu tiimiläisiinkin.

Jeesus rohkaisee meitä jatkamaan matkaa omalla tiellämme, joka välillä tuntuu arkisen hiekkaiselta. Hän on antanut meille Puolustajan, Pyhän Hengen olemaan kanssamme. Pyhällä Hengellä on tarjottavanaan hyviä hedelmiä: rakkaus, ilo, rauha jne (Gal 5:22-23).

Olemmeko muistaneet päivittää hedelmien tuoreuden? Tänäänkin ympärillä on ihmisiä, jotka kuuntelevat ajassa kuuluvia viestejä ja makustelevat niitä.

Psalmien jae 34:9 rohkaisee meitä kaikkia: ”Katsokaa, nähkää omin silmin! Maistakaa, katsokaa herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvaa häneen.”


Leila Valmari

valmarit(ät)gmail.com
Leila toimii Rovaniemen vapaaseurakunnan pastorina. Hän ja puolisonsa Pekka ovat viiden aikuisen lapsen vanhempia, ja lastenlapsia heillä on viisi. Kristittyjen yhteys ja kasvu ovat lähellä Leilan sydäntä. Niistä on saatu iloita mm. kotikaupungin seurakuntien yhteisissä New Wine -tapahtumissa ja -hankkeissa.

torstai 18. toukokuuta 2017

Jeesuksen nimessä

Markku Sarento

Jeesus lähetti opetuslapsensa julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita. Tuo sama tehtävä on annettu meillekin, tämän päivän kristityille. Osaammeko tarttua työhön samalla tavoin kuin ensimmäiset opetuslapset? Me yritämme kyllä totella Jeesuksen kehotusta ja ottaa mallia opetuslapsistakin, mutta miksi emme useinkaan näe samanlaisia tuloksia omassa työssämme?

Jos yritämme lähteä Jumalan valtakunnan työhön pelkästään Jeesuksen kehotuksen varassa, hommasta tuskin tulee paljon mitään.

Jokaisen evankeliumikirjan lopussa kuvataan eräs tapahtuma, joka jää joskus aika vähälle huomiolle. Tiedän, että tämä tulee yllätyksenä... Siellä nimittäin kerrotaan Jumalan Pojasta, joka ottaa kannettavakseen maailman synnin ja lahjoittaa meille ristinkuolemansa kautta täydellisen sovituksen. Yhdellä ainoalla uhrilla Jeesus lunastaa ihmiset vapaiksi lain kirouksesta, kertakaikkisesti ja lopullisesti.

Miksi nämä evankeliumien loppuluvut ovat niin tärkeitä? Syy on siinä, että kaiken sen mitä Jumalalta tarvitsemme – on sitten kysymys syntien anteeksisaamisesta tai Pyhästä Hengestä ja hänen lahjoistaan, tai vaikkapa sairaiden parantamisesta – kaiken hän lahjoittaa meille Kristuksen sovitustyön perusteella. Mitään muuta oikeutta tai osallisuutta Jumalan valtakuntaan meillä ei olekaan kuin se minkä Jeesus meille lunasti.

Joskus ajattelemme ymmärtävämme Jeesuksen ristin merkityksen oikein, mutta silti onnistumme irrottamaan sen historiallisesta todellisuudesta. Se johtaa siihen, että kun olemme tehneet syntiä, me joko kuvittelemme Jeesuksen jälleen ristille ja rukoilemme häneltä uutta sovitusta, tai sitten koetamme jälleen kerran anoa armahdusta suoraan Isältä. Ja kun tarvitsemme parantumista, me ryhdymme uudelleen suostuttelemaan Jumalaa pyynnöillämme, muistamatta lainkaan mitä hän meille jo kaksituhatta vuotta sitten antoi. Näin voidaan hyvin sanoa, että Kristuksen työ on todella jäänyt taka-alalle.

Meidän tulee oppia rukoilemaan ja toimimaan Jeesuksen nimessä, luottaen siihen mitä hän kerran teki meidän vuoksemme. Sitähän rukoileminen Jeesuksen nimessä merkitsee, Jumalan lahjojen vastaanottamista Jeesuksen loppuun suorittaman työn kautta.


Markku Sarento

markku.sarento(ät)outlook.com
Markku on evankelista ja pastori, jonka sydän sykkii Jeesuksen ristin evankeliumille. Markku tykkää tehdä seurakuntavierailuja Johannan kanssa ja on loputtoman innostunut moottoripyöristä ja cajonista.

torstai 11. toukokuuta 2017

Oletko ajatellut?

Tapio Sätilä

Oletko ajatellut taivasta? En tarkoita tuota sinistä, joka upeasti tänään loistaa. Oletko kuvitellut, minkälainen taivas on, mitä siellä on? Entä oletko lukenut kirjoja kuolemanrajakokemuksista?

Ymmärrän taivaskaipuun, mutta elämä on nyt - taivas ei minusta ole paikka, jossa elämä alkaa. Elämä on jo nyt, eikä minulla ole kiire kuolla päästäkseni taivaaseen. Taivaskaipuu ei mielestäni myöskään saa johtaa elämän välttelyyn ja pakenemiseen nyt.

Luin John Burken kirjoittaman kirjan Taivaan rajalla. Kirja on erinomainen, voin suositella. Kirjan suosituksissa Haberman kirjoittaa: "Minusta on aina tuntunut, että kuolemanjälkeisestä elämästä vallitsevan, hyvin perustellun käsityksen ja ihmisen käytännöllisen, tässä maailmassa vietettävään elämään sitoutumisen välillä pitäisi olla suora yhteys. Tämä teos kehittää oivasti tuota yhteyttä." Näin minulle ainakin kävi. Erinomainen, ihmeellinen paikka, johon olen matkalla, innostaa toimimaan nyt siten, että moni muukin pääsee sinne. Ja kun se on hyvä paikka, haluan toimia niin, että taivaan esimakua olisi tarjolla jo nyt.

