Elämäni kaksi vaikeinta opetusta

Rakastan tarinoita kuningas Daavidin elämästä. Nuorena poikana sain jostakin käsiini sarjakuvalehden joka kertoi Daavidin tarinan. Luin lehteä uudelleen ja uudelleen. Ihailuni Daavidia kohtaan on sen jälkeen vain kasvanut. Hän oli "Jumalan mielen mukainen mies". Hän oli mies jolla oli uskomattoman läheinen suhde Jumalaan. Hän sai kunnian Jumalalta jota ei ole myönnetty toiselle ihmiselle: Kuninkaitten kuningas, Herramme Jeesus, joka tunnetaan nimillä "Ihmeellinen Neuvontuoja", "Väkevä Jumala", "Iankaikkinen Isä" sekä "Rauhan Ruhtinas", kantaa ikuisesti myös nimeä "Daavidin poika".

Toinen suuresti ihailemani Vanhan Testamentin henkilö on Mooses. Hän johdatti Israelin kansan ulos Egyptistä. Jumala teki hänen kauttaan suurempia ihmeitä kuin muitten ihmisten kautta; ruoka-ihmeistä (mannaa joka päivä) kuolleiden herättämiseen (pronssikäärme). Hän sai nähdä Jumalan kasvoista kasvoihin. Hänelläkin siis oli mieletön Jumala-suhde.

Daavidilla ja Mooseksella on monta yhtäläisyyttä. He olivat molemmat Jumalan kutsumia kansansa johtajia. He olivat Jumalan mielen mukaisia miehiä. He olivat molemmat esimakuja Uuden Testamentin uskomattomasta kutsusta kaikille Jeesuksen seuraajille: olla kuninkaallinen papisto – kansa joka palvoo Jumalaa ja levittää Hänen kuninkaallista valtakuntaansa.

He olivat Jumalan kutsumia johtajia jotka luovuttivat elämänsä ja sydämensä Jumalalle. Mutta molemmilla miehillä oli myös vaikea elämä. He saivat oppia vaikean opetuksen jo elämänsä ja kutsumuksensa alussa.

Ensimmäinen opetus: ei vielä.

Daavid voideltiin kuninkaaksi nuorena paimenpoikana. Kesti vuosikausia ennen kuin hän istui valtaistuimella. Olet Israelin kuningas Jumalan silmissä! Mutta Daavid sai oppia että ei vielä ollut sitä ihmisten silmissä.

Mooses kasvoi Egyptin kuninkaan hovissa, ja 40-vuotiaana hän yritti toteuttaa kutsuaan kansan pelastajana. Kansa ei vastaanottanut häntä, ja yritys epäonnistui. Mooses joutui viettämään 40 vuotta erämaassa. Vasta noin 80-vuotiaana hän palasi tehtäväänsä Jumalan lähettämänä.

Molemmat saivat näyn ja tehtävän Jumalalta. Ja molemmat joutuivat odottamaan sen toteutumista vuosikausia. En tiedä mitä ajatuksia ja tunteita heidän mielissään pyöri. Minun päässäni olisi pyörinyt ajatus: MIKSI Jumala? Eikö tämä toteudukaan? Kuulinko väärin?

Toinen opetus: et sinä.

Elämänsä lopussa molemmat miehet saivat kohdata vielä vaikeamman opetuksen. Daavid sai ajatuksen rakentaa temppeli Jumalalle. Hyvä ajatus! Jumalan profeetta Naatankin tuki sitä, kunnes kuuli Jumalalta yöllä: Kyllä, Daavid, temppeli rakennetaan. Mutta ei, Daavid, sinä et rakenna sitä.

Mooses oli antanut elämänsä Israelin kansan johdattamiseen luvattuun maahan. Mutta kun kansa oli vihdoin saapumassa määränpäähänsä Jumala näytti Moosekselle luvatun maan ja puhui: Kyllä, Mooses, tässä on luvattu maa jonka annan tälle kansalle ikuiseksi ajoiksi. Mutta ei, Mooses, sinä et astu tähän maahan.

Tämä toinen opetus on ehkä vaikea omaksua. Varsinkin jos Jumala ei suoranaisesti estä meitä toteuttamasta omaa ajatusta niin kuin Mooseksen tapauksessa. Daavid sen sijaan olisi voinut toteuttaa omaa näkyään. Siksi Daavidin reaktio (1 Aik. 15) Naatanin sanomaan on mielenkiintoinen: Daavid kiitti Jumalaa siitä hyvyydestä ja siunauksesta jonka hän oli antanut. Ja hän ei yrittänyt rakentaa temppeliä itse, vaan siunasi sen jolle tehtävä oli annettu.

Kaksi tärkeätä opetusta: Ei vielä. Et sinä.

Omalla kohdallani olen saanut maistaa molempien lauseiden katkeruutta. Mutta toisaalta olen myös sannut maistaa Jumalan hyvyttä niiden takana. Hän tietää mitä tekee – ja missä aikataulussa, sekä kenenkin kanssa. Siihen olen oppinut luottamaan. Ei kannata kulkea ennen Jumalan aikataulua, eikä kannata yrittää suorittaa tehtävää joka kuuluu toiselle.

