torstai 6. heinäkuuta 2017

Epäjumalille uhrattua lihaa kesägrillissä?

Markus Nikkanen

1 Korinttilaiskirjeen luvuissa 8–10 Paavali kirjoittaa vastauksensa Korintin seurakuntaa
kalvavaan ongelmaan: Onko Kristukseen uskovan mahdollista syödä epäjumalille uhrattua lihaa? Meidän elämästämme moinen ongelma tuntuu ensisilmäyksellä olevan kovin kaukana. Yhteiskuntamme kun erottelee uskonnon, kaupankäynnin, sosiaalisen elämän ja politiikan omiksi lokeroikseen. 

Toisin oli ensimmäisen vuosisadan roomalaisessa maailmassa, jossa uskonto ei ollut omassa lokerossaan ja esimerkiksi sosiaalisen elämän edellytyksenä oli osallistuminen kutsuillallisille, jotka aloitettiin vuodattamalla juomauhri Dionysoksen tai vaikkapa Sarapiksen kunniaksi. Lisäksi kaikki tarjottava liha tuli epäjumalan pöydästä. Osallistumalla näihin arkipäiväisiin ja vahvasti sosiaaliseen elämään liittyviin illallisiin uskovat osallistuivat samalla epäjumalan palvontaan. 

Teologinen tekosyy

Korinttilaiset yrittivät oikeuttaa toimintaansa vetoamalla Israelin Shema-uskontunnustuksen sisältämään ajatukseen vain yhden Jumalan olemassaolosta: 

”Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi. Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi. Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi. Ja sido ne merkiksi käteesi, ja ne olkoot muistolauseena sinun otsallasi.  Ja kirjoita ne talosi pihtipieliin ja portteihisi.” (5 Moos. 6:4–9 KR33). 

Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että Paavali lainaa korinttilaisten Sheman pohjalta esittämiä ajatuksia kahdeksannen luvun alussa: ”Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala.” Toisin sanoen:

Jumala on yksi = muita jumalia ei ole = epäjumalille uhrattua lihaa on vaaratonta syödä

Vaikka Paavali luonnollisesti allekirjoittaa ajatuksen siitä, että muita jumalia ei ole, hänen mukaansa korinttilaiset eivät kuitenkaan olleet täysin ymmärtäneet, mistä Shemassa oli kysymys. Vastauksessaan Paavali osoittaa, että Shema sisältää ajatuksen sekä uskovien välisestä solidaarisuudesta että uuden liiton kansan erottuvuudesta.

Solidaarisuus, Shema ja Jumalan kymmenen sanaa

Alkuperäisessä kontekstissaan Shema katsoo 5. Mooseksen kirjan viidennestä luvusta löytyvään  kymmeneen käskyyn (vrt. 5 Moos 6:7), jotka Sheman tavoin vakuuttavat, että Jumala on yksi ja kieltävät epäjumalien palvonnan. Mutta kymmenestä käskystä vain ensimmäiset koskevat suoraan Jumalaa. Jumalaan keskittyviä käskyjä seuraavat lähimmäisen rakastamiseen keskittyvät käskyt, jotka perustuvat Jumalan rakastamiselle. Huomaa, että koko juutalainen ja kristillinen etiikka perustuu siihen, kuka Jumala on. Toisin sanoen, käskyt eivät ole mielivaltaisia vaan nousevat Jumalan itsensä persoonasta. Esimerkiksi Jeesus yhdistää Sheman ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi” luontevasti ajatukseen lähimmäisen rakastamisesta: ”…ja lähimmäistä niin kuin itseäsi.”

Korinttilaisten ”teologisen tekosyyn” ongelmana oli se, että he eivät huomioineet niitä henkilöitä keskellään, jotka ryhmäpaineen mukana ajattelivat voivansa syödä epäjumalille uhrattua lihaa, mutta todellisuudessa lankesivat takaisin epäjumalien palvontaan, josta Kristus oli heidät pelastunut (ks. 8:10–13). Vaikka epäjumalille uhrattu liha — mikäli se tarjottiin kulttikontekstin ulkopuolella — oli itsessään harmitonta Paavalinkin mielestä, saattoi se kuitenkin vahingoittaa sitä, jolla ei ollut vahvaa henkilökohtaista vakaumusta. Toimiessaan omien ”oikeuksiensa” mukaan korinttilaiset tulivat samalla tappaneeksi lähimmäisensä, jonka puolesta Kristus oli kuollut. 

Erottuvuus ja Shema

Paavali tarjoaa myös toisen syyn pysyä kaukana epäjumalien pöydästä jakeissa 10:14–22. Tällä kertaa kyseessä on selkeästi kulttikonteksti — tilanteet, joissa palvotaan epäjumalia. Meidän on vaikea ymmärtää, miksi Kristukseen uskovat olisivat osallistuneet moisiin tilanteisiin. Ymmärtämistä kuitenkin helpottaa, kun ymmärrämme, että suurin osa Korintin seurakunnasta ei todennäköisesti syönyt lihaa kuin ani harvoin taloudellisen tilanteensa vuoksi. Itse asiassa yksi heidän ainoista mahdollisuuksistaan saada lihaa oli jumalien kunniaksi järjestettyihin juhlallisuuksiin osallistuminen, joiden aikana joskus jaettiin epäjumalille uhrattua lihaa. Suurin osa seurakuntaan kuuluvista eli pääosin erilaisista jyvistä koostuvalla ruokavaliolla.

