keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Mitä yhteistä on vaarin työkalukaapilla ja Jumalan valtakunnalla?

Meillä oli kylässä Johan 5-vee. Hän on kiinnostunut kaikesta eikä jää katselemaan sivusta kun tehdään jotain. Hän menee luottavaisesti vaarin työkalukaapille ja kerää sieltä työkalut tehdäkseen miesten töitä. Meillä on sopimus, että hän saa vapaasti käyttää vaarin työkaluja. Paljon hän onkin jo oppinut. Tässä muutama viikko sitten tulin töistä opistolta ja istuin nojatuoliin lukemaan lehteä. Johan tuli siihen. Hän oli jo kerännyt työkaluja ja sanoi, että nyt tarttis tehdä puuvene. Päästäkseni tilanteesta mahdollisimman helpolla (lyhytnäköisesti ajatellen) sanoin, että vaari lukee nyt ja huomenna tehdään puuvene. No huominen tuli – kuten arvaatte – aivan liian pian. Pieni poika, joka haluaa olla vaarin kanssa ja vielä tehdä miesten töitä, ei helposti unohda mitä on luvattu. Edellisen päivän tilanne toistui ja kohta oltiin etsimässä sopivaa puuta, josta sitten tehtiin vene, joka vielä samana iltana kellui tasapainossa kylpyveden pinnalla mummin ammeessa.

No, miksi kerron tämän? Tämä pieni episodi toi mieleeni muutaman Raamatun opetuksen, jossa Jeesus on fariseusten närkästyksen kohteena. Hän sanoo Jumalaa isäksi ja perustelee sitä, mitä hän julkisuudessa tekee sillä, että hän tekee sitä, mitä näkee isän tekevän (Joh.5:19). Usein kuulemme selitettävän tämän jakeen siten, että saamme erityisen ”hengen ilmoituksen” ja oivallamme, mitä Isä on juuri tekemäisillään ja sitten teemmekin sen Hänen puolestaan. Voimme kuitenkin ajatella, että tässä jakeessa on kysymys jostain syvemmästä, jostain, josta voi tulla meille mahdollisuus tehdä Jumalan tekoja silloinkin, kun emme saa tätä suoraa hengen ilmoitusta. Näyttää siltä, että tässä Jeesus vertaa omaa suhdettaan Isään tavalliseen Isän ja pojan tai tyttärenpojan suhteeseen, jossa lapsi on isän tai isoisän kanssa ensin katsomassa, mitä isoisä tekee ja sitten tekemässä yhdessä ja jonain päivänä sitten aivan itse.

Muistan, kun oma poikani Tommi oli 25 vuotta sitten aivan kuin Johan. Hän laittoi kätensä kirjaimellisesti kaikkeen. Vieläkin meillä on tallella esineitä, jotka hän lapsena teki täydessä itseluottamuksessa. Hänen käsistään syntyi miekkoja, pistooleja, panssarivaunuja ja laivoja. Niissä oli vielä lapsen tekemisen jäljet.  Silloin isä oli vielä mestari. Vuodet kuluivat ja Tommi toi kotiin lukioaikana jostain kerhosta tekemänsä sähkökitaran. Hänen puun käsittelykyky oli Isän tasolla. Nyt, kun hänellä on oma artesaanifirma Kanadassa, ei enää isän taidot riittäisi ollenkaan siihen, mitä hän kykenee tekemään. Poika oli nähnyt mitä isä teki. Hän oli siinä harjaantunut ja eräänä päivänä hänestä oli tullut mestari.

Jeesuksen sanoo "Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Tämä haastaa meitä hengellisellä kentällä – ei vain kuulostelemaan ”hengen ilmoitusta”, vaan oppimaan, miten Jumala toimii erilaisissa tilanteissa. Opimme tätä Jeesuksen yhteydessä. Opimme tätä tarttumalla rohkeasti kaikkeen siihen, mihin sydämemme kehottaa. Hämmästyttävää on, että Jeesus ennakoi seuraajiensa tekevän enemmän ja suurempiakin juttuja, kuin mitä Hän teki, sanoessaan "Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. (Joh.14:12).

Minulle tuottaa suurta tyydytystä se, että oma poikani on tullut taitavammaksi kuin mitä itse olen. Rukoilen ja toivon, että opiskelijoistani tulee vahvempia ja kyvykkäämpiä Jumalan valtakunnan edustamisessa, kuin mitä itse olen. Uskon, että tuotamme Jeesukselle suurta mielihyvää harjaantumalla tekemään Jumalan valtakunnan tekoja – suurempiakin kuin mitä Hän tekee. Tähän ei ole oikotietä kuitenkaan. Meidän tulee viettää aikaa Hänen kanssaan – nähdä ja oppia. Eiköhän mennä useammin ”vaariin” työkalukaapille? Siitä se lähtee!

