Kutsuva seurakunta

Mika Kilkki

Jokaisen evankeliumin lopussa on lähetyskäsky. Luukkaan tallentama lähetyskäsky päättyy näin: "Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta."

Opetuslapset olivat saaneet päätökseen kolmen vuoden opinnot ja silti he eivät olleet vielä valmiita tehtävään. He tarvitsivat Pyhän Hengen voiman.  Luukas kertoo Apostolien teoissa, miten tämä lupaus täyttyi ja miten evankeliumi Jeesuksesta alkoi levitä.

Pietari piti helluntaina puheen, jolla oli valtava vaikutus. Puhe ei vaikuta luettuna mitenkään erityiseltä. Pietari siteerasi Raamatun lupauksia ja kertoi Jeesuksesta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan Pietarin sanoissa oli voimaa kääntää ihmiset uskomaan Jeesukseen. Pyhä Henki antoi siis voiman olla Jeesuksen todistajia.

Pyhä Henki synnytti seurakunnan, joka veti puoleensa yhä uusia ihmisiä, Apt 2:42-47. Lähetyskäsky pantiin toimeen sanallisen todistuksen kautta, mutta myös rakentamalla puoleensa vetävää ja kutsuvaa seurakuntaa. Ensimmäisessä seurakunnassa korostui kokemus Jumalan läheisyydestä ja yhteydestä toisiin kristittyihin. Herra liitti seurakunnan yhteyteen päivittäin uusia ihmisiä, Apt 2:47.

Tarvitsemme seurakuntia, joissa voimme viikoittain kokea Jumalan ja toistemme kohtaamista. Kun tuemme toisiamme, niin sillä on iso vaikutus ympärillämme oleviin ihmisiin. Jos saan tulla seurakuntaan omana itsenäni ja saan kokea siellä ystävyyttä, rohkenen kutsua sinne muitakin.

Jeesuksen antama käsky tehdä kaikista kansoista opetuslapsia antaa srk-yhteisölle identiteetin. Lähetyskäsky ja seurakunnan rakentaminen liittyvät olennaisesti toisiinsa. Tämän takia kutsumme New Wine -kesätapahtumaan yhteisöjä ja seurakuntia tulemaan porukalla. Voisitko pyytää omasta yhteisöstäsi jonkun mukaasi Himokselle innostumaan ja saamaan tuoreen näyn seurakunnasta, joka tavoittaa uusia ihmisiä?

Mika Kilkki

mika.kilkki(ät)kohtaamispaikka.net

Mika on Jyväskylän KohtaamisPaikan pappi. Hän on naimisissa Tiinan kanssa ja on kolmen aikuisen pojan isä. Mika tykkää urheilusta - lenkkeilee (kävellen) ja hiihtää ja on innokas penkkiurheilija. Lomalla Mika ja Tiina suuntaavat Lappiin patikoimaan. Mika johtaa Suomen New Wine -verkostoa yhdessä johtajiston kanssa.

Treenipäivän tarpeessa?

Markus Nikkanen

Tätä kirjoitellessani istuskelen mukavasti nojatuolissa ja katselen edessäni aukeavaa harvinaisen tyyntä Pohjanmerta. Perheeni on asunut viimeiset kolme ja puoli vuotta St Andrewsissa, Skotlannissa, jonne muutimme teologian jatko-opintojeni tähden. Palautin väitöskirjani esitarkistukseen pari viikkoa sitten ja nyt odottelen tietoa siitä, milloin väitös tapahtuu. Pitkästä aikaa näen maailman väreissä, ilman jatkuvaa painetta siitä, että deadline lähestyy. Pitkästä aikaa pystyn ottamaan rennosti ja lukemaan kreikankielistä Uutta testamenttiani ilman, että mietin koko ajan oman väitöskirjani aihetta.

Kyllä, minä olen niitä hulluja kristittyjä, jotka ovat lähteneet täyttämään päätänsä tiedolla — siitäkin huolimatta, että pitkän matkani varrella olen kuullut jos jonkinlaista varoitusta siitä, mitä uskovalle voi käydä, kun moiselle tielle lähtee. Itselleni matka on kuitenkin ollut varsin toisenlainen kuin nuo varoittelijat ovat antaneet ymmärtää. Joidenkin tutkimieni tekstien äärellä olen itkenyt ja tehnyt parannusta, kun olen vihdoin ja viimein ymmärtänyt, mistä niissä on kyse. Myös pysyvästä muutoksesta uskallan jo nyt puhua. Jumalan sana on auennut aivan uudella tavalla, kun olen ajatellut Paavalin ajatuksia Paavalia seuraten. Lisäksi minusta tuntuu siltä, että käsitän uskoni ytimen nyt huomattavasti paremmin kuin ennen.

