maanantai 24. syyskuuta 2012

Uskon ja tekojen välinen ristiriita?

Uskonpuhdistus sanoi sen selvästi: ihminen ei pelastu tekoja tekemällä vaan uskomalla Kristukseen. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Sitäkö, että usko on jotakin intellektuaalista pyörittelyä uskollisuuden ja kuuliaisuuden sijasta? Jos teoilla ei todella ole väliä, miksi Paavalin teksti on täynnä imperatiiveja ja Jeesuskin nostaa riman hurjan korkealle? Onko Roomalaiskirjeen sanoma todella ristiriidassa Jaakobin kirjeen kanssa?

Mitäpä jos ongelmamme on keinotekoinen ja johtuu väärästä näkökulmasta? Raamattu lausuu yhä uudestaan ja uudestaan: "Kristuksessa." Itse asiassa koko Uudesta testamentista löytyy vain kuusi tekstiä, jotka kuvaavat uskoon tulemista Kristuksen muuttamisena meihin. Kaikki loput - ja niitä on moninkertainen määrä - kuvaavat uskoon tulemista ihmisen osallistumisena ja samaistumisena Kristukseen.

Kun lain ja tekojen välistä ristiriitaa ajattelee tältä kantilta, huomaa, että todellinen ongelmamme on se, että näemme itsemme jatkuvasti irrallisena Jumalasta. Meitä ei ole tarkoitettu tottelemaan Jumalan käskyjä hänestä irrallaan vaan hänessä. Usko liittää meidät Kristukseen, koska se on raakaa luottamusta Häneen itsemme sijasta. Samalla Kristuksessa oleminen ei voi koskaan olla muuta kuin aktiivista ja uskollista kuuliaisuutta Jumalan tahdolle, koska elämme Kristuksen elämää ja osallistumme hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa.

Siinäpä sinulle pähkinä purtavaksi. Siunattua päivän jatkoa.


Markus on Hiljan isä ja Arjan mies. Papiksikin on joku joskus kutsunut. Tällä hetkellä Markus on opintovapaalla rapakon toisella puolella suorittamassa teologian jatko-opintoja.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Bää -asiaa

Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, sanoi tuo Hyvä Paimen. Jeesuksesta onkin helppo uskoa, että hän tuntee tarkkaan jokaisen lampaansa. Mutta kuinka hyvin voi lammas tuntea paimenensa?

Olen joskus nähnyt lampaan ihan läheltä. Jos muistan oikein, niin otuksen silmistä ei heijastunut erityisen syvällistä pohdintaa maailmankaikkeuden olemuksesta tai elämän tarkoituksesta. Ehkä lammas kykenee hyvinkin tunnistamaan paimenen äänen ja jopa seuraamaan sitä. Niinhän Jeesuskin sanoi. Mutta tuskin siinä lampaan ja paimenen välillä kovin kummoista vuorovaikutusta pääsee syntymään.

Jeesuksella oli kuitenkin mielessään jotain enemmän. "Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän." (Joh 10:14-15) Jeesus sanoi olevansa yhtä Isän kanssa. Hän kuuli ja ymmärsi Isän puhetta, näki Isänsä tekoja ja toteutti hänen tahtoansa. Näin syvään ja todelliseen suhteeseen Jeesus ilmeisesti tuli kutsumaan meitäkin.

Johanneksen evankeliumin luvussa 17 Jeesus jatkaa samasta aiheesta.  Hän rukoilee Isältä, että hänen opetuslapsensa "olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä". Tämä ns. ylimmäispapillinen rukous ajatellaan tavallisesti rukoukseksi kristittyjen keskinäisen yhteyden puolesta. Kristittyjä kehotetaan sitten joko vaalimaan allianssihenkistä yhteiskristillisyyttä tai ponnistelemaan kirkkokunnallisen ekumenian puolesta näkyvän ykseyden aikaansaamiseksi – jotta Jeesuksen rukous tulisi vastatuksi.

Mutta onko tämä todella sitä yhteyttä, jonka puolesta Jeesus rukoili? Seuraavat jakeet valottavat asiaa enemmän. "Minä rukoilen, että että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa (jae 21). Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä."

Jeesuksen ei oikeastaan tarvinnut erikseen rukoilla Isältä uskovien keskinäistä yhteyttä, sillä siihen hän oli antanut selkeän tien jo aiemmin. "Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä." (Joh 15:12) Sen sijaan hän ylimmäisenä pappina hartaasti rukoili, että opetuslapset hänen kauttaan pääsisivät yhteyteen Isän kanssa. Tämähän juuri oli Jumalan pelastussuunnitelman päämäärä: että ihmisen särkynyt yhteys Jumalaan eheytyisi. Jeesus pyysi Isältä, että hän saisi nyt ottaa paikkansa tässä suunnitelmassa: "Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä."

 New Winen rukouspalveluopetus korostaa hiljentymisen ja kuuntelemisen merkitystä. Jeesus on lunastanut ja kutsunut meidät elävään yhteyteen Jumalan kanssa. Tästä yhteydestä käsin me voimme myös palvella toisiamme rukouksin. Jeesuksen sovitustyön ansiosta kuka tahansa kristitty voi välittää toiselle Jumalan rakkauden kosketuksen.

Emme kuitenkaan pysty tähän ilman Pyhän Hengen apua. Henkensä kautta Jumala tuo valtakuntansa meidän keskellemme. Ilman Jeesuksen Henkeä me olemme eksyksissä kuin lampaat ilman paimenta. Ja suurin piirtein yhtä fiksujakin.