Simo Lintinen

Tammisaari

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Paine matkustamossa laskee, happinaamarit esiin…

Lentokoneen rullatessa kiitorataa kohti ennen nousua matkustajille kerrotaan aina, miten menetellä onnettomuustilanteessa – siis silloin kun on tosi vakava paikka. Paljon matkustavista saattaa tuntua, että he osaavat ohjeet jo ulkoa. Tiedättehän: ”Jos ilmanpaine hytissä laskee, happinaamarit tulevat automaattisesti esille katosta. Tarttukaa naamariin ja asettakaa se kasvoillenne. Jos matkustatte lapsen kanssa, laittakaa naamari ensin omille kasvoillenne, ja auttakaa vasta sitten lasta.”

Ohje on tärkeä. Paineen laskiessa hyvin korkealla ihminen voi puolessa minuutissa menettää hapenpuutteen vuoksi tajuntansa tai kykynsä toimia järkevästi. Varoittavia oireitakaan ei välttämättä tule. Hengitys poistaa oireet antavaa hiilidioksidia, vaikkei happea saataisikaan – ja niin happi voi loppua huomaamatta. Siksi maskiin on tartuttava heti, jos se putoaa näkyville, ja autettava lapsia vasta kun itse saa happea ja kykenee varmasti auttamaan. Lentoemäntienkin tulee tuolloin huolehtia ensin itsestään – muuten heistä ei kohta ole muiden auttajiksi.

Ohje on tärkeä, ja sen periaate aika syvällinen. Se sopii moneen muuhunkin tilanteeseen. Viimeksi löysin sen mielenkiintoisesta lastenkasvatuskirjasta Loving your kids on purpose. Kirjoittaja (Danny Silk) halusi korostaa esimerkillä sitä, ettemme kykene huolehtimaan lapsistamme hyvin, ellemme pidä hyvää huolta itsestämme. Ei siis olekaan niin, että itsensä muiden hyväksi väsyttävä ja loppuun polttava äiti tai isä olisi jotenkin ihailtava tai hyvä vanhempi. Eikä hän ole raamatullinenkaan: lähimmäistähän tulee rakastaa niin kuin itseään – eikä sen enempää.

Samaa esimerkkiä käyttää liikkeenjohdon konsultti, joka suosittelee kiireisille liikemiehille ja -naisille fyysistä ja psyykkistä itsestään huolehtimista: ”Jotta voisit olla kunnolla läsnä toisille - kotona ja työssä – sinun on otettava happimaski ensin itsellesi.”

Oma hapen saanti on tärkeää. Tarvitsemme sitä jatkuvasti. Jos saanti käy niukaksi, ja olemme ’huonolla hapella’, emme ehkä kykene tekemään hyviä ratkaisuja – tai edes näkemään edessämme olevia ongelmia.

Ilman hengitystä olemme pian huonolla hapella. Jumalan Sana on meille elämän leipää, ja vastaavasti rukous kuin hengitystä.  Kuten lentäjä, mekin saatamme alkaa tekemään virhearvioita ja huonoja ratkaisuja, jos joudumme huonolle hapelle. Ja meillä on silloin myös sama vaara sokeutua haitallisille asioille. Jumalan hyvät suunnitelmat voivat silloin jäädä toteutumatta.

Pidetään siis hyvää huolta itsestämme ja erityisesti hengellisistä tarpeistamme, jotta voisimme ja jaksaisimme olla siunaukseksi toisillemme, kantaa Hengen hedelmää ja tuottaa iloa niin Jumalalle kuin itsellemmekin!

Pekka Valmari

Rovaniemi

torstai 15. maaliskuuta 2012

Mikä on evankeliumi?

Näin jatko-opintojen myötä tulee mietittyä monenlaista. Pastorina pohidnta keskittyy monesti oman työn ja julistuksen arviointiin.

Aloitin pari viikkoa sitten kurssin, jonka tavoitteena on johtaa opiskelijat pohtimaan evankeliumia ja sen julistamista. Kurssilla olen kohdannut monta aika tavalla karua kysymystä, joita haluaisin sinut kutsua nyt kanssani miettimään. Ohessa tarjoan myös lyhyesti omia ajatuksiani, mutta parasta on, jos jaksat itse vastata kysymyksiin.

