Rakastan tarinoita kuningas Daavidin elämästä. Nuorena
poikana sain jostakin käsiini sarjakuvalehden joka kertoi Daavidin tarinan.
Luin lehteä uudelleen ja uudelleen. Ihailuni Daavidia kohtaan on sen jälkeen
vain kasvanut. Hän oli "Jumalan mielen mukainen mies". Hän oli mies
jolla oli uskomattoman läheinen suhde Jumalaan. Hän sai kunnian Jumalalta jota
ei ole myönnetty toiselle ihmiselle: Kuninkaitten kuningas, Herramme Jeesus,
joka tunnetaan nimillä "Ihmeellinen Neuvontuoja", "Väkevä
Jumala", "Iankaikkinen Isä" sekä "Rauhan Ruhtinas",
kantaa ikuisesti myös nimeä "Daavidin poika".
Toinen suuresti ihailemani Vanhan Testamentin henkilö on
Mooses. Hän johdatti Israelin kansan ulos Egyptistä. Jumala teki hänen kauttaan
suurempia ihmeitä kuin muitten ihmisten kautta; ruoka-ihmeistä (mannaa joka
päivä) kuolleiden herättämiseen (pronssikäärme). Hän sai nähdä Jumalan
kasvoista kasvoihin. Hänelläkin siis oli mieletön Jumala-suhde.
Daavidilla ja Mooseksella on monta yhtäläisyyttä. He olivat
molemmat Jumalan kutsumia kansansa johtajia. He olivat Jumalan mielen mukaisia
miehiä. He olivat molemmat esimakuja Uuden Testamentin uskomattomasta kutsusta
kaikille Jeesuksen seuraajille: olla kuninkaallinen papisto – kansa joka palvoo
Jumalaa ja levittää Hänen kuninkaallista valtakuntaansa.
He olivat Jumalan kutsumia johtajia jotka luovuttivat
elämänsä ja sydämensä Jumalalle. Mutta molemmilla miehillä oli myös vaikea
elämä. He saivat oppia vaikean opetuksen jo elämänsä ja kutsumuksensa alussa.
Ensimmäinen opetus: ei vielä.
Daavid voideltiin kuninkaaksi nuorena paimenpoikana. Kesti
vuosikausia