maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kylmennyt kristillisyys johtaa jääkauteen

Tiedän, että Raamatun mukaan laittomuuden lisääntyessä  monen rakkaus kylmenee. Entäs toisin päin: kun rakkaus kylmenee, niin laittomuus lisääntyy! Jokin suhde näillä on, näillä rakkaudella ja laittomuudella. Mitä enemmän on toista, sitä vähemmän on toista, noin matemaattisesti. Emme elä tyhjiössä, joten tuo suhdekaava saattaa hyvinkin toimia.

Jotta siis voisimme pitää vihan ja laittomuuden kurissa, tarvitsemme paljon rakkautta, palavaa rakkautta, rakkauden hehkua, sitä jota suuret vedetkään eivät voi sammuttaa. Mutta mistä?

Aina välillä nousee sellainen profeettojen lauma, joka hehkuttaa ahjossaan tulisia hiiliä syntisiä varten. Heidän mukaansa Jumala on vihainen ja odottaa vain sopivaa aikaa, jolloin voi syöstä tulta ja tulikiveä kaupunkien päälle. Siinä menevät hurskaat ja vähemmän hurskaat samoilla  liekeillä. Näiltä tuomion pasuunoilta ei kannata odottaa rakkauden hehkutusta. Tuntuu, että he ihan hykertekevät käsiään tuhoa odottaessaan.

Anteeksi vaan, arvon profeetat, mutta olettekohan te liikkeellä oikealla asenteella?

No, siitä synnistä ja tuomiosta. Synti on aina vakava asia ja sen kanssa ei leikitellä. Tuomiokin on todellista ja Jumalan pyhyys vetää ihmiskunnan tilille eräänä päivänä. Jumalalle selkänsä kääntänyt ihmisparka on kääntänyt selkänsä myös armolle ja sovitukselle. Mutta!

Mutta, pelotteleminen ei ole paras tie rakkauden valtakuntaan. Ilman särkyneen sydämen rakkautta toimiva uskonnollisuus on kylmää ihmisliturgiaa, joka aloittaa uuden jääkauden. Siinä ei ole lämpöä, saati palavuutta, joka sulattaisi sydämen paatumuksen ja vetäisi ihmisen suhteeseen, joka on täynnä armoa ja hyvyyttä. Jumala näet on rakkaus ja usko Jumalaan merkitsee rakkauden suhdetta Hänen kanssaan.

Lailla on tehtävänsä, se ajaa epätoivoon: voi, minua, minä hukun! Ja jos siihen tilaan ei anneta armoa ja anteeksiantamusta, niin ihminen todella hukkuu, tukehtuu lain hapettomuuteen. Mutta kun syntinsä tunteva löytää Jeesuksen ja armon, niin hän pääsee hengittämään raikasta ilmaa; se tuulee ja tulee Taivaasta, Jumalan sydämeltä, joka on täynnä rakkautta. Lakihenkistä uskonnollisuutta on varottava sen kylmän kovuuden ja kovan kylmyyden tähden.

Oikea profeetta rakentaa, kehottaa ja lohduttaa Paavalin mukaan. Kun hän kohtaa langenneen ihmisen ( joita me kaikki olemme!), niin hänen sydämessään on surua sen tähden, mitä synti saa aikaan, miten se tuhoaa ihmisen ja erottaa hänet Jumalasta. Siinä ei ole vihaa ihmistä kohtaan, siinä ei ripustella myllynkiviä syntisten kaulaan. Oikea profeetta kyllä varoittaa synnin seurauksista ja vakavuudesta, mutta tekee senkin murtuneella sydämellä, ei tuomion hengessä, ei toivoen jumalattoman kuolemaa, vaan pelastumista.

Jeesuksen mielenlaatu vetää meidät syntiset puoleensa. Hän uhrinsa ristillä on kova juttu. Sen ristin juurella näkee Jumalan valtavan armollisuuden ja se armo vetää mielenmuutokseen ja jatkaa kasvattamista Jumalan pyhyyden tuntemisessa. Sieltä se rakkaus löytyy. Siinä ei enää kiviä tarvita, hautakivikin on pois vieritetty. Elämä voi alkaa. Taistelu laittomuutta vastaan voi alkaa Jumalan rakkauden asein.


