maanantai 24. maaliskuuta 2014

Vieraanvarainen seurakunta



Vierailimme maaliskuussa New Wine -johtotiimillä All Saints -seurakunnassa Woodfordissa Lontoossa. Seurakunnan vieraana oli koskettavaa olla. Meidät otettiin lämmöllä vastaan.

Ut:ssa kehotetaan ainakin kahdesti osoittamaan vieraanvaraisuutta, Rm 12 ja Hp 13. Vieraanvaraisuutta voi harjoittaa monella hyvin käytännöllisellä tavalla. Välillä voi kysyä itseltään, että milloin viimeksi kutsuin jonkun seurakuntalaisen kotiini? Seurakunnan kokoontumiset ovat erinomaisia vieraanvaraisuuden harjoittamispaikkoja. Uudelle kävijälle vieraanvaraisuus voi olla ratkaisevaa, kun hän miettii seurakuntaan jäämistä. Ystävällinen ja lämmin vastaanotto sekä toisen huomioiminen kuuluvat vieraaanvaraisuuteen.

All Saints -seurakuntalaiset eivät tunne kaikki toisiaan, sillä seurakunta on iso. Neljässä keskenään varsin erilaisessa jumalanpalveluksessa käy sunnuntaisin n.750 ihmistä. Kirkkoherran vaimo kertoi kerran menneensä aamun ensimmäiseen ja hyvin perinteiseen jumalanpalvelukseen. Hänkin sai osakseen lämpimän vastaanoton joltain seurakuntalaiselta. Kirkkoherran vaimo totesi kysyttäessä olevansa ensimmäistä kertaa aamujumalanpalveluksessa. Kysymykseen asuinpaikasta hän oli todennut asuvansa ihan kirkon vieressä. Pikku hiljaa kysyjälle selvisi, että hän keskusteli jo pitkään seurakunnassa olleen kirkkoherran vaimon kanssa!

Kenelle voisin tällä viikolla osoittaa ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta? Meitä kaikkia tarvitaan, että oma seurakuntamme olisi vieraanvarainen.

Mika Kilkki