Reilu kuukausi sitten sain saatella äitini
viimeiselle matkalle täällä ajassa. Saimme vielä viettää hyviä
hetkiä yhdessä hänen ollessaan sairaalassa. Luimme sanaa,
muistelimme mukavia asioita ja rukoilimme. Näin hän sai
valmistautua iäisyyttä varten. Kun sitten kuoleman hetki tuli,
tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Niin yhtäkkiä kaikki tapahtui –
hän oli poissa.
Elämä on lyhyt, vaikka se kestäisi 85
vuotta. Ei siis ihme, että Psalmeissa sanotaan: Opeta meille,
miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen (Ps
90:12). Läheisen muutto Taivaan kotiin herätti minussa voimakkaan
viisauden kaipuun. Toivon, etten unohtaisi näköaloja ja tunnelmia,
joita minulla oli kuolinvuoteen äärellä ja sen jälkeen.
On hyvä valmistautua kuolemaan, mutta vielä
parempi on valmistautua elämään.
Läheisen kuolema pysäyttää miettimään,
onko jotain, mitä en ole tehnyt, mutta haluaisin vielä tehdä?
Kuinka voisin ottaa askelia toivomaani suuntaan, päämäärää
kohti. Miten valmistautuminen johtaisi hyvään jo täällä maan
päällä.
Sana opettaa paljon elämän laadusta ja
käytöstä. Heprealaiskirjeessä kehotetaan ottamaan mallia niiden
uskosta, jotka toivat lukijoille evankeliumin ja mallinsivat
kristityn elämää Jeesuksen esimerkin mukaan.
Äitini elämässä tätä ilmensivät
huumorintaju ja vapaus olla oma itsensä. Hän ei kuluttanut aikaansa
valittamiseen, kateuteen eikä katkeruuteen. Hautajaisissa saimme
kuulla, kuinka hänen iloinen ja toiset huomioiva persoonansa oli
merkinnyt paljon niin sukulaisille, ystäville, tuttaville kuin
naapureillekin.
Kun Jumalan hyvyys saa koskettaa, elämä
muuttuu. Jeesus Kristus on sama tänäänkin. Se mikä tapahtui ennen
ja on esikuvallista, voi tapahtua tänäänkin.
Daavidin elämästä voi nähdä, miten
valmistautuminen Jumalan antamaan tehtävään voi olla pitkä ja
raskas prosessi. Olosuhteet eivät olleet Daavidin hallinnassa, mutta
sydämen asenteeseen ja valintaan hän pystyi vaikuttamaan.
Paetessaan taas kerran Saulia hän päätyi pelon ja ahdistuksen
keskellä luottamaan Jumalaan. Tästä kohtaamisesta rohkaistuneena
hän halusi herättää aamuruskonkin.
Rukouselämä ja yhteyden kaipaaminen Jumalan
kanssa ovat yhteistä useimmille tämän kirjoituksen henkilöille.
Daavid oli löytänyt avaimen voittoon. Kun on aidosti vuodatettu
sydämestä kipu, pelko, ahdistus ja muut raskaat tunteet, ja otettu
vastaan armo Herraan luottaen, voidaan lähteä iloiten uuteen
päivään ja uusiin haasteisiin.
Olemmeko siis valmiita? Haluan ainakin kasvaa
kohti partiolaisilta tuttua asennetta: ”aina valmiina”. Meissä
tapahtuu kyllä valmistumista, päivittäinen Herran kohtaaminen
valmistaa tuleviin tehtäviin – ja suureen kohtaamiseen päiviemme
päättyessä.
Leila Valmari
