perjantai 28. huhtikuuta 2017

Lähde ja putkityöt

Jukka Jämsén

On upeaa löytää raikas lähde, kun jano vaivaa.

Löydettyämme oikein hyvän lähteen, voi olla, että haluamme samaa vettä yhä uudelleen. Voimme jopa rakentaa putket, joita pitkin veden saa esimerkiksi kesämökille.

Me Jeesuksen seuraajat olemme löytäneet lähteen, Jeesuksen. Hän on kuin raikasta vettä likaisen ja sekavan maailman keskellä, vettä, jota haluamme tarjota muillekin. Kirkon historia on tavallaan kertomusta siitä, miten kristityt ovat rakentaneet putkia, että kaikki saisivat tätä vettä. Lähde on sama, mutta putkityöt näyttävät olevan erilaisia: toisistaan poikkeavia tapoja viettää jumalanpalveluksia, eri musiikkityylejä, valtavia kirkkoja tai yksinkertaisia kokoontumistiloja, aina samanlaisina toistuvia rukouksia tai vapaata juttelua taivaallisen Isän kanssa.

Näyttää siltä, että usein kristityt ovat vähitellen ihastuneet omiin putkitöihinsä ja unohtaneet veden. Tärkeintä ei enää olekaan uskominen Jeesukseen, läheinen suhde häneen ja tuon suhteen tuomat hedelmät: anteeksiantamus, rauha, ilo, muiden palveleminen jne. Tärkeintä ovatkin oman kirkkokunnan tai porukan tavat. Kristillisyydestä tulee ilotonta ja voimatonta, raskasta puuhaa. Se on ikään kuin auto, jonka tankki on tyhjä ja jota pitää työntää, kun alun perin sen piti auttaa liikkumisessa.

Ulkopuoliset ihmettelevät putkirakennelmia. He eivät saakaan seurakunnalta raikasta vettä, vaan selityksiä putkitöiden yleishyödyllisyydestä (ja kalleudesta, jonka vuoksi toivotaan taloudellista tukea).

Hyvätkään käytännöt, lähetystyöstä ja avustustoiminnasta lähtien, eivät ole elävää vettä. Ne ovat sen seurauksia, suhteen hedelmiä. Jopa Raamatun tutkijat saattavat olla vain putkitöiden äärellä näkemättä lähdettä: ”Isä, elämän lähde, on tehnyt myös Pojasta elämän lähteen. - - - Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän – ja nehän juuri todistavat minusta. Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän.” (Joh. 5: 26,39,40)

Olisiko niin, että kun tilanteesta tulee tällainen, Jumala itse siirtää hieman lähteen paikkaa, jotta ihmiset löytäisivät rakenteiden sijaan uudelleen elävän Jeesuksen ja hänen armonsa, jonka hän on ristillä ansainnut?

Länsimaissa painotetaan valtavasti rakkaussuhteen merkitystä. Siksi tuntuu kummalliselta, että ihmisillä on suuria vaikeuksia ymmärtää läheisen jumalasuhteen keskeistä merkitystä kristillisyydessä. Kuka voisi pitää ihanteena sellaista avioliittoa, jossa ei ole läheistä suhdetta ja rakkautta? Silti kirkon ydintehtäväksi tarjotaan usein jotain muuta kuin suhdetta Jeesukseen, josta kaikki hyvä saa alkunsa.

Usko Jeesukseen avaa sisimpäämme raikkaan lähteen. Sen saamme onneksi löytää yhä uudelleen!

“Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan." Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan.” (Joh. 7: 37-39)


Jukka Jämsén

jukka.jamsen(ät)evl.fi
Jukka toimii Lapuan hiippakunnan hiippakuntasihteerinä (lähetys- ja kansainvälinen työ) ja asuu Jyväskylässä. Hän on Kirsin mies ja neljän lapsen isä. Ulospäin suuntautuva seurakunta armolahjoineen innostaa edelleen! Jukka vastaa New Winen johtajaretriittitoiminnasta.

torstai 13. huhtikuuta 2017

New Wine -perheyhteydessä haluamme rohkaista toisiamme olemaan luonnollisesti yliluonnollisia

Antti Pesonen

Vuosaaren Rohkaisupäivässä 7.4. oli vieraana liikkeen johtaja Paul Harcourt Lontoosta. Hänen sanomansa oli sekä äärimmäisen rohkaisevaa että erittäin haastavaa, kuten hyvän opetuksen kuuluukin.

