Mitä
enemmän puhun armosta, sitä enemmän koen, että voimaa virtaa
sisään ja ulos. Onko tämä jotain mystiikkaa, sillä armohan on
hyvin abstraktinen, tunnemaailmaan kuuluva käsite. Mutta entäs, jos
se ei olekaan pelkkää tunnetta!
Kirjoitan
fb:ssa ajatuksia armosta hyvin paljon ja mielelläni siitä puhunkin.
Mutta sitten ajan karille: missä synnintunto, laki, parannuksenteko?
Ja käräjöinti onkin jo valmis.
Armo ja
totuus ovat usein aisaparina. Esim. Psalmi 85:11"Armo ja totuus
tapaavat toisensa täällä, vanhurskaus ja rauha antavat suuta
toisillensa." (1938 käännös) Tämä on kaunis kuvaus armon,
totuuden, vanhurskauden ja rauhan intiimistä rinnakkaiselosta
Jumalan kansan keskellä.
Armo ja
Jeesus kuuluvat erottamattomasti yhteen, jopa niin että armo=
Jeesus. Jeesus on myös totuus. Kristus on meidän
vanhurskautemme. Hän jättää meille rauhansa, tuon shalomin, joka
sisältää elämän sen kaikessa täyteydessään. Tästä oikaisen
johtopäätöksen: totuus ei olekaan lakia, vaan armoa täynnä oleva
henkilö, nimeltä Jeesus. Ja minulla on suhde tuohon henkilöön,
alati syvenevä ja lämpenevä suhde, joka rakentuu armon ja
rakkauden varaan. Minulla ei ole intiimiä suhdetta lakiin tai
lakikirjaan.
Toki
totuus minusta on vähemmän mairitteleva, olenhan syntinen ihminen.
Mutta totuus armosta on vielä väkevämpi: olen Kristuksessa
armahdettu, vapaa syyllisyydestä sekä synnin ja lain alaisuudesta.
Vaikka en aina olekaan hurskaan näköinen tai tapainen, olen
Kristuksessa vanhurskas eli hyväksytty Jumalan lapseksi.
Armosta
hyväksytty ja lapseksi otettu antaa minulle tukevan aseman Jumalan
yhteydessä. Identiteettini ei perustu tekemisiini, vaan Jumalan
lahjaan. Kuulun kuninkaan perheväkeen, ja saan käydä jääkaapilla
lupaa kysymättä, siis elää kuten kotonani Taivasten valtakunnan
saleissa.
No,
mihin putosi laki ja lain- sekä synnintunto? Kun tuhlaajapoika
palasi kotiin, oli hän täynnä katumusta ja alamittaisuuden
tunnetta. Samaan aikaan isä jo puuhaili hänelle pitoja ja hommaili
uusia vaatteita, sinettisormuskin löytyi hyvin nopeasti. Raamatun
mukaan synnin tullessa suureksi, armo tulee ylenpalttiseksi.
(Room.5:20). Synti ja synnintunto lamauttavat meidät kuin kobran
katse ja myrkky, ellei armo tule äkkiä avuksi. Jumalan armo kulkee
aina edellä, synnintunnonkin keskellä ja valaisee tietä
sovitukseen ja vapauteen.
Armo on
väkevä voima, joka johtaa täydelliseen sovintoon Jumalan kanssa.
Se on myös universumin suurin muutosvoima. Laki ajaa pinnalliseen ja
usein piinalliseen kiiltokuvaan, armo muuttaa sisältäpäin,
sydämestä käsin ja ne muutokset näkyvät ja vaikuttavat uutta
elämää.
Tiitus
2:11-12
"Jumalan
armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se
kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset
himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa
kunnioittaen tässä maailmassa."
Onpas
hurjaa tekstiä, mutta niin on armokin: hurja voima!
Heikki
Hilvo