Toivottavasti oppisin tämän pikkuhiljaa. ;-)

Christoffer on kolmen lapsen isä. Hän työskentelee osa-aikatyössä seurakunnassa sekä pyörittää omaa yritystä. Christofferin unelma on merkityksellinen mutta levollinen elämä.

Levon tärkeys

"Jumala oli saanut työnsä päätökseen, ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään." - 1 Moos 2:2

Olen kolmen lapsen isä, olen puoliaikatöissä seurakunnassa ja pyöritän omaa yritystä. Yksinkertaisesti sanottuna: Välillä aika ei tunnu riittävän. Oletko sinä koskaan kokenut samaa? Todennäköisesti olet. Viime kuukausi on ollut minulle hyvin vilkasta aikaa. Olen yrityksessä pyörittänyt kahta haastavaa asiakasprojektia, ja samaan aikaan ollut kahdella pitkällä ulkomaanmatkalla seurakuntatyössä. Välillä työpäivät ovat olleet 12-13 tuntisia. Lapset ovat odottaneet isäänsä kotiin, ja vaimo kumppaniaan. Ei tunnu hyvältä.

Ensimmäisiä asioita joihin pitkä työputki yleensä minulla vaikuttaa ovatkin juuri ilo ja rauha. En kuule Herrani ääntä yhtä kirkkaasti. Rukoillessa ajatukset harhailevat. Sisäinen kompassi on hieman eksyksissä, ja Raamatun luku ei oikein luonnu.

Pyrin nykyisin siihen, että työ ja lepo olisivat elämässäni tasapainossa. Välillä se onnistuu, pitkänkin ajan. Ja sitten tulee viime kuukauden kaltaisia intensiivijaksoja. Muutamissa ammatteissa päivä- tai viikkokohtainen ihannetasapaino työn ja levon välillä ei aina onnistu. On vuorotyötä tekeviä, on maanviljelijöitä, on opettajia, yrittäjiä, seurakuntatyöntekijöitä ja vaikka kuinka monta ammattiryhmää joilla on epäsäännölliset työajat. Ja vaikka ihmiselle on luotu lepopäivä, niin Jeesuskin oletti, että eläin nostetaan kaivosta jos sapattina sinne sattuu putoamaan. Ongelma on joillakin meistä se, että eläin putoaa kaivoon joka viikko, tai peräti elää kaivossa. Silloin jokin on pielessä!

Viime aikoina olenkin havahtunut siihen, että tässä ei välttämättä ole kyse elämän tasapainosta vaan elämän rytmistä. Luonnossa päivä ja yö, talvi ja kesä, sade ja aurinko vuorottelevat. Samalla tavalla omassa elämässäni pitäisi olla tarpeeksi työtä ja tarpeeksi lepoa - sekä lyhyemmällä että pidemmällä tähtäimellä.

Lepo on Jumalan asettama luomiskunnan luonnonlaki. Me tarvitsemme lepoa päivittäin, viikoittain ja vuosittain. Levätessä kehomme ja mielemme rakentuu. Kuulemme taas Hänen äänensä selvemmin.

Jeesus kehotti opetuslapsiaan: "Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää." (Mark 6:31)

Seuratkaamme siis tätä Herramme kehotusta tänä kesänä!

Yksinkertaista mutta vaikeaa

"Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella. Ajatelkaa häntä, joka kesti syntisten ankaran vastustuksen, jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi." Hepr. 12:1-3

Jeesus antoi meille tehtävän: Tehkää opetuslapsia. Yksinkertainen tehtävä, mutta valitettavan vaikea toteuttaa. Näin elämän suuret asiat usein ovat; yksinkertaisia mutta vaikeita. Olen tehnyt tästä Jeesuksen käskystä elämäni tehtävän. Olen päättänyt mitata elämäni onnistumisen sen mukaan, miten hyvin tämä toteutuu. Tehtävä on periaatteessa hyvin yksinkertainen. Se ei ole monimutkainen; meidän pitää opettaa ihmisille kaiken minkä Jeesus opetti. Siinä se.

Samalla tehtävä on kuitenkin hyvin vaikea, ei helppo. Jeesus ei nimittäin vaatinut seuraajiaan ainoastaan oppimaan tietopohjaisesti, vaan tekemään samoja tekoja kuin hän teki; parantamaan sairaat, vapauttamaan kahlitut ja sorretut, ruokkimaan nälkäiset. Ja paljon muuta tämän lisäksi.

Ja välillä tehtävä tuntuu mahdottomalta. Näky seurakunnasta ja kirkosta Jeesuksen opetuslapsien perheenä tuntuu hyvin kaukaiselta, ja oma vaellukseni ei näytä tuottavan hedelmää. Haluaisin antaa periksi.

Silloin ajattelen Heprealaiskirjeen sanoja: "Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään." Katse Jeesukseen. Se taitaa  olla paras neuvo elämän vaellukselle, varsinkin sellaiselle joka haluaa olla mukana seuraamassa Jeesusta, ja kutsumaan muita seuraamaan häntä. Loppujen lopuksi tämä vaellus on juuri niin yksinkertainen. Ja samalla niin vaikea. :-)

Christoffer Perret

Helsinki