En tarkoita sitä, että oma matkani olisi ollut täysin mutkaton. Yliopisto-opintoihin kuuluu ajatus siitä, että opetus on tunnustuksista riippumatonta. Tämä tarkoittaa, että uimavedessä kelluu jos jonkinlaista kökkärettä. Päätä ei yksinkertaisesti kannata työntää pinnan alle ilman sukelluslaseja — sen verran bakuja ja iilimatoja siellä vilisee kauniiden kalojen ja värikkäiden korallien lisäksi. Matkani varrella olen törmännyt hyvin vaikeisiin kysymyksiin, joutunut pohtimaan Raamatun ilmoituksen luonnetta, lukenut paljon sellaista tavaraa, joka oli ja on täysin vastakkaista sille, mihin itse kristittynä uskon.

Reissun päälle ei siis kannata lähteä kevyin eväin, soitellen sotaan. Kaiken tämän kohtaaminen on tehnyt minusta kuitenkin loppupeleissä vahvemman, koska se on saanut minut pohtimaan oman uskoni perusteita ja tarvittaessa selvittämään asian juurta jaksaen.

Mutta miksi jaan sinulle tarinaani? Onko tämä teologian jatko-opiskelijan puolustus sille, miksi opintoihin lähdettiin? Ei. Asiani on paljon tärkeämpi ja liittyy niin minuun kuin sinuunkin.

Raamatun mukaan Jumalan rakastaminen on kokonaisvaltaista touhua, johon kuuluu myös uskovan mieli. Paavalin mukaan me muutumme Kristuksen kaltaisuuteen mielemme uudistamisen kautta (Room. 12:1–3). Se mitä päämme sisällä tapahtuu, ei siis ole yhdentekevää Jumalalle. Usko, johon sinut ja minut on kutsuttu, ei ole tiedon ja ymmärtämisen vastakohta, eikä aivoja tarvitse jättää narikkaan kirkon ovella. Päinvastoin, niiden tulisi olla tukevasti päässä, mikäli haluamme nähdä todellista muutosta itsessämme ja seurakunnassamme!

Usko on suhde Jumalaan, turvautumista häneen — liima, joka kiinnittää meidät Kristukseen. Samalla usko etsii ymmärrystä ja mahdollistaa ymmärtämisen. Ilman ymmärrystä olemme helposti tuuliajolla, milloin minkäkin “herran rohveetan” vietävissä. Ja kun vaikeat ajat koittavat, takkimme saattaa olla aika lailla tyhjä, kun vaikeita kysymyksiä ei ole koskaan kohdattu älyllisellä tasolla. Vaarana on vetää näissäkin kohdin fiiliksellä, ja vetää pahasti metsään. Siksi tarvitsemme vahvoja juuria, jotka syntyvät vain käyttämällä Jumalan meille antamaa hermokimppua. Mieli täytyy opettaa ajattelemaan, ja siitä tulee tehdä kuuliainen Jumalan sanalle.

Kaikkien kohdalla tämä ei luonnollisestikaan tarkoita teologian jatko-opintoja. Mutta kaikkien kohdalla tämä tarkoittaa Raamatun kurinalaista tutkimista, sen teksteihin perehtymistä ja vaikeiden kysymysten kohtaamista. Moista kuuliaisuutta Jumalan sanalle ei saavuteta yhden yön aikana. Se ei tule kuin manulle illallinen. Mielen opettamiseen tarvitaan kurinalaisuutta, ja se ei ole aina kivaa. Lisäongelman hommaan tuottaa se, että telkkarista ja Netflixistä tulee niin monenlaista mukavaa tuijotettavaa — tuijotettavaa, joka on usein täysin päinvastaista niille arvoille, joille haluat mielesi altistaa Raamattua tutkimalla.

Loppupeleissä — kovan puurtamisen jälkeen — Raamatun tutkiminen tuo mukanaan suuren tyydytyksen sekä pääoman, josta voi jatkuvasti ammentaa. Kaikessa tässä meitä auttaa Jumalan Pyhä Henki, joka valaisee ymmärryksemme.

Mitäs meinasit tänään tehdä? Olisiko aika laatia treeniohjelma ja miettiä, miten, milloin, ja missä treenataan?