Jakeissa 10:1–13 Paavali on jo kertonut ”meidän isistämme”, jotka saatuaan kaiken hyvän Jumalan kädestä kuitenkin lankesivat epäjumalan palvontaan (1 Kor. 10:7 vrt. 2 Moos. 34:6) ja kuolivat erämaahan pääsemättä koskaan luvattuun maahan. Tämä sama vaara uhkaa nyt korinttilaisiakin, jotka ovat vaarassa epäjumalanpalvonnalla herättää Jumalan vihan. Jakeen 10:22 ”Olemmeko muka häntä vahvempia?” nousee niin sanotusta Mooseksen laulusta (5 Moos. 32), jota Paavali lainaa jo jakeessa 20. Mooseksen laulussa epäjumalia palvovan Israelin ja Jumalan välistä suhdetta kuvataan ikään kuin vahvojen välisenä kädenvääntönä. 

Paavalin ratkaisu on vedota jälleen Shemaan, joka edellyttää myös Jumalan kansan erottuvuutta: Ne, jotka tunnustavat, että Jumala on yksi, ovat myös yksi, muista erottuva Jumalan kansa. Jakeen 10:17 ykseyttä korostava kieli nousee suoraan Shemasta ja tulee tulkita sen valossa merkitsemään nimen omaan erottuvuutta, jossa rakastetaan Jumalaa yli kaiken. Uuden liiton kansana (vrt. 1 Kor. 11:25) korinttilaiset on kutsuttu elämään Jumalalle, jonka kanssa tehty liitto edellyttää ainoastaan yhden ja todellisen Jumalan palvelemista. Tästä todistaa myös ehtoollispöytä, joka määrittelee siihen osallistuvat Jumalan kansaksi. Näin ollen ehtoollinen ei ole pelkästään syntien anteeksiantamuksen vastaanottamista vaan myös lupaus elää Kristukselle kaikesta sydämestä, sielusta ja kaikella voimalla. Ehtoollisella kristitty samaistuu Kristuksen kuolemaan ja elää hänen kuolemaansa todeksi omassa elämässään, kuolleena synnille.

Lopuksi

Vaikka ensimmäisen vuosisadan maailma on kaukana meistä ajallisesti, uskon, että Paavalin sanoilla on annettavaa myös meillekin. Myös meidät on kutsuttu solidaarisuuteen ja erottuvuuteen — elämään Jumalan yhtenä kansana, joka tunnustaa Jumalan yhdeksi ja elää tätä tunnustusta todeksi. 

Mutta miten me toimimme? Olemme jatkuvasti valmiita syöttämään toisiamme susille, lyömme lyötyä milloin milläkin leimakirveellä ja kuvittelemme itse olevamme kamalan oikeassa — ja tämä koskee niin meitä karismaatikkoja kuin hengenvastustajiakin. Korinttilaisten tavoin pidämme kiinni omista ”oikeuksistamme” siitä huolimatta, että Kristuksen ja Paavalin (luku 9) esimerkit kutsuvat meitä luopumaan omista oikeuksistamme toisten hyväksi. 

Millaista olisi elää solidaarisessa seurakunnassa? Millaista olisi, jos kristittyinä ajattelisimme toisiamme ja edistäisimme toistemme etua omamme sijasta?

Lisäksi me kumartelemme erilaisilla alttareilla päivittäin antaessamme halujemme ja himojemme ohjata meitä sen sijaan, että eläisimme Kristukselle. Annamme omaisuutemme oman mielihyvämme rakentamiseen, käännämme mielemme TV:n tavoin eri kanavalle, ja poistamme niin seurakunnan kuin köyhien ja pakolaistenkin tarpeet omasta elämästämme. Omistamme elämämme seksille, omaisuudelle ja pyrkyryydelle saadaksemme, mitä? Jumalan vihan päällemme?

Millaista olisi elää seurakunnassa, joka on todellisesti erilainen suhteessa maailmaan? Enkä tarkoita tällä nyt tiukkapipoisten joukkoa, sillä erottuvuuteen kuuluvat niin totuus kuin armokin. Millaista olisi elää seurakunnassa, joka todellisen Jumalan kuvan, Kristuksen, tavoin heijastaa täydellisesti Jumalan persoonaa?

Ehkäpä Paavalin teksti ei olekaan meistä niin kaukana. Hyvää parannuksen täyteistä kesää sinulle. 

Parannusta tekevä veljesi,
Markus



Markus Nikkanen

markus.nikkanen(ät)svk.fi
Markus on Hiljan isä ja Arjan mies. Tällä hetkellä hän suorittaa teologian jatko-opintoja Skotlannissa.