Heikki on töissä Suomen Lähetysseurassa kirkollisen työn koordinaattorina. Hän on perheensä kanssa ollut lähetystyössä Taiwanilla. Heikki lenkkeilee paljon sekä kirjoittelee blogeja ja ajatelmiaan Facebookiin. Hän nauttii, kun saa olla mukana rukouspalvelussa ja opettaa Jeesuksesta.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Kuka voi muuttaa maailman?

Viime viikolla lehti kertoi, että nyt on valittu tehtäväänsä mies, joka voi muuttaa maailman – jos vain tahtoo. Kirjoitus mainitsi esimerkinomaisesti asioita, joita hän voisi tehdä, niin että maailma muuttuisi. Mies on uusi paavi.

Jokainen törmää elämässään suuriin ja pieniin asioihin, joiden toivoisi muuttuvan parempaan. Usein kiinnitämme toivomme muutoksesta johonkin johtajaan, heillä kun on valtaa ja vastuuta enemmän kuin toisilla. Mutta mistä muutokset loppujen lopuksi kumpuavat? Miten muutokset tai niiden taustat liittyvät hyvän ja pahan suhteisiin maailmassa?

Suuret sotien jälkeiset talouden muutokset ovat tuoneet suomalaisillekin paremman elintason. Elämme ”hyvinvointivaltiossa”. Toisaalta perheiden sisäiset suhteet näyttäisivät kärsineen materiaalisen hyvän lisääntyessä.

Muutoksia vaaditaan, mutta lisäävätkö ne lopulta enemmän hyvää vai pahaa? Maailmassa on taisteltu kansojen ja ihmisryhmien välillä oikeudesta maahan, hyvinvointiin, ihmisarvoon ja tasa-arvoon. Onko hyvä lisääntynyt ja paha vähentynyt? Vai onko paha salakavalasti löytänyt uuden reitin ihmisten elämään? Ulkoapäin katsottuna elämämme voi näyttää paremmalta kuin aikaisempina vuosikymmeninä. Mutta mikä nykyihmisen todellinen sisäinen tila on?

Jumala on muuttumaton. Hänen ei tarvitse muuttua – meille ihmisille se kyllä olisi tarpeen. Mielestäni muutoksen tarvetta ja muuttumista olisi hyvä pohtia siitä näkökulmasta, mitä se saa aikaan suhteissamme läheisiin ja elämäämme ylipäänsä, unohtamatta laajempaa vastuutamme maailmassa. Uskon, että jokainen voi olla muuttamassa maailmaa. Mutta saammeko aikaan enemmän hyvää vai pahaa? Arvomme ja motiivimme, myös tiedostamattomat, poikkeavat varmasti toisistaan. Niiden perusteellinen pohtiminen voisi olla hedelmällistä.

Hyvän ja pahan taistelu tulee jatkumaan. Muutosvaatimuksia tulee nousemaan niin kuin ennenkin. Uskon, että jokainen muuttaa maailmaa, ainakin omaa ja läheistensä maailmaa. Omana haasteenani on kuitenkin jatkuvasti se, miten itse voisin muuttua niin, että tuottaisin hyvää hedelmää ja edistäisin hyvää muutosta ympärilläni – edistäisin Jumalan valtakuntaa.


Leila toimii Rovaniemen vapaaseurakunnan pastorina. Hänellä on viisi omaa lasta ja (tätä kirjoitettaessa) kaksi lastenlasta. Kristittyjen yhteys ja kasvu ovat lähellä sydäntä. Niistä on saatu iloita kotikaupungin seurakuntien yhteisissä New Wine -tapahtumissa ja hankkeissa.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Rakkausjuttu

Istuin sadan nuoren keskellä sohvalla, keskellä salia. Menossa oli uudenvuoden yö ja nuorisokonferenssin paneeli, vieressä puolisoni Leila ja muutama muu. Vetäjä jakeli nuorten aitoja ja vaikeitakin kysymyksiä: Raamatusta, synnistä, parisuhteesta, seksistä, elämästä ylipäänsä. Meidän vähän tai enemmän vanhempien tuli vastata – hyvin mutta lyhyesti, kuinkas muuten. Kaikki kuuntelivat. No, ainakaan lyhyitä vastauksista ei tainnut tulla...

