Rajattomasti vapaaehtoinen

Monissa seurakunnissa ja yhteisöissä vapaaehtoisen työn tarve on lähes rajaton. Aina voitaisiin tehdä enemmän, aina se Jumalan valtakunta voisi levitä vielä enemmän – jos vain meillä olisi vapaaehtoisia tähän ja tuohon tehtävään.

Minua pyydetään aina välillä seurakuntiin kouluttamaan vapaaehtoisten johtamisesta, ja poikkeuksetta koulutuksen aikana keskusteluissa nousee esiin vapaaehtoisten jaksaminen ja sitoutuminen suoranaisina kipukohtina. Vapaaehtoiset kipuilevat jaksamisen kanssa, heidän johtajansa (usein itsekin vapaaehtoisina) sitoutumisen kanssa.

Jaksamisella onkin erottamaton yhteys sitoutumiseen. Jos pyydät ihmistä tehtävään, joka periaatteessa sopii hänen lahjoihinsa ja kutsumukseensa (=sisäinen motivaatio on kunnossa), mutta hän tuntuu jarruttelevan sitoutumistaan, kyse on usein siitä, että ihmisen rajat on jossakin aiemmassa vapaaehtoistehtävässä ylitetty: tehtävä on joku vastuun, ajankäytön tai molempien osalta paisunut huomattavasti suuremmaksi kuin mitä ennakoitiin, eikä vapaaehtoisella myöskään ole ollut ketään kenen puoleen kääntyä saadakseen apua tilanteeseen.

Jos tunnistat itsesi tai tiimiläisesi tällaisesta tilanteesta, on aika vetää raja. Jokaisen vapaaehtoisen tehtävästä tulisi tehdä kuvaus (mielellään kirjallisena), joka sisältää tehtävän riittävän tarkasti eriteltynä, määrityksen ajasta, joka tehtävään käytetään viikko- tai kuukausitasolla, ja henkilön, joka on vapaaehtoisen ”lähiesimies” vastaten hänen kysymyksiinsä ja huolehtien tarpeista. Tämän lähiesimiehen tehtävä on varmistaa, että rajat pitävät ja mahdollisessa rajojen ylittymisen tilanteessa puuttua asiaan.

Opettele sanomaan turvallisesti ei ja opeta myös toisia siihen. Vapaaehtoisten johtajan tehtävässä yksi isoja luonteen kasvamisen haasteita on oppia kestämään pettymyksiä ilman, että kaataa koko pettymyksen tunnetaakan vapaaehtoisen niskaan. Jos kymmeneskin henkilö kieltäytyy tarjolla olevasta tehtävästä (kyllä, tämä on tapahtunut myös minulle), on kiusaus kaataa kaikkien yhdeksän edellisen puhelun pettymys tämän yhden onnettoman niskaan. Se ei kuitenkaan kuulu hänelle. Yleensäkin pitkän päälle ymmärtävä ja asiallinen suhtautuminen kieltäytymisiin ja peruutuksiin sitouttaa ihmisiä paremmin kuin katkera vuodatus. Tahallisiin laiminlyönteihin tulee puuttua, mutta tämäkin onnistuu paremmin, kun on ensin purkanut päällimmäisen tunneryöpyn jonkun sellaisen kanssa, joka ei henkilökohtaisesti ole tilanteessa mukana.

Älä siis ole rajattomasti vapaaehtoinen – mutta ole ilolla ja rohkeasti vapaasta sydämestäsi mukana levittämässä Jumalan valtakuntaa siellä missä olet! Työssä ja koulussa, perheen ja kavereiden kanssa, vapaaehtoisena ja sitoutuneena siihen tehtävään, jonka Jumala on sinulle kulloinkin uskonut.

Suvi Kankkunen

YKSINKERTAINEN EVANKELIUMI

Kuinka monta kertaa olet pyytänyt Jumalalta anteeksi syntejäsi? Entä kuinka monta kertaa hän on antanut sinulle anteeksi?

Syntien tunnustaminen on hyvä juttu. Se on sen karun todellisuuden myöntämistä, että olemme luonnostamme syntisiä, ja ilman Pyhän Hengen apua ja täyteyttä me harhaudumme helposti sivuun oikealta tieltä. Meidän on kristittyinäkin tärkeä muistaa, että meidän on jatkuvasti elettävä Jumalan armossa ja anteeksiantamuksessa.

Mutta tämä voi synnyttää meissä harhakuvan, että Jumalan pitäisi antaa meille anteeksi yhä uudelleen.

Jos eläisimme vielä Vanhan Testamentin aikaa, pitäisi meidän puolestamme toimittaa uusi sovitusuhri joka kerran kun olemme langenneet. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että vanhan liiton sovitusuhrit kattoivat vain menneet rikkomukset. Kun uusia syntejä tuli - ja niitähän tuli - sovitus piti toimittaa aina uudelleen. Tulevat synnit eivät vielä kuuluneet sovituksen piiriin.

Perustavanlaatuisin ero vanhan ja uuden liiton välillä on se, että Jeesuksen suorittama sovitus ristillä on ainutkertainen. Hänen ei tarvitse uhrata itseään uudelleen jokaisen lankeemuksemme jälkeen. Jos me kuvittelemme, että Jeesus antaa meille anteeksi vain menneet syntimme, me jäämme todellisuudessa lain alle. Pelkäämme aina lankeavamme uudelleen, jolloin meidän pitäisi taas kipuilla tiemme takaisin armahtavan Jumalan luo.

Meidän kannaltamme on olennaista, että Jeesus kuoli meidän puolestamme etukäteen, jo kauan ennen kuin meitä edes olikaan. Siksi kaikki syntimmekin olivat hänelle tulevaisuutta. Ristiltä katsottuna ei ole mitään eroa meidän menneiden ja tulevien syntiemme välillä. Hän sovitti kaikki syntimme kerralla, eikä mikään meidän tekomme voi tätä muuttaa.

Jeesus otti sinun paikkasi ja kuoli ristillä kauan sitten. Siksi sinäkin olet hänen ansiostaan vapaa ja turvassa, pysyvästi.

"Kristus sitä vastoin on uhrannut yhden ainoan syntiuhrin ja asettunut pysyvästi istuimelleen Jumalan oikealle puolelle. Sillä hän on jo yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt pysyvästi täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.

Tästä todistaa meille myös Pyhä Henki. Ensin näin: 'Tämän liiton minä teen heidän kanssaan tulevina aikoina, sanoo Herra: minä asetan lakini heidän sydämeensä, kirjoitan sen heidän sisimpäänsä.' Ja sitten: 'Heidän syntejään ja vääriä tekojaan minä en enää koskaan muista.'

Missä synnit on annettu anteeksi, siellä ei enää tarvita syntiuhria." (Hepr 10: 12,14-18)

Markku Sarento