80 prosentin sääntö

On sanottu, että täydellinen profetia on 80-prosenttisesti Jumalasta ja vain 20-prosenttisesti ihmisestä. On terveellistä ajatella, että sama pitää paikkansa kaiken kristillisen opetuksen suhteen. Syy on yksinkertainen: niin kuin apostoli Paavali kirjoittaa Korinttilaiskirjeissä, ”tämä aarre on meillä saviastioissa”. Me olemme kaikki vain ihmisiä. Niin kauan kuin tässä maailmassa elämme, me näemme ja ymmärrämme Jumalan valtakunnan todellisuuden kuin kuvastimesta, himmeän heijastuksen tavoin. Siksi tietämisemme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista (1 Kor 13:9). Jos ymmärrämme tämän ajatuksen oikein, se vapauttaa meidät monista väärinkäsityksistä.

Ensinnäkään meidän ei enää tarvitse leimata vääräksi profeetaksi tai valheopettajaksi kristittyä, joka opettaa jostakin asiasta väärin. Me voimme todeta vain sen, että hän opettaa tuossa asiassa väärin, koska hän ei ole ymmärtänyt kyseistä asiaa oikein – ainakaan vielä. Ja kun me tajuamme, että kukaan meistä ihmisistä ei opeta täydellisesti oikein, niin voimme suhtautua toisiimme oikein ja armollisesti. Lisäksi toisten opetuksia arvioidessamme meidän on hyvä muistaa, että omakin tietomme Jumalasta on korkeintaan 80-prosenttista.

Toiseksi, inhimillisen vajavaisuuden oivaltaminen on tärkeää siksi, että joskus saatamme pitää täydellisenä sellaisen ihmisen opetusta, jonka olemme mielessämme luokitelleet ”oikeaksi opettajaksi”. On jotenkin helpompi luottaa täydellisesti edes joihinkin julistajiin ja uskoa kaikki heidän sanansa, vaikka meidän pitäisi punnita kaikki opetus ja pitää vain se, mikä on hyvää. Jokaisen opettajan ja profeetan tulisi myös itse tiedostaa inhimillisyytensä ja tuoda esille opetuksensa nöyryydellä. Silloin opetuksen rakkaudelliselle arvioinnille jäisi enemmän tilaa.

Kolmanneksi, 80 prosentin sääntö vapauttaa meidät myös täydellisyyden vaatimuksesta itseämme kohtaan. On paljon helpompaa lähteä liikkeelle, kun ymmärtää että olemme kaikki harjoittelijoita. On vain yksi, joka kuuli ja teki täydellisesti Isän tahdon, meidän Herramme Jeesus Kristus. Hän on kutsunut meidät oppimaan ja tekemään työtä yhdessä, epätäydellisinä opetuslapsina.

Siunataan toisiamme tällä tiellä, sataprosenttisesti!

Markku Sarento

Kieli ja kielioppi

Tapasin Virossa papin, jonka hyvää suomen taitoa ihmettelin. Hän kertoi olleensa neuvostoaikana pannuhuoneessa töissä ja tylsien töiden lomassa hän oli ehtinyt tehdä muutakin: lukea suomen kielioppia! Hän oli päättänyt, ettei mene aukeamalta eteenpäin ennen kuin osaa sen, ja niin hän oli oppinut suomen. En ole aikaisemmin kuullut kenestäkään, joka olisi oppinut kielemme pelkän kieliopin kautta! Yleensä kielet opitaan kuuntelemalla ja puhumalla, varsinkin äidinkieli, ja kielioppi on vain näiden tukena.

Huomasin aikoinaan uskoontuloni jälkeen, että usein keskustellessani jonkun kanssa mieleeni tuli joku ajatus keskustelukumppanin elämästä. Yleensä ajatus osoittautui paikkansa pitäväksi. ”Mistä tiesit?”, oli usein toistunut kysymys. ”En tiedä”, oli usein vastaukseni, ”kai tämä kuuluu pakettiin.” Toinen vastaava uusi asia oli pahan läsnäolon vaistoaminen eri tilanteissa.