Etenkin nuorena kohdataan monenlaisia haasteita. On tarve ymmärtämää elämää, Jumalaa ja omaa itseä. Tärkeitä aiheita lähestyttiin illassa kuitenkin toistamiseen rajojen tai sääntöjen etsimisen näkökulmasta. Huomasimme näkevämme koko kysymykset eri tavoin.

Nuorena selkeyttä etsittäessä ajattelusta pyrkii samalla tulemaan jotenkin sääntökeskeistä tai jopa syntikeskeistä. Usein etsitään ikään kuin hyvän ja pahan rajaa – sen sijaan että etsittäisiin parasta. Tuollainen raja voi olla konkreettisempi ja helpommin määriteltävissä kuin ”paras”. Mutta silti, miksi sitä lopulta etsitään?

Sääntökeskeinen ajatustapa on ydintä Vanhassa Testamentissa, ei Uudessa – siis oikeastaan se on enemmän juutalaisuutta kuin kristinuskoa. Sitä on kyllä helpompi hahmottaa. Käytännössä se ymmärretäänkin päällä eikä sydämellä. Tätä ajatustapaa saamamme kasvatuskin on usein vahvistanut. Mutta mikä oikeastaan on Uuden Testamentin ajatustapa?

Jeesus painotti, että lain suurin käsky on rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Hän lahjoitti sisimpäämme Pyhän Hengen mahdollistamaan tällaisen rakkauden. Konkreettinen Jumalan rakastaminen antaa uudenlaisen perusasenteen kaikkeen. Vaikkemme edes tietäisi tai muistaisi elämässä hyödyllisiä sääntöjä, rakkaus Häneen saa meidät toimimaan monenlaisissa asioissa parhaalla tavalla. Tulemme noudattaneeksi käskyjä miettimättä niitä sen kummemmin.

Itse asiassa paraskin pilkuntarkka sääntöjen noudattaminen jättäisi sellaisenaan Jeesuksen varmaan jotenkin surulliseksi.  Hän kaipaa rakkauttamme, ei steriiliä tottelemista. On aivan eri asia noudattaa Hänen tahtoaan siksi, että rakastaa Häntä kuin velvollisuudentunnosta. Kun rakastaa, haluaa sydämestään ilahduttaa rakkautensa kohdetta. – On oikeastaan hurjaa, että meille pienille ihmisille on annettu valta joko tuottaa Jumalalle iloa tai pidättää se Häneltä. Mutta sellainen oikeus kuuluu rakkaussuhteeseen. Herra itsekin iloitsee siitä, että tekee meille hyvää (5 Ms 30:9, KR33).

Eikä sääntökeskeisyys sitä paitsi edes toimi. Inhimillisessä yrittämisessä meille käy niin kuin Paavalillekin: ”En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan.” (Rm 7:15). Kukaan ei taida onnistua elämässä tai tulla onnelliseksi keskittymällä ongelmiin ja niiden rajapintoihin. Jeesuksen rakastaminen on oikeastaan täysin päinvastainen näkökulma. Keskitymme Häneen, meissä kasvaa ihailu, rakkaus ja halu ilahduttaa Häntä. Tämä sydämen asenne toimii paremmin. Tulemme tehneeksi vähemmän (itsellemmekin haitallisia) virheitä tai erehdyksiä, ja Pyhä Henki johdattaa meitä kohti terveempää ja siunauksellisempaa elämää.

Haluamme toteuttaa elämässämme Jumalan tahtoa ja haluamme tulla onnellisiksi. Kumpikin on oikea ja hyvä päämäärä. Mutta loppujen lopuksi – ne eivät olekaan eri asioita.

Usko on paljon enemmän sydämen kuin pään asia. Eikä suhde Jeesukseen ole joku oppi tai -ismi – vaan tosiaankin rakkausjuttu.


Pekka on Rovaniemen vapaaseurakunnan puheenjohtaja. Yhdessä puolisonsa Leilan kanssa hän koordinoi paikallista New Wine -toimintaa. Lasten ja nuorten asiat ovat tuttuja oman perheen lisäksi siviilityöstä.