perjantai 27. maaliskuuta 2015

Kolme sanaa...
On keskiviikkoilta, kello lähestyy kuutta. Olen kattanut pöydän ja odotamme KohtaamisRyhmämme porukkaa meille kotiin. Ovikello soi, ilta alkaa. Aloitamme iltapalalla ja kuulumisten vaihdolla. Puheensorinaa, naurua. Terveisiä niiltä, jotka ei päässeet paikalle. On taas mukava tavata. Ryhmämme on koko ajan avoinna uusille jäsenille, mikä pitää meitä porukkana sopivasti liikkeessä.

Puolen tunnin päästä otamme Raamatut kouraan, tänään käsittelemme yhden ryhmäläisen valitsemaa psalmia 139. Mika rukoilee lyhyesti: "Jeesus puhu meille, auta meitä oppimaan tuntemaan itseäsi paremmin". Perinteiseen tyyliin luemme jakeita vuorotellen ääneen. "Ollaan vähän aikaa hiljaa ja kuulostellaan, mitkä jakeet itse kutakin tänään koskettaa", sanoo Mika.

Hetken päästä jatkamme, kukin omalla tyylillään jakaen sitä, mikä tänään koskettaa. Avaan suuni: "Tuossa ihan alussa nuo kolme sanaa: minä tunnen sinut", Ps 139:1. Kerron ryhmälle jotain siitä, miksi juuri nämä sanat pomppasivat esille pitkästä psalmista. Olin päivällä ollut lapsuuteni kotikirkossa pitkästä aikaa. Siellä istuessani mieleeni nousi yllättäen eräs toinen minulle nuoruusvuosina tärkeä psalmi. Ja samalla mieleeni nousi kysymys: "Enkö minä olekin pitänyt lupaukseni?" Mielessäni vilisi tapahtumia menneiltä vuosilta. Iloisia ja kipeitäkin. Samalla syvä kiitollisuus ja ilo Jumalan uskollisuudesta ja hyvyydestä täytti mieleni: "Kyllä, sinä olet pitänyt lupauksesi, kiitos!" Samalla tajusin, että sama uskollisuus on voimassa myös niissä asioissa, jotka ovat elämässäni tällä hetkellä kesken. Illalla psalmin sanat – minä tunnen sinut – jatkoivat tätä samaa puhetta. Kuinka turvalliselta tuntuikaan olla tunnettu ja rakastettu juuri sellaisena kuin on. Kuulua Jeesukselle karvoineen päivineen. Samalla huomasin sisimmästäni nousevan halun ja kaipauksen tuntea Jeesusta entistä paremmin. Sisin olemukseni tuli ravituksi, kylläiseksi illallakin. Ja siihen riitti kolmen sanan kosketus.

Jokainen ryhmäläinen jakaa vuorollaan omia löytöjään ja sitä, mitä kokee Jumalan puhuvan. Mielenkiintoista, rohkaisevaa, erilaisia näkökulmia. On puhuttelevaa kuunnella toisia. Lopuksi jakaudumme pienempiin porukoihin ja rukoilemme toistemme puolesta. Jaamme kiitos- ja rukousaiheita. Jotkut aikaisemmin rukousaiheina olleet asiat ovat kääntyneet jo kiitosaiheiksi. Siunaamme toisiamme, jaamme mieleemme tulleita rohkaisun sanoja. Porukalla rukoileminen virkistää ja rohkaisee. Rukoilemme myös niiden puolesta, jotka eivät tänään päässeet paikalle. Kaksi tuntia on kulunut ja ryhmäläiset lähtevät.
Mitähän psalmia tutkimme seuraavalla kerralla?

Tiina Kilkki

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Vaatekaapilla

Tässä yhtenä iltana juttelin mielessäni Jumalalle kuluneesta päivästä ja ihmisistä, jotka olivat pyytäneet rukoilemaan puolestaan. Puuhaani vain häiritsi kiusallinen vaiva. Ajatukseni nimittäin pyrkivät seilaamaan vaatekaapin ja pyykkikorin väliä kartoittaen päällepantavaa huomiseksi.
Tosiasiahan nyt on, että talvipalttoossa tulee jo hiki ja kevyempää pukinetta pitäisi myllätä näkösälle.

Vuodenkierto säävaihteluineen ei tosin taida kokonaan selittää sitä, että vaatteiden vatvominen vie ajatusaikaa. Jäin miettimään, että mitä kaikkea oikeastaan vaatteiden mukana haluaisi pukea ylleen:  iloa, huolettomuutta, varmuutta, voimaa, tasapainoa, seikkailua, jopa uuden minän.

Muistelin, että päälle pukemisen ajatus on tullut Raamatussakin vastaan aika useasti. Jo pieni hakusanatutkimusmatka antoi aavistaa, että Raamatun sivuilta tosiaan avautuu vaatekaappi vailla vertaa. Jumala tahtoo varustaa lapsiaan kaikenlaisiin tilanteisiin ja Hänellä on, mistä antaa.

Jesajan kirjasta (luku 61) voi lukea, kuinka Jumala pukee ihmiselle pelastuksen vaatteet ja antaa ylistyksen viitan murheisen hengen sijaan. Luukkaan evankeliumissa näkyy Jumala tuhlaajapojan isänä, pukemassa kotiin palannutta poikaansa lapsen asemasta kertovaan juhla-asuun (Luuk 15). Matteuksen evankeliumista löytyy Jumala pukemassa kedon ruohotkin ylenpalttiseen loistoon (luku 6). Tottahan hän siis teistäkin huolehtii, muistutti Jeesus.

Uuden testamentin puolella myös kehotetaan, suorastaan yllytetään, pukemaan ylle jotakin. Esimerkiksi pahan vastustamiseen soveltuva, järeä, mutta käytännöllinen taisteluvarustus kuvataan yksityiskohtaisesti (Ef 6). Kolossalaiskirjeessä taas kehotetaan pukeutumaan sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen (luku 3). Erilaista kevätmuotia, joka varmaan toisi esiin myös kantajansa parhaat puolet!

Raamatun kuva päälle pukemisesta ei tarkoita sitä, että lisäämme vain pintaan jotakin hyvältä näyttävää. Enemmänkin on kyse siitä, että sisimmässä läsnäoleva vaikuttaa myös siihen, mitä pinnalla tapahtuu: ”Teidän tulee uudistua mieleltänne ja hengeltänne ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu sellaiseksi, kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää”. Ef 4:23-24          


Vaatehan on paitsi silmän ilo, myös jokapäiväinen käyttötavara. Sen on tarkoitus suojata, lämmittää ja kulua käytössä. - Henkarissa roikkuvasta vaatteesta ei oikein saa käsitystä, mutta sitten vaate pääsee oikeuksiinsa, kun siellä on ihminen sisällä, totesi juontaja äskettäin koululaisten muotinäytöksessä. Ajatus sopii mielestäni myös Raamatun kuvaamaan puvustoon. Käydään siis siellä vaatekaapilla usein ja puetaan nuttua ylle!

Lopuksi vielä kaikkein paras ja oleellisin, se alussakin mainittu, pelastuksen vaate:
”Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne”. Gal 3:26,27.



Kirsi Jämsén