Ateismini jälkeen olin tullut vakuuttuneeksi siitä, että Jeesuksen ylösnousemus on historiallisesti totta, ja olin rukouksessa sanonut Jeesukselle, että haluan olla loppuelämäni hänen seuraajansa. Tämän kaikkein suurimman ihmeen hyväksyminen ja sen seurauksena oman elämän luovuttaminen Jeesuksen hallintaan tuntui niin suurelta, etten osannut hirveästi hämmästellä sitä, että ilmeni pienempiä ihmeellisiä juttuja.

Huomasin siis uskoontuloni myötä oppineeni ikään kuin uuden kielen: Pyhä Henki oli antanut lahjoja, joita tarvitsen ja joita hän voi käyttää tahtomallaan tavalla. Kukaan ei ensin opettanut minulle ”kielioppia” armolahjoista, puhumattakaan, että niitä olisi jotenkin edellytetty minulta. Niistä ei puhuttu mitään! Opin ”kielen” ensin ja ”kieliopin” vasta myöhemmin, kun tajusin Raamatusta, että kokemissani uusissa asioissa oli kyse tiedon sanojen ja henkien erottamisen lahjoista. Niidenkin avulla, evankeliumin julistamisen ohessa, Jumala kutsuu uusia ihmisiä Jeesuksen seuraajiksi (mm. Mark. 16 ja 1. Kor. 14:24, 25).

Pyhän Hengen läsnäolo armolahjoineen on ikään kuin Jumalan valtakunnan äidinkieli. Sitä voi oppia tulemalla Jumalan lapseksi, suostumalla Jeesuksen seuraajaksi. ”Siksi sanon teille selvästi, että kukaan, joka puhuu Jumalan Hengen valtaamana, ei voi sanoa: "Jeesus on kirottu." Kukaan ei myöskään voi sanoa: "Jeesus on Herra", muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta.” (1. Kor. 12:3) Jokaisella, joka uskoo Jeesukseen, on Pyhä Henki.

Samassa yhteydessä Paavali kirjoittaa korinttilaisille: ”Veljet, haluan teidän olevan selvillä Pyhän Hengen lahjoista” (1. Kor. 12:1). Sitten hän kehottaa tavoittelemaan niitä (1. Kor. 14:1) ja antaa ohjeita niiden käyttämiseen. Hän ei opeta ”pelkkää kielioppia”, vaan kehottaa ”puhumaan”: tunnustamaan uskon Jeesukseen ja tavoittelemaan ja käyttämään armolahjoja.

Täällä länsimaissa lähestymme uskoa helposti ”kieliopista” käsin. Hengellisyys tuntuu monista vieraalta ja rauhallinen jäsentely voi parhaimmillaan helpottaa ihmisiä tutustumaan näihin asioihin. On hyvä olla luonnollisesti yliluonnollinen, hihhulointi ei auta! Pahimmillaan taas ihmiset juuttuvat analysointiin ja luulevat uskoa pelkäksi oppikokoelmaksi eivätkä löydä suhdetta elävään Jumalaan tai armolahjoihin. Siksi toivoisin, että emme vain puhuisi Hengen lahjoista, vaan oppisimme kuuntelemaan häntä ja käyttämään näitä lahjoja luontevasti, jotta suhteemme Jeesukseen ja hänen armoonsa tulisi yhä selvemmäksi. Jos joku kysyy armolahjoista, voisimme aina keskustelun ohella pyytää Jumalalta lahjoja. Sillä tavalla kieltäkin parhaiten opitaan, puhumalla ja käyttämällä, ei niinkään kielioppia pänttäämällä, vaikka joskus harvoin sitäkin kautta oppii.

Virolainen pappi oli oppinut suomen erikoisella tavalla, mutta armolahjat hän kertoi saaneensa osana uskon äidinkieltä. Opetettuani armolahjoista hän totesi: ”Onpa mukavaa, että näistä voi puhua julkisesti. Nyt minäkin voin kertoa, että puhun kielillä.”

Jukka Jämsén