Markku toimii kirkkoherrana Etelä-Pohjanmaalla sekä New Wine -johtotiimin yhteyshenkilönä Englannin suuntaan. Sydämellä julistus- ja rukoustyö yhdessä Johannan kanssa sekä moottoripyörät ja cajon.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Miksi seurakuntayhteys on niin tärkeä?

Näin tuoreena raamattukoulun opettajana sitä tulee etsineeksi uudestaan raamatullisia perusteita joihinkin kysymyksiin, jotka joskus ollivat itsestäänselviä. Seurakuntayhteyden ja henkilökohtaisen Jumala-suhteen välinen linkki tuli vastaan viime viikolla. Onhan se tärkeää, juu, mutta mitä siinä konkreettisesti tapahtuu? Opetusta siellä saa ja yhteys lämmittää sydäntä, mutta entäs jos nuo eivät joskus toimikaan? Oliko siinä jotain muutakin tärkeää?

On siinä. Ainakin tämä: suhde seurakuntaan - suhde erilaisista persoonista koostuvaan konkreettiseen yhteisöön - on myös annettu meille mittariksi oman Jumala-suhteemme kunnosta. Näin päättelin lukiessani 1. Johanneksen kirjettä. Se on kirjoitettu vastaukseksi kysymyksiin oikeasta opista ja seurakuntaelämästä tilanteeseen, jossa erilaista hajaannusta oli seurakuntien sisällä paljon. Niinpä Johannes uudestaan ja uudestaan käyttää sentyyppisiä ilmauksia kuin "siitä me tiedämme" tai "tästä me tunnemme" tai "jos teemme näin, olemme Jumalan lapsia". Hän antaa tuntomerkkejä Jumalan lapsen elämästä, ja yksi näistä on veljien ja sisarten (kreikkalainen ilmaus sisältää molemmat sukupuolet) rakastaminen.

1. Joh. 1:7 sanoo, että jos vaellamme Jumalan kanssa valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen veri puhdistaa meidät synnistä. Ja vastaavasti 2:9 sanoo, että se, joka väittää olevansa valossa mutta vihaa veljeään, on vielä pimeydessä, ja jae 11 jatkaa, ettei tällainen ihminen edes tiedä, mihin on menossa. (Lue eteenpäin, niin löydät lisää!)

Mitä tästä voi päätellä? Ainakin sen, ettei ole mitenkään harvinaista tai poikkeuksellista ärsyyntyä tai suorastaan vihastua rakkaisiin veljiin ja sisariin Kristuksen seurakunnassa. Päinvastoin, päätellen siitä miten monta kertaa Johannes (Jeesuksesta, Paavalista ja muista kirjoittajista puhumattakaan) tämän vihaamisen ja rakastamisen mainitsee, se oli jo tuolloin tuttuakin tutumpaa. Joten muista ensinnäkin se, että kun haluat elää aidossa yhteydessä toisten Jumalan lasten kanssa, tulet kokemaan myös ärtymystä, tyytymättömyyttä ja haavoittumista.

Johannes siis tiesi tämän. Hän oli oletettavasti saanut nähdä ja kokea enemmän kuin oman osansa tästä inhimillisestä tragikomediasta, jota seurakunnaksi kutsutaan. Ja silti hän kehoitti sitoutumaan siihen! Ei pelkästään hengailemaan jäsenrekisterissä (kuului siihen veroa tai ei) tai katselemaan niskoja sunnuntaisin, ei edes julistamaan rakkauttamme käsitteeseen nimeltä kristittyjen yhteys, vaan rakastamaan todellisia ihmisiä konkreettisissa paikallisissa yhteisöissä, johon kuuluvia emme ole edes saaneet itse valita. Sanoi jopa, että tuo rakastaminen osoittaa meidän olevan Jumalan valossa.

Onko sitten kyse siitä, että meidän pitää kuitenkin rakastamalla ansaita paikkamme valon valtakunnassa? Onko pelastus sittenkin jotain muuta kuin armoa? Ei ole. Ei koskaan. Pelastuessamme astumme sisälle Jumalan valtakuntaan, jossa Jumala jatkuvasti vetää meitä lähemmäs häntä, lähemmäs valoa. Joten Johannes sanoo tässä, että jos olemme kulkemassa valossa ja lähemmäs Jumala, ei ole mahdollista, että kuljemme samaan aikaan poispäin yhteydestä veljiemme ja sisartemme kanssa.

Tässä siis yksi merkki meille siitä, olemmeko vaeltamassa kohti Jumalaa vai poispäin hänestä: olemmeko kulkemassa kohti syvempää yhteyttä niiden ihmisten kanssa, jotka ovat yhteisöissämme, vai olemmeko kääntyneet tielle, joka vaikka vain ihan pikkuisen johtaa meitä kauemmas? Erityisesti tätä kysymystä kannattaa kysyä, jos on hiljattain joutunut tavalla tai toisella haavoitetuksi, torjutuksi tai kohdannut vääryyttä. Ei anneta näiden asioiden jäädä meidän ja seurakuntayhteyden välille, vaan tullaan kokemustemme kanssa valoon Jumalan eteen, pyydetään puhdistumista ja anteeksiantoa ja aletaan jälleen kulkea kohti Jumalaa ja kohti ihmisiä! Silloin oma Jumala-suhteemmekin voi hyvin.


Suvi asuu Tammisaaressa, opiskelee pastoriksi Suomen teologisessa opistossa ja työskentelee samassa paikassa tuntiopettajana sekä opintosihteerinä. New Winessa hänen vastuullaan on erityisesti nuorten toiminta. Kiinnostuksen kohteet ulottuvat nykytanssista johtajien kehittämiseen ja tieteenfilosofiasta kakkujen leivontaan.