Markus Nikkanen markus.nikkanen(ät)me.com Markus on Hiljan isä ja Arjan mies. Tällä hetkellä hän suorittaa teologian jatko-opintoja Skotlannissa.

Mitä sinä odotat?

Ann-Marie Pesonen

”Äiti, milloin on pääsiäinen? Milloin tulee kesä? Mä odotan, että pääsen isin kanssa grillaamaan nakkeja.”

Kotonamme eletään jatkuvassa odotuksessa kohta neljävuotiaan tyttäremme kanssa. Kun jouluaatto oli ohi, alettiin odottaa pääsiäistä ja nyt odotetaan kesää.

Odottaminen on hyvin intensiivistä ja mitä lähempänä odotuksen kohde on, niin sitä suuremmaksi kasvaa kihelmöivä innostus. Kun sitä seuraa äitinä vierestä, niin siinä on jotain todella liikuttavaa. Joskus odottaminen on kyllä myös turhauttavaa, kun minuutit tuntuvat tunneilta ikkunalla istuessa, isovanhempia odottaessa.

Mitä tai ketä sinä odotat?

Raamattu puhuu Herran odottamisesta. ”Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa.” (Ps. 27:14) Joskus siinäkin voi käydä kärsimättömäksi ja epätoivoiseksi, kun jonkin asian kanssa odottaa, että Herra tulisi, ilmestyisi, toisi apunsa ja kenties puuttuisi aivan ihmeellisellä, yliluonnollisella tavalla tilanteeseen.

Usein huomaan odottavani ennen kaikkea sitä, että Jumala toimisi. Mutta odotanko Häntä itseään? Odotanko sitä, että saan olla Hänen kanssaan? Odotanko sitä, että Hän kohtaa minut, tekee työtään minussa? Odotanko sitä totuuden peiliä, jonka Hän tuo eteeni rakkaudessaan?

Pääsiäisen aikana minua puhutteli Jeesuksen ja Magdalan Marian kohtaaminen (Joh. 20:11-18). Maria huomasi Jeesuksen haudan olevan tyhjä. Hän oli hyvin hämmentynyt, järkyttynyt ja surun murtama.

Hän ei varmasti osannut edes odottaa kohtaavansa Jeesuksen. Raamattu puhuu siitä, että opetuslapsetkaan eivät oikein ymmärtäneet, että Jeesus nousisi kuolleista. Kaikki vaikutti olevan ohi Jeesuksen kuoltua.

Maria oli tunnekuohunsa keskellä eikä ensin edes tunnistanut Jeesusta. Mutta sitten yht’äkkiä hän kuuli oman nimensä: ”Maria”. Hän tajusi, että tuo ääni olikin hyvin tuttu. Tuon äänen, joka on täynnä lempeyttä ja rakkautta, hän oli kuullut ennenkin. Samassa Maria nostettiin surun ja järkytyksen keskeltä ihan toisenlaisiin maisemiin. Kohtaamisen jälkeen hän lähti innostuneena opetuslasten luokse kertomaan, että Jeesus elää! Maria oli täynnä toivoa!

Tänään me voimme pysähtyä kaikkien kiireidemme tai mieltä askarruttavien asioiden keskellä odottamaan Herraa. Ja Hän tulee! Saamme kohdata ylösnousseen Herramme. Hän antaa meille voiman, Hän täyttää meitä elämällä, rakkaudella, rauhalla ja toivolla. Mitä itse kukin meistä tarvitsee. Hän puhuu meille ja viitoittaa tietä, näyttää suunnan.

Hän tekee toki ihmeitäkin ja muuttaa olosuhteita. Olen saanut kokea sen itsekin. Saamme odottaa myös sitä, että Hän ilmestyy kaikkivaltiaana ja auttaa meitä.

Mutta ennen kaikkea Hän haluaa kohdata meidät ja täyttää meitä Hengellään. Hän haluaa myös osoittaa, missä olemme uskoneet valheita, jotta meissä voisi asua yhä enemmän totuus ja elämä.

Tänään minä haluan odottaa Häntä ja täyttyä sillä toivolla, jonka Hän antaa ennen kuin astun niihin haasteisiin, jotka ovat edessäni. Tänään haluan antaa Herrani valaista ajatukseni ja asenteeni, jotta totuus saa suuremman sijan minussa. Tänään kaipaan olla niin täynnä toivoa, rakkautta, armoa ja elämää, että voisin välittää niitä muillekin.

Ann-Marie Pesonen