torstai 30. marraskuuta 2017

Ei ihminen elä ainoastaan leivästä

Johanna Sarento

Ollessani kolmentoista vuoden ikäinen luin kirjan, jossa kirjoittaja kertoi Jumalan konkreettisesta johdatuksesta hänen perheensä elämässä. Hän kertoi monista ihmeellisistä tilanteista, joissa oli Pyhän Hengen kehotuksesta mennyt auttamaan jotakuta, ja apu oli aina tullut juuri oikealla hetkellä. Tuota kirjaa lukiessani minun sydämeni kätköihin kylvettiin siemen, ja aloin kaivata omaan elämääni samanlaista Jumalan puheen kuulemista ja johdatusta kuin tuolla miehellä oli. Vaikka sellainen tuntuikin kovin kaukaiselta, ja tietenkin mahdolliselta vain jossain Amerikassa. Vuosien myötä olemme kuitenkin myös oman perheemme kanssa saaneet kokea Jumalan selkeää johdatusta monissa elämän vaiheissa.   

Kun tulimme mieheni kanssa ensimmäistä kertaa erääseen New Wine -tapahtumaan syksyllä 2005, tutustuimme ihmisiin joilla näytti olevan tuo sama halu seurata Jumalan ohjausta rukouksessa. Ja se, että Jumalan kuuntelemista pidettiin niin luonnollisena ja tärkeänä, pelasti silloin minun elämäni. Eräässä tilanteessa meidän puolestamme rukoileva pastori sai Herralta sanat, jotka nostivat minut syvän pettymyksen pohjamudista vahvalle kalliolle.

Tuosta hetkestä lähtien olen ollut entistä vakuuttuneempi siitä, että yksikin sana Jumalan suusta voi silmänräpäyksessä muuttaa ihmisen koko elämän. Herra sanoo:
”Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän.” (Jes 55:10-11)

Olen aina iloinnut New Winessa siitä, että rukouspalvelutilanteissa ja toisia siunatessa pyritään samalla kuuntelemaan Jumalaa. Rukous kun on liian usein yksisuuntaista: me puhumme ja Jumala kuuntelee. Joka tapauksessa on niin, että vain hän tietää tarkalleen mitä ihminen tarvitsee.

Kuunnellaan häntä – niin itseämme kuin myös toisia varten. Se voi pelastaa jonkun elämän.


Johanna Sarento

johanna.sarento(ät)outlook.com
Johanna kiertää Markun kanssa seurakunnissa puhumassa ja rukoilemassa. Hän haluaa nähdä että ihmiset löytävät läheisen suhteen Jeesukseen ja saavat siitä toivon ja voimavaran elämäänsä, ja että Jumalan valtakunta leviää näin yhä laajemmalle. Johannalla ja Markulla on kolme aikuista lasta ja kaksi lastenlasta. 

        

perjantai 24. marraskuuta 2017

Kasvokkain

Jukka Jämsén

Me vietämme nykyään paljon aikaa kasvot kuvaruutuun päin. Televisio ja nettimaailma ovat muuttaneet elämäämme paljon, ainakin niiden kohdalla, joilla on varaa kuvaruutuun eli televisioon, tietokoneeseen tai älypuhelimeen. Olemme ikään kuin kasvokkain sellaisen todellisuuden kanssa, joka on luotu kaukana. Ennen ihmiset olivat ”kasvokkain” vain lähellä olevan todellisuuden kanssa, sellaisen, johon katse lähiympäristössä ylettyi. Nyt eteemme tulvii erilaisia kuvia eri puolilta maailmaa ja jopa avaruudesta.

Mitä tämä ”kasvokkain” oleminen meihin vaikuttaa?

Itse ainakin huomaan olevani kyllästynyt, kylläkseni saanut. Totta kai edelleen esimerkiksi hyvä elokuva tuottaa mielihyvää, mutta vain, jos juoni on hyvä. Nyt kuva ei enää itsessään riitä viehättämään, vaan siihen kaipaa sisältöä. Kuvien paljous on aiheuttanut sen, että niistä on tullut osittain ikään kuin roskaa, jota täytyy työntää syrjään nähdäkseen jotain kaunista ja hyvää.

Raamattu kertoo, että ihminen on luotu olemaan kasvokkain Jumalan kanssa. ”Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” 1. Moos. 1:27. Olen yrittänyt ymmärtää tuota Jumalan kuvana olemista siten, että olemme ihmisenä kuin peili, joka kuvastaa sitä, johon päin ihminen on kääntynyt. Jos vietämme aikaa kasvokkain Jumalan kanssa, häneen päin kääntyneenä, alamme heijastaa hänen kuvaansa. ”Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen.” 2. Kor. 3:18a

Kirkkain kuva Jumalan kasvoista on Jeesus. ”Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, joka on meidän lunastuksemme, syntiemme anteeksianto. Hän on näkymättömän Jumalan kuva.” Kol. 1:13-15.