1. Mikä seurakunnassa on vikana?
Lähdin opiskelemaan viime elokuussa. Sitä ennen mietin pari vuotta putkeen opetuslapseuteen liittyviä kysymyksiä. Mielestäni monelta meistä on opetuslapseus ja Jeesuksen kokonaisvaltainen seuraaminen hukassa. Olemme liian usein joukko individualisteja ja konsumeristeja, joilta puuttuu sitoutuminen Kristukseen. Tulemme kirkkoon kuin MacDonaldsiin ja haluamme hampurilaisemme heti. Jos maku ei miellytä, emme jaksa nähdä vaivaa sen eteen - saati sitten, että laittaisimme hengellistä ruokaa myös kotona. Laiskuus asuu meissä usein. Rukous ja Raamattu liian harvoin.

2. Mikä evankeliumi on?
Tämä kysymys liittyy suoraan edelliseen. Jos kristityt eivät ole sellaisia kuin heidän pitäisi olla, jotakin on varmaan pielessä julistuksessamme. Olemmeko tehneet evankeliumista jotakin muuta kuin mitä se on? Tunnilla mietiskelin esimerkiksi sellaista hyvin herätyskristillistä ajatusta, että syntisen rukouksessa pyydetään usein Jeesusta asettumaan minun sydämeeni asumaan. Mutta jos Jeesus muuttaa meille, silloinhan hän tulee vieraaksi, ja minä olen edelleen talon isäntä! Olisikohan parempi alkaa puhumaan siitä, että minä muutan Jeesuksen luo ja hän saa sanella elämäni jatkossa?

3. Miksi joku tarvitsee evankeliumia?
Tämä kysymyksen tehtävänä on tsekata, osasitko määritellä evankeliumin oikein edellisessä kohdassa. Mikä tekee evankeliumista niin tarpeellisen? Vai esititkö evankeliumin edellisessä kohdassa niin, että sen tarkoituksena on tuottaa hyvää oloa ihmiselle? Mielestäni evankeliumi porautuu ihmisen suurimpaan ongelmaan, joka on se, että haluamme itse määritellä oman käsityksemme oikeasta ja väärästä. Juuri tämä oli ihmisen ensimmäinen synti. Vaikka Aatami ei vielä ollutkaan hyvän- ja pahantiedon omppua haukannut, hän kyllä tiesi mikä on oikein ja väärin. Olihan Jumala antanut käskyn olla syömättä. Aatami kuitenkin halusi itse määritellä oikean ja väärän, ja loppu onkin sitten historiaa. Kristuksen kuolema tekee lopun meidän itsekkyydestämme ja hönen ylösnousemuksensa avaa meille mahdollisuuden elää elämää isolla eellä hänessä.

4. Kuinka tärkeä asia taivas on?
Kuka ihmeessä keksi, että kristityt ovat matkalla taivaaseen? Eihän se edes ole totta, sillä Jumala tulee luomaan uuden maan ja uudet taivaat. Emme ole siis matkalla harppua soittelemaan pilvenlonkareelle, vaan meidät on tarkoitettu jo nyt ottamaan osaa Jumalan iankaikkiseen suunnitelmaan, jonka toteutuessa Jumalan valtakunta ei ole enää "jo nyt, mutta ei vielä", vaan tässä ja nyt! Kristinuskossa ei ole kysymys taivaaseen pääsemisestä.  Tätä julistamalla teemme kristinuskosta jotakin millä ei ole mitään tekemistä päivittäisen elämämme kanssa.

5. Mitä ajattelet viimeisestä tuomiosta?
Pitäisikö viimeisellä tuomiollakin olla jotakin sijaa meidän julistuksessamme? Uudessa testamentissa siitä puhutaan itse asiassa yllättävän paljon, ja aina siitä sanottavat asiat eivät ole mieluisia. Jumala tulee mittaamaan myös uskollisuuttamme hänelle, vaikka itse pelastuisimme "kuin tulen läpi". Itse haluaisin katsoa Jeesusta silmiin, kun hän puhuu minun elämästäni.

Lopuksi
Kovia sanoja. Haluaisin päättää ajatukseen, jonka Uuden testamentin professorini Klyne Snodgrass lausui syksyllä: "Jumalan valtakunta annetaan meille rajoittamattoman armon kanssa, mutta samalla se esittää meille myös rajoittamattoman vaatimuksen." Kaikki annetaan anteeksi, mutta samalla Jeesus kutsuu sinua antamaan kaikkesi ja kuolemaan kokonaan itsellesi.

Armoa ja totuutta päivääsi!

Markus Nikkanen

Chicago

torstai 8. maaliskuuta 2012

Tulkoon Sinun valtakuntasi

Transparency International mittaa vuosittain kyselytutkimuksilla maailman valtioiden korruptoitumattomuutta. Aineistona käytetään kunkin maan asukkaiden omia käsityksiä kansakuntansa julkisen sektorin tilasta. Suomi on aina ollut kärkipäässä tässä vertailussa, mutta viime vuosina sijoituksemme on ollut laskussa...