New wine ei ole jotain tietynlaista tyyliä tai kulttuuria vaan sellaista teologiaa, jonka julistuksen seurauksena seurakunnat kasvavat ja uudistuvat. New wine teologian DNA on yksinkertaisesti palveleminen Pyhän Hengen voimassa. Pastoreiden ja johtajien tehtävänä on mallintaa seurakuntalaisille kuinka ihmisiä palvellaan tavalla, joka ilmentää Hengen voimaa. Näin julistettua sanaa seuraavat ihmeet ja merkit, jotka osoittavat Kristusta ja tekevät hänet ilmeiseksi. Jokainen Kristuksen seuraaja on kutsuttu toimimaan Hengen antamassa voimassa. Ainakin itse koen tässä ison mutta samalla mielekkään haasteen.

Rohkaisevaa oli toisaalta nähdä ja kuulla miten luonnolliseksi Paul teki sairaiden parantamisen. Vastapainoksi kriitikoille hän kertoi kuinka molemmat hänen omista lapsistaan sairastavat autismia. Vaikka parantumista ei ole lasten kohdalle tullut, niin silti Paul rohkaisee jatkamaan rukousta todeten, että emme voi tehdä teologiaa omasta kokemuksestamme vaan yksin Jeesuksen persoonasta. On tärkeä muistaa, että vastuu lopputuloksesta on aina Jumalalla. Silloin meidän tehtäväksemme jää totella Jeesuksen kutsua parantaa sairaat. Jos näin ei käy, niin jatkamme rukousta ja annamme ihmisen kokea rakkautemme.

Myötätunnon tulee aina kulkea parantavan rukouksen edellä. Jos Jeesus usein liikuttui ihmisen hädästä ennen kuin hän paransi heidät, niin kuinka voisimme kuvitella että meidän sanoissamme on voimaa, jos emme sydämessämme koe myötätuntoa ja empatiaa ihmisten hädästä. Aina kun kadotan rakkaudellisen asennoitumisen sairaita ja tarvitsevia kohtaan (mitä tapahtuu usein), on syytä pyytää Jumalaa täyttämään ensin minut empatialla ja myötätunnolla. Kun sydän on täynnä, niin on luonnollisempaa heittäytyä odottamaan myös ihmettä. Silloin Jumala saa kohdata ja yllättää rukoiltavan lisäksi myös rukoilijan.

Jos mitään ei tapahdu, niin ainakin rakastin, olin kuuliainen ja sain haasteen uskolleni. Ehkä ensi kerralla saan vastauksen. Mutta en anna uskoni hiipua, sillä silloin rukoukseni muuttuvat aneleviksi, epäilyn täyttämiksi ja lopulta täysin voimattomiksi. Mieluummin käännyn päivittäin Isän puoleen ja rukoilen, että hän täyttäisi minut jälleen uskon hengellä.

Ilman elävää ja läheistä suhdetta Kristukseen kääntyy ihmeistä puhuminen vain sanahelinäksi ja hengelliseksi väkivallaksi. Mutta Jeesuksesta täyttynyt sydän ei voi olla seuraamatta sitä esimerkkiä, jonka Jeesus itse näytti. Olkoonkin että hän haastaa meidät jatkuvasti kasvuun niin luonteemme kuin palvelutyömme suhteen. Tämän jännitteen kanssa, luonnollisesti eletyn yliluonnollisuuden kanssa, me New Wine -perheessä haluamme elää ja kutsua samaan uskon kamppailuun muitakin. Valmiiksi tullaan vasta taivaassa, jossa kerran saamme nähdä täydellisen parantumisen.


