torstai 21. helmikuuta 2013

Välttämätöntä kasvukipua

Jeesus lupaa, että hänen seuraajansa elämä ei ole helppoa: "Maailmassa teillä on ahdistus." (Joh. 16:33). Maailma on syntiinlankeemuksen seurauksena kaaokseen syöksynyt sotatanner, jossa ”tämän maailman ruhtinas” Saatana riehuu ”etsien, kenet voisi niellä.” Hankaluuksia aiheuttavat myös synnin rikkomat ihmiset, jotka tietämättöminä Jumalan tahdosta rikkovat itseään ja toisiaan yhä lisää. Koska yhteiskunta muodostuu rikkinäisen ihmisen luomista instituutioista ja järjestelmistä, voivat yhteiskunnan rakenteet tuoda kristityn elämään hankaluuksia, ahdistusta ja kärsimystä. Tämä pätee erityisesti maissa, joissa lait on säädetty kristittyjä sortaviksi.

Emme voi välttää vaikeuksia ja vastoinkäymisiä, jos aiomme olla kuuliaisia mestarillemme. Elämään tässä rikkinäisessä sotatantereessa tulee varustautua asiaan sopivasti. Emme lähettäisi sotilasta sotaan ilmaan aseistusta. Raamattu neuvoo meitä samaan: ”Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli - sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä - ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan” (1. Piet. 4:1-2). Asetta käytetään luonnollisesti hyvin aggressiiviseen hyökkäykseen. Mutta kristittynä aseemme on Kristuksen mieli, joka Pietarin kirjeen asiayhteydessä tarkoittaa päättäväistä asennetta olla valmiina kestämään vaivaa, jotta Jumalan tahto voi toteutua. Kristityn elämälle välttämätön itsehillintä on eräs kärsimyksen muoto.

Todellista ihmisyyttä

Valitessamme Jumalan tahdon voimme joskus joutua valitsemaan omaa tahtoamme vastaan, mikä voi aluksi tuottaa epämukavuutta ja ahdistusta. Lopulta saamme nähdä, että Jumalan tahto on hyvä ja kaikille parhaaksi, myös itsellemme. Kypsä kristitty ei ole se, jolla on eniten tietoa tai hienoimmat puheet, eikä edes se joka on kärsinyt eniten, vaan kristitty joka on lakannut elämästä synnissä ja alkanut elää pyhää elämää. Pyhyys ei ole ikävää ja synkkää uskonnollisuutta, vaan harmonista Jumalan yhteydessä elämistä. Pyhä ihminen saa kokea todellista ihmisyyttä, sellaisena kuin Jumala on sen alun perin tarkoittanut.

Valitettavasti emme kasva pyhyyteen, jos kaikki elämässämme menee ”niin kuin Strömsössä.” Jaakobin kirjeessä todetaan: ”Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte. Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä. Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden. (Jaak. 1:2-4) Kestävyys on kreikaksi hypomone, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”kestää alla.” Ajatuksena on, että on kristillinen hyve oppia kestämään paineen alla olemista. Kyky kestää uskollisena ahdistuksen ja paineen alla saa meissä aikaan sellaista eheyttä, jota monesti myös sisäisen parantumisen seminaareissa tavoitellaan. Kun kohtaamme elämässämme vastoinkäymisiä, ne ovat meille tuhannen taalan paikkoja kasvaa kohti Kristuksen kaltaisuutta ja syvempää suhdetta Isäämme.

Ylennys tulossa

”Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus” (Hepr. 5:8). On helpompaa olla kuuliainen silloin kuin kaikki menee hyvin. Kuuliaisuuteen harjaannutaan kuitenkin vasta hetkissä, jolloin asiat eivät mene niin kuin itse toivoimme ja kuuliaisuus maksaa meille jotakin. Itse Jeesus Kristus opetteli kuuliaisuuttaan olemalla uskollinen Isän puheelle, silloinkin kun se teki hänestä epäsuositun tai vei hänet ristille. Jumala kuitenkin palkitsee kuuliaisuutemme monin verroin enemmän kuin voimme koskaan kuvitella. Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella (Hepr. 12:2). Kun näemme vaivaa paineissa ja ahdistuksissa ja yritämme ojentautua Jumalan tahdon mukaan, voimme olla varmoja, että meitä odottaa suunnaton ilo. Jumalalla on tapansa aina siunata ja korottaa ihmistä, joka näkee vaivaa tai kestää ahdinkoa hänen tähtensä.  Tällaisille hän uskoo enemmän tuntemistaan, auktoriteettiaan ja voimaansa. Olennaista on siis, että opimme vaikeuksissa ja vastoinkäymisissä reagoimaan oikein.