Eipä taida olla kuin yksi valtakunta, joka yltää pysyvästi korkeimpaan mahdolliseen indeksilukuun. Tämän valtakunnan Herra ei ole koskaan puolueellinen, eikä häntä voi lahjoa. Hänen koko hallintonsa on täysin turmeltumaton. Jopa yksityinen sektori, jota yleensä on hankalampi läpikotaisin arvioida, on tässä valtakunnassa ehdottoman oikeamielinen. Tuo maa on niin ihmeellinen, että Raamattu käyttää siitä nimeä Taivas.

Vaikka emme ihan vielä pääse asumaan sinne, Jeesus antoi opetuslapsilleen tehtäväksi julistaa, että tuo Taivasten valtakunta on jo tullut lähelle. Siellä, missä sairaat parantuvat, sokeat saavat näkönsä, kuolleet herätetään ja köyhille julistetaan ilosanoma – siellä voidaan kokea tämän valtakunnan läheisyyttä (ks. Lk 7:22). Missä huolehditaan leskistä ja orvoista sekä välitetään muukalaisista, siellä taivaallinen oikeusvaltio toteuttaa jo olemustaan.

Taivas on nimittäin enemmän kuin vain pahan poissaoloa. Taivas on Jumalan rakkauden valtakunta. Jos korruptio on vastuullisen aseman väärinkäyttöä oman edun tavoittelemiseksi, niin rakkaus toimii päättäväisesti päinvastoin. Rakkaus ei ainoastaan pidättäydy riistämästä toisilta. Se on valmis luopumaan omastaan toisten hyväksi.

Markku Sarento

Kauhajoki

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Vapauteen!

Jumalan muuttava rakkaus on uskomatonta! Sen voi kokea jokainen, joka antaa elämänsä hänen käsiinsä.

Vuosia sitten minulla oli haave siitä, millaiseksi haluaisin tulla. Haaveilin, että joskus tulevaisuudessa olisin vapaampi ja avoimempi. Olin arka ja epävarma jopa omista mielipiteistäni. Toivoin, että voisin olla oma itseni ilman sisäisiä lukkoja. Ja samalla tiesin, etten koskaan kykenisi muuttamaan itseäni. En kykenisi estämään kylmän hien kihoamista iholle enkä möykyn nousemista kurkkuuni joutuessani tietynlaisiin tilanteisiin. Kaipasin kovasti vapaaksi itseni kahleista. 

Olen lukenut, että ihmisiä ympäri maailman vaivaa syvä pettymyksen tila. Olemme pettyneitä itseemme, siihen mitä teemme, miten elämme ja mitä olemme. Meitä kalvaa epämääräinen tunne siitä, että kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Aavistelemme, että siinä mitä nyt olemme, ei ole kaikki.

Elämämme syvin tarkoitus on kasvaa yhä enemmän elämään niin kuin Jeesus eläisi, jos hän olisi meidän paikallamme. Meidät on kutsuttu tulemaan niiksi ihmisiksi, jotka Jumalalla oli mielessään, kun hän alun perin suunnitteli meidät. Niin kauan kuin olemme erossa tästä alkuperäisestä tarkoituksestamme ja päämäärästämme, tuo epämääräinen tunne vaanii meitä.

Mutta Jeesuksen seurassa tapahtuu ihmeellisiä asioita! Jonakin päivänä saat hämmästykseksesi huomata, että monet vanhoista, jo hiipuneista haaveistasi ovatkin toteutuneet. Näin kävi minullekin. Jumala on vapauttanut minut, ja olen yhä enemmän saanut tulla sellaiseksi kuin joskus unelmoin: onnellisemmaksi, avoimemmaksi ja rohkeammaksi. Jumala on hoitanut ja parantanut minua sisäisesti.

Joh. 8:36 sanoo: ”Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi”. Jumalan Pojan seurassa sinäkin löydät todellisen vapauden. Kun jättäydyt Jumalan johdatettavaksi, oma yrittämisesi ja paikallaan polkemisesi loppuu. Jumala alkaa viedä sinua eteenpäin kohti sitä päämäärää, jonka hän oli jo alun perin sinulle suunnitellut. Koet saman, minkä Søren Kierkegaard kerran puki sanoiksi näin: "Jumalan avulla minusta tulee nyt oma itseni."

Siunausta sinulle Jeesuksen seuraamisen tiellä!

Johanna Sarento

Kauhajoki