Antti Pesonen

antti-pekka.pesonen(ät)evl.fi
Antti toimii evankelioimistyön pastorina Vuosaaren seurakunnassa, jossa hän vastaa Kuninkaan illoista ja sen ympärille syntyneestä yhteisöstä. Hän on New Winen avustava johtaja, vastuualueinaan seurakunnat ja yhteisöt. Hänen unelmansa on nähdä missionaarinen seurakunta muuttamassa ihmisten elämää Jeesuksen voimassa. Antti on naimisissa Ann-Marien kanssa. He asuvat Vantaalla ja heillä on pieni Amanda-tyttö, joka rakastaa saunomista yhtä paljon kuin isänsä.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Ilman jo nyt – ei vielä -tasapainoa kadotamme joko voiman tai myötätunnon

Suvi Kankkunen

New Winen arvoissa on ilmaus ”Jumalan valtakunta - jo nyt ja ei kuitenkaan vielä”. Ajassamme (samoin kuin historiassa) näemme liikkeitä, joissa painottuu jompi kumpi puoli Jumalan valtakunnan todellisuudesta - joko se, että valtakunta kaikessa voimassaan on läsnä nyt eikä sitä tarvitse odottaa, tai se, että valtakunta sijoittuu tulevaisuuteen ja meidän tehtävämme täällä on ainoastaan odottaa sitä. 

Jos painotus on vahvasti siinä, että Jumalan valtakunta on jo nyt, eli tulee täydessä voimassaan tämän maailman keskelle, korostuvat erilaiset ihmeet ja merkit, onnistumiset ja voitot, jotka osoittavat ja edistävät Jumalan hallintavaltaa ja hyvyyttä keskellämme. Näitähän me rukoilemme ja iloitsemme niitä nähdessämme. 

Ilman tätä puolta Jumalan valtakunnan todellisuudesta uskomme kiinnittyy pelkästään tuonpuoleiseen ja sekä motivaatiomme että voimamme vaikuttaa tässä maailmassa, ympärillämme elävien ihmisten keskellä, jäävät usein heikoiksi. Kristillisyydestä tulee harrasta ja hurskasta toivomista ja tulevan odottamista ilman yhtymäkohtia tämän maailman todelliseen hätään. Siten myös Jumalan suuruus ja hänen rakkautensa ihmistä kohtaan hänen vastatessaan ihmisen tarpeeseen jäävät meiltä näkemättä. 

Jos taas painotus on siinä, että Jumalan valtakunta ei ole vielä, vaan vasta tulossa, korostuu ero tämän maailman rappeutuneisuuden ja tulevan maailman täydellisyyden välillä ja siitä nouseva toivo, että kaikki ei vielä ollut tässä; paha tulee vielä saamaan palkkansa ja hyvyys, totuus ja oikeudenmukaisuus toteutuvat kerran täydellisesti. 

Ilman tätä puolta valtakunnan todellisuudesta meidän on vaikea vastata ihmiselle, jonka kärsimys rukouksistamme huolimattakin jatkuu, syyllistämättä häntä tai itseämme. Ilman tätä puolta menetämme kykymme nähdä Kristus ja osoittaa myötätuntoa heikkoudessa, kärsimyksessä ja siinä, mikä meille näyttäytyy tappiona. 

Jumalan valtakunta on siinä, kun rohkeasti rukoilemme sairaiden puolesta ja iloitsemme ihmeistä ja onnistumisista. Ja Jumalan valtakunta on siinä, kun itkemme itkevien kanssa, kuljemme sairaan rinnalla ja seisomme tappion kärsineen tukena. Emme voi valita jompaa kumpaa emmekä edes puhua painottaen jompaa kumpaa, vaan meidän on julistettava ja elettävä todeksi molempia. 

Nimittäin painottaessamme toista ilman toista, alamme lopulta heikentyä siinäkin, mikä aiemmin oli vahvuutemme. ”Jo nyt, ei vielä” ei olekaan vain sanonta tai ilmaus, vaan ajan yläpuolella olevan Jumalan todellisuutta, jonka kanssa me ajalliset mutta iankaikkisuutta varten luodut olennot joudumme venyttämään uskoamme. Rohkaistaan toinen toisiamme tässä venytysharjoituksessa!



Suvi Kankkunen

suvi.kankkunen(ät)svk.fi
Suvi asuu Tampereella ja johtaa uuden sukupolven HOPE-raamattukoulua Suomen teologisella opistolla. Hän on New Winen avustava johtaja, vastuualueenaan kesätapahtuma sekä nuorisojohtajien verkosto. Kiinnostuksen kohteet ulottuvat nykytanssista johtajien kehittämiseen ja tieteenfilosofiasta sisustusprojekteihin.