perjantai 27. helmikuuta 2015

Yötyötä ja heijastuksia

Ajelin yöllä Turusta takaisin kotiin Vantaalle. Olin kohtuullisen tyytyväinen pitämääni koulutusiltaan. Ilta oli ensimmäinen ja osa seitsemän kokoontumisen sarjaa. Sen aikana minä ja työtoverimme pyrimme auttamaan turkulaisia omaksumaan mestarimme opettamaa elämäntapaa. Elämäntavan askeleet löytyvät Luukkaan evankeliumin 10. luvusta. Nämä askeleet ovat: 1) Siunaa, 2) ystävysty, 3) auta missä voit ja 4) kerro Jeesuksesta. Jos harjoitamme niitä tavoitteellisesti, niin elämäntapamme muuttuu. Tässä tarvitaan myös vertaistukea, rohkaisua ja kestävyyttä.

Sytyttävän illan tuoma innostus ja adrenaliini olivat jo hiipuneet auton tasaiseen jurinaan ja  ympäröivään pimeyteen. Auton valot leikkasivat yöhön kapeaa valokäytävää. Kello lähestyi jo yhtä. Vaarallinen väsymys hiipi salakavalasti yhä syvemmälle olemukseeni. Innostetut ihmiset ovat nukkumassa ja minä tsemppasin yksikseni pysyäkseni hereillä. Ajaessani päätin opetukseni mukaisesti siunata toisia pimeydessä kulkevia. Huomasin tuon auttavan ajamistani ja jaksamista. Jos vastaan tulevan valot pysyivät pitkinä liian pitkään, niin väläytin valojani, mutten tuntenut normaalin suuruista ärtymystä. Pyysin Jeesusta siunaamaan vastaan tulleen elämää.

Toisten siunaaminen vaikuttaa näköjään oikeasti asenteisiimme. Asenteet tulevat esiin käytännön valinnoissamme. Autossa toisia siunatessani tuntui siltä, että Jeesus oli jotenkin konkreettisemmin läsnä. Sain myös jätettyä sen toisten ”siunailun” vähemmälle. Omalta puoleltani pyrin vaihtamaan ajoissa kaukovalot lyhyiksi, mutta sain pari valojen väläytystä muistutukseksi, etten aina tullut tehneeksi niin ajoissa. Matkan ärsyttävyys helpotti ja pääsin turvallisesti kotiin. Mielessäni pyörähtivät Jeesuksen sanat:” Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8:12)


Pimeydenkin keskellä Jeesus on maailman valo. Jokainen valonsäde, tulipa se mistä tahansa, muistuttaa meitä Hänestä. Pimeys on vain valon puutetta. Jumalassa ei ole pimeyden häivääkään. Tässä pimenevässä maailmassa saamme seurata Jeesusta, olla elämäntarinassamme juuri sillä paikalla jossa olemme. Juuri tällaisena ja tässä voimme osaltamme heijastaa Hänen valoaan eteenpäin. Joskus tuo heijastus voi muuttaa toisen ihmisen elämän ja hän pääsee elämänsä kanssa Jumalan rakkauden hoitavaan valoon. Hän voi kohdata Jeesuksen ja löytää elämäänsä tarkoituksen. Jännä juttu, mutta vakuutuin opetuksestani jälleen kotimatkalla… oppia ikä kaikki.

Mikko Matikainen

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Parantava rukous on koko 
seurakunnan juttu

Olemme puhuneet New Wine -tapahtumissa usein parantumisesta. Ja vielä useammin rukoilleet sairaiden puolesta. Olen tykännyt siitä ajatuksesta, että ilman rukousta emme myöskään näe parantumisia. Kun rukoilemme useiden puolesta, niin jotkut parantuvat.

Parantumisessa sanat ja rukoustyyli eivät näytä olevan ratkaisevia, vaikka ovatkin tärkeitä. Kuulin KohtaamisPaikassa joku aika sitten todistuksen kivuliaan korvan parantumisesta. Rukousaihe kirjoitettiin PizzaKirkossa tekstiviestistä paperille ja luin aiheen väärin. Pyysin Jumalaa parantamaan koiran - ja pienen hämmennyksen jälkeen korvan! Ihmisillä oli ainakin hauskaa.

Parin kuukauden päästä eräs ihminen kertoi korvansa parantuneen tuon illan jälkeen. Hän sanoi, että ei tiedä koirasta, mutta korva parani. Jäin miettimään sitä, että parantumisessa yksi tärkeä asia on ilmapiiri. Jos odotamme Jumalan toimivan keskellämme, niin ilmapiiri on otollinen parantumisille. Todistukset parantumisista ruokkivat tätä.

Parantumisessa yksi näkökulma on Jumalan ajoitus. Olen nähnyt tapauksia, joissa olemme rukoilleet kuukausien tai jopa vuosien aikana jonkun puolesta ilman näkyvää tulosta. Ja sitten parantuminen on tullut yhdessä hetkessä - esimerkiksi New Wine -tapahtumassa. Ehkä olemme niissä tapauksissa raivanneet tietä parantumiselle. Yksikään rukous ei ole mennyt hukkaan.

Parantuminen on monitahoinen asia. Emme ymmärrä kovin paljoa, mutta riittävästi lähteäksemme liikkeelle. Rukous sairaiden puolesta on seurakunnan yhteinen asia, jossa voimme olla kaikki mukana. Kun parantava rukous on yhteinen juttu, niin opimme myös olemaan niiden tukena, jotka eivät ole saaneet rukousvastausta. Jumalan läheisyys on aina hoitavaa, vaikka emme näkisi rukousvastausta.

Seurakunta on hyvä paikka opetella rukoilemaan. Ja saada osakseen rukousta.


Mika Kilkki