Läpi tentistä

Tällaisia toimintamalleja ei kuitenkaan opita hetkessä. Positiivista on se, että uusia mahdollisuuksia oppia tulee varmasti ja oppikirjasta (Raamatusta) saa luntata oikeat vastaukset koska vain! Kun meillä on vaikeaa ongelmiamme pitkittää yleensä se, että haemme ahdistukseemme kivunlievitystä vääristä paikoista. Kristus on luvannut: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt." Herra on luonaan luvannut sielullemme levon (Matt. 11:28-30). Jeesuksen seuraaminen lähtee siitä, että tulemme Herramme eteen saadaksemme kokea hänen rakkauttaan, lohdutustaan ja lepoaan. Tästä uskon kautta avautuvasta todellisuudesta nousee voima kuuliaisuuteen päivästä toiseen silloinkin, kun kohtaamme vastoinkäymisiä.


Petri on toiminnanjohtajana Kotiryhmäverkosto ry:ssä, joka on kirkon sisällä vaikuttava jumalanpalvelusyhteisö pääkaupunkiseudulla. Aiemmin hän on ollut  muun muassa lähetystyössä Sudanissa. Petri on naimisissa ja pienen pojan isä. Rukous ja arjen lähetystyö ovat lähellä Petrin sydäntä.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Tilaa uusille sukupolville

Olin 90-luvun lopulla muutamia vuosia pienen kristillisen yhdistyksen toiminnanjohtajana. Tuon työmuodon kulta-aika ja kasvun vuodet olivat sijoittuneet 1960- ja 70-luvuille, jolloin kristittyjen yhteys ja rukouspiiritoiminta olivat uutta Suomessa. Tunnuslause "Jeesus on Herra" kokosi rukoilevia kristittyjä yhteen kaikenlaisista taustoista. Kristilliset ashramit olivat Suomen ensimmäisiä retriittejä, täynnä rukousta, hyvää opetusta ja hiljentymistä.

Kun tulin työhön mukaan pari-kolmekymmentä vuotta noiden alkuvuosien jälkeen, huomasin että jokin oli vuosien varrella muuttunut. Työnäky tuntui edelleen hyvin ajankohtaiselta, mutta jostain syystä toiminnassa oli mukana enää harveneva joukko harmaapäitä, joille ashramtyö oli aikoinaan merkinnyt hyvin paljon - ja edelleen merkitsi. Ihmettelin, miksi aikanaan niin tuore ja ajankohtainen sanoma ei enää tavoittanut ihmisiä. Yritin kolmekymppisenä toiminnanjohtajana kääntää historian kulkua ja palauttaa menneiden päivien loiston, siinä kuitenkaan onnistumatta. Mitä oikein oli tapahtunut?

Olisi ollut helppoa vain todeta, että aika oli toinen ja liike oli jo täyttänyt tehtävänsä. Mutta löysin myös toisen vastauksen. Kun jäljitin aikaa, jolloin uusia ihmisiä oli viimeksi tullut mukaan liikkeeseen, minun oli palattava hämmästyttävän kauas menneisyyteen. Toki uusia osallistujia oli tullut mukaan myöhemminkin, mutta uusia vastuunkantajia ei enää 70-luvun jälkeen.

Tulin siihen johtopäätökseen, että työmuodon hiipuminen alkaa siitä hetkestä, jolloin nuoremmat sukupolvet eivät enää pääse kantamaan vastuuta työstä. Tuo muutos tapahtuu niin vaivihkaa, ettei sitä edes huomata ennen kuin monta sukupolvea on jo jäänyt väliin. Kauan mukana olleilla on edelleen yhtä kivaa kuin on aina ollut, mutta ennen niin tuoreen ja dynaamisen liikkeen kosketuspinta nykyhetkeen on peruuttamattomasti ohentunut.

New Wine ei ole immuuni tälle kehitykselle. Uusi viini voi huomaamattamme kypsyä niin vanhaksi ettei se enää kiinnosta uusien sukupolvien nuoria. Tämä muodostaa erityisen suuren haasteen meille, jotka emme ole olleet vastuussa vielä kovin monta vuotta. On niin helppoa tuntea, että olemme itsekin vasta pääsemässä vauhtiin. Todellisuudessa meidän on jatkuvana prosessina tehtävä tilaa uusille työntekijöille, koska myös uusia sukupolvia astuu esiin koko ajan.

Tämä tuntuu oikeasti kamalalta. Christoffer Perret kirjoitti 23.1. New Wine -blogissaan aiheesta, josta en haluaisi tietää yhtään mitään. Ja kuitenkin meidän on opittava nuo läksyt, jos haluamme olla mukana siinä, mitä Jumala haluaa tehdä tässä ajassa. Meidän on ymmärrettävä, että kallisarvoinen työnäkymme ei kuulu vain meille itsellemme, vaan yhteisesti koko Jumalan kansalle. On suurta armoa, jos saamme edes hetken verran olla siinä mukana.