Lukemisen jälkeenkin haluan edelleen elää täällä, tehtäväni on kesken. Kirja kuitenkin antoi ajattelemisen aihetta. Yksi suurista oivalluksista oli se itsestäänselvyys, että taivas on huikeasti paljon enemmän kuin on osannut kuvitella tai toivoa. Niin ja itse asiassa kirjan kertomukset eivät ole taivaasta. Ne ovat taivaan rajalta, reunalla käyneiden kertomuksia siitä, mitä he siihen mennessä näkivät ja kokivat.

Steve Sjogren oli leikkauspöydällä ja koki kuolemanrajakokemuksen. Hän totesi: "On lähes mahdotonta kuvailla täydellistä hyväksynnän tuntua, joka ympäröi minut. Keskellä tätä hyvin henkilökohtaista hyväksyntää osa minusta kuitenkin tiesi, että kaikki elämässäni ei sopinut yhteen sen kanssa, mitä Jumala oli aikonut varalleni."

Monet kertojista huomasivat tavoitelleensa vääriä asioita. Osa näki menneen elämänsä kuin elokuvana. Jotkut ihmettelivät asioita, jotka tuotiin esille - esim. toisen ihmisen auttaminen, jota kukaan ei ollut huomannut. Toiset ihmettelivät sitä, että heidän saamaansa tunnustusta, esim. tiedepalkintoa, ei edes mainittu tuossa elokuvassa. Mieleeni tulee Matt. 25: 44,45: "Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’"

Yksi kirjan teemoista oli palkitseminen. Burke toteaa, että Jumala palkitsee mielellään ja runsaasti - uskotko tämän? "Osasyy siihen, että ihmiset eivät käytä aikaa, rahaa tai mahdollisuuksiaan palvella tulevien palkintojen saamiseksi, on kyvyttömyys kuvitella tulevia palkintoja. Jotkut pelkäävät edelleen, että taivas on ikävystyttävä paikka - tai ei kovin tyydyttävä. Kun saamme selkeän kuvan mahdollisten maallisten palkintojen menettämisen aiheuttamista kustannuksista/siunauksista verrattuina ikuisiin palkintoihin, ymmärrämme asian ytimen. Tulevat palkinnot ovat - pyydän anteeksi sanaleikkiä - kuin toisesta maailmasta."

Onko sinun aika kuvitella taivasta ja saada selkeä kuva siitä, kuinka mahtava paikka, tulevaisuus ja palkka odottaa toisessa maailmassa teoista, jotka teet Jumalan tahdon mukaan Hänen kanssaan nyt täällä maan päällä?


Tapio Sätilä

tapio.satila(ät)kolumbus.fi
Tapio on kolmen lapsen isä, puoliso, opetuslapsi ja pastori. Intohimona paikallisseurakunta ja sen luontainen kehitys - ellei aivan itsestään kasvaminen. Harrastuksena mm. lukeminen, penkkiurheilu ja rakentaminen.

torstai 4. toukokuuta 2017

Olet kutsuttu - tervetuloa juhliin!

Tiina Kilkki

Tänä keväänä meidän perheessä on lähetetty juhlakutsuja. Vietimme juuri ensimmäisen lapsenlapsemme kastejuhlaa koko seurakuntaperheellä. Mikä ilo olikaan juhlia yhdessä!


Kesän alussa juhlimme yhden poikamme häitä. Hääjuhlia on järjestelty jo pitkään. Juhliin on kutsuttu perhettä, sukulaisia ja ystäviä. Jokainen juhlavieras on kutsuttu rakkaudella. Kutsut lähetettiin hyvissä ajoin. Toiveikkaana ja innokkaina odotamme kaikkien kutsuttujen vastaavan myöntävästi ja ja tulevan kanssamme iloitsemaan ja juhlimaan hääparia, lähettämään heitä yhteiselle taipaleelleen.

Jokaiselle vieraalle varataan oma paikka pöydässä, nimilappuun kirjoitetaan hänen nimensä. Istumajärjestyksen miettiminenkin on iso juttu. Kenen vieressä kunkin olisi kiva istua? Pienimmille hankitaan syöttötuolit. Tarjoiluissa huomoidaan jokaisen erityisruokavalio. Miten tarkkaan jokainen kutsuvieras mietitäänkään!

Kuulostelen omaa innostunutta odotustani. Muistelen sitä raamatunkohtaa, missä Jeesus puhui vertauksen Kuninkaan pojan häistä. Siinähän kutsutaan vieraita Taivaan hääjuhlaan. Voin kuvitella, miltä Jeesuksesta tuntuu, kun hän kutsuu meitä niihin hääjuhliin. Miten rakkaasti hän osoittaa kutsunsa jokaiselle meistä. Miten innokkaasti hän odottaa, että vastaamme hänelle myöntävästi. Miten hän tuntee surua, jollemme otakaan kutsua vastaan. Olet kutsuttu - tervetuloa juhliin!



Ps. Olet kutsuttu myös New Wine -kesätapahtumaan juhlimaan ja iloitsemaan, vahvistumaan ja rohkaistumaan. 



Tiina Kilkki

tiina.kilkki(ät)kohtaamispaikka.net
Tiina on Jyväskylän KohtaamisPaikan työssä yhdessä miehensä Mikan kanssa. Tiina tykkää pitkistä kävelylenkeistä Mikan kanssa, puutarhanhoidosta ja käsillään tekemisestä.