Miten voisimme olla ”kasvokkain” Jeesuksen kanssa? Itselleni se tarkoittaa ainakin Raamatun lukemista. Kaiken kuva- ja infotulvan keskellä Raamattu ikään kuin huokuu rauhaa ja puhtautta. Jos en pääse Raamattuun käsiksi, käyn mielessäni ulkomuistista läpi kymmentä käskyä (2. Moos. 20:2-17), uskontunnustusta (katekismus.fi) ja Isä meidän -rukousta (Matt. 6:9-13). Niillä kristityt ovat pärjänneet ainakin viimeiset 500 vuotta, siitä lähtien, kun Martti Luther löysi Raamatun ydinasiat uudelleen. Niiden läpi käyminen joka päivä ei vie montaa minuuttia ja ne palauttavat mieleen ja sydämeen Jeesuksen kasvot.

Seurakunnassa saan olla kasvokkain muiden Jeesuksen seuraajien kanssa ja yhdessä heidän kanssaan ”kasvokkain” Raamatun ja sen mukaisen opetuksen kanssa.

Yksin tai yhdessä muiden kanssa rukoillessa saan aavistella Pyhän Hengen läsnäoloa meissä ja minussa. ”Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.” 2. Kor. 3:18

Mieti, mitä klikkaat auki! Kannattaa avata ainakin Raamattu, seurakunnan ovi ja oma sydämensä rukoukseen, esimerkiksi Isä meidän -rukouksen sanoin. Niiden kautta opimme tuntemaan Jeesuksen rakastavat ja pyhät kasvot yhä paremmin. Ilman häntä olen kuin kuva tai peili ilman sisältöä. Hänen kasvonsa taas ovat parasta, mitä tiedän. Lopulta tulemme näkemään hänet lähietäisyydeltä: ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin.” 1. Kor. 13:12



Jukka Jämsén

jukka.jamsen(ät)evl.fi
Jukka toimii Lapuan hiippakunnan hiippakuntasihteerinä (lähetys- ja kansainvälinen työ) ja asuu Jyväskylässä. Hän on Kirsin mies ja neljän lapsen isä. Ulospäin suuntautuva seurakunta armolahjoineen innostaa edelleen! Jukka vastaa New Winen johtajaretriittitoiminnasta

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Parantumisen tarpeessa oleva usko

Mika Kilkki

Francis MacNutt kirjoitti aikanaan kirjan nimeltä “Parantumisesta”. Kirja julkaistiin suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1986. Oletko lukenut kirjan? Se on perusteos sairaiden puolesta rukoilemisesta ja mielestäni parhaita kirjoja tältä osa-alueelta. Blogini otsikko on tästä kirjasta.

Jokin aika sitten kotiryhmässämme eräs ihminen pyysi rukousta kipeän polvensa puolesta. Hän lisäsi pyyntöön, että hän ei tosin usko parantumisjuttuun. Yllätys olikin ollut seuraavana aamuna suuri, kun polvessa ei tuntunut vuosia jatkunutta kipua! Rukousvastaus tuli, vaikka uskoa ei tuntunut olevan. Tai ehkä sitä kuitenkin oli, koska hän pyysi rukousta.

Usko on pitkälti ilmapiirissä. Odotammeko Jeesuksen toimivan tänäänkin? Millaisena näemme Jeesuksen? Jeesus ei voinut kotikaupungissaan parantaa kuin joitakin sairaita, sillä paikallisten mielestä Jeesus oli vain puusepän poika, Mark 6:1-6. Hieman myöhemmin Markuksen evankeliumissa erään isän sanat Jeesukselle ovat jääneet mieleeni: “Minä uskon, auta minua epäuskossani.” Mark 9:24.

Jeesus sanoi sokeille miehille, jotka pyysivät Jeesukselta näköä: “Uskotteko, että minä voin auttaa teitä?” Matt 9:28. Se oli hyvin aseteltu kysymys. Jos Jeesus olisi asettanut painopisteen miesten omaan uskoon, niin tilanne olisi voinut mennä ihan toisella tavalla. Jeesus kiinnitti kuitenkin miesten huomion siihen, että Jeesus voi parantaa heidät. On paljon helpompi uskoa Jeesuksen kykyyn parantaa kuin oman uskon riittävyyteen. Juuri tässä erossa on nähtävissä parantamisen tarpeessa oleva usko.

Tarvitsemme uskoa, kun rukoilemme sairaiden puolesta. Uskoa ei tulisi kuitenkaan vaatia keneltäkään. Uskoa on jo se, kun rukoilemme! Keskittyessämme Jeesukseen uskomme vahvistuu. Usko vahvistuu myös siitä, että jaamme todistuksia siitä mitä Jeesus on tehnyt keskellämme.


Mika Kilkki

mika.kilkki(ät)kohtaamispaikka.net
Mika on Jyväskylän KohtaamisPaikan pappi. Hän on naimisissa Tiinan kanssa ja on kolmen aikuisen pojan isä. Mika tykkää urheilusta - lenkkeilee (kävellen) ja hiihtää ja on innokas penkkiurheilija. Lomalla Mika ja Tiina suuntaavat Lappiin patikoimaan. Mika johtaa Suomen New Wine -verkostoa yhdessä johtajiston kanssa.