Nuoret, tulkaa ja ottakaa Valtakunnan työ omaksenne. Ja antakaa se sitten eteenpäin.  

Markku Sarento


Markku toimii kirkkoherrana Etelä-Pohjanmaalla sekä New Wine -johtotiimin yhteyshenkilönä Englannin suuntaan. Sydämellä julistus- ja rukoustyö yhdessä Johannan kanssa sekä moottoripyörät ja cajon.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Niin hengellinen, että Jumalaakin hirvittää

Anteeksi, Herra, että käytän nimeäsi tässä blogini otsikossa. Saatanhan näet olla väärässä, ei sinua varmaan mikään hirvitä, olethan jo nähnyt koko ihmiselon kirjon ja kaikkea olet joutunut kuulemaan ja kuuntelemaan.

Mutta itseni tunnistan tuosta otsikosta ja tuumaan vaan, kuinka usein pyörittelet päätäsi minunkin takiani...siis minun hengellisyyteni takia.

Hengellisyyteni mitta on ollut milloin missäkin: olenko tarpeeksi rukoillut, lukenut Raamattua, käynyt kirkossa, antanut kolehtia, todistanut Jeesus sinusta, välttänyt syntiä, käyttänyt uskonnollista sanastoa, antanut itsestäni hyvän uskovaisen mallin...herttainen, eihän tällä luettelolla ole loppua!

Kun tarkemmin vilkaisen Jeesus esimerkkiäsi, niin löydän sinut tekemästä kummia: istut veromiesten pidoissa, muutat veden viiniksi, nukut veneessä, kun muut opetuslapset pelkäävät myrskyn kourissa, jakelet pikkupojan eväät tuhansille, hoputat Pietaria kävelemään veden päällä, kaadat pöytiä temppelin pihalla, juttelet puuhun kiivenneen aikuisen miehen kanssa, jaat terveyttä ja anteeksiantoa sinne ja tänne, sallit miesten rikkoa kotisi katon ja ties mitä muuta, usein vielä tungoksessa teillä ja toreilla. Opetuksesi olivat täynnä esimerkkejä arjesta.

Mutta tuohan kuulostaa elämältä!

Olenkohan jotenkin ymmärtänyt tämän uskovaisuuden väärin? Olenko ymmärtänyt sen kieltoja täynnä olevaksi uskonnollisuudeksi tai hartaaksi harrastamiseksi?

Sitten löydän vielä Sanastasi, miten rukoilit tosi kummallisiin aikoihin: aikaisin aamulla, kun varmaan kukotkin vielä nukkuivat orsillaan tai sitten yöllä yksinäisyydessä, vuorilla, pitkiäkin aikoja. Minulle tuntikin on jo pitkä aika. Ihmisten edessä julkisesti rukouksiasi tuskin edes voidaan sanoa rukouksiksi: ne olivat kosketusta, teräviä käskyjä...ja ihme! ihmeitä tapahtui samantien!

Mikä tämä juttu on, Herra? Mistä on kyse?

Siitäkö, ettei olekaan kyse orjamaisesta keskittymisestä ns hengellisiin tai uskonnollisiin ohjeisiin. Sinä et taida pomottaa etkä pompotella. Sinä kutsut yhteyteen, suhteeseen, verkostoon kanssasi. Kaikkialla Sanassasi löydän esikuvia ihmeellisestä suhteesta: lapseus, ystävyys, työtoveruus. Ja jopa niinkin intiimi yhteys kuin morsiamena oleminen. Että ohhoh!

Vau, sanoo sydämeni. Huomaan tässä suhteessa olevani koko ajan saamapuolella. Malja alkaa läikkyä yli ja sydämeen tulee virta, joka tulvii kuin kevätpuro lumien sulaessa. Pietari varmaan koki jotain sama, kun sai sen suuren kalansaaliin. Muistathan!

Hengellisyys alkaa näyttäytyä uudessa valossa. Saan nauttia sinun, maailman valkeuden läsnäolosta. Vanha Simeon koki tämän, kun olit pieni lapsi hänen sylissään. Sen sinä tiedätkin, mutta laitan tähän tuon Raamatunkohdan muille luettavaksi: Luukas 2: 25-35. Ja samalla: hyvää Kynttilänpäivästa alkavaa kevättä meille kaikille. Valo voittaa, kiitos Jeesus! Niin kuin sinä olet Jumalan kasvojen kirkkaus, niin me saamme heijastaa valoasi kaikkialle maailmaa. Valossa on muutosvoima.


Heikki on töissä Suomen Lähetysseurassa kirkollisen työn koordinaattorina. Hän on perheensä kanssa ollut lähetystyössä Taiwanilla. Heikki lenkkeilee paljon sekä kirjoittelee blogeja ja ajatelmiaan Facebookiin. Hän nauttii, kun saa olla mukana rukouspalvelussa ja opettaa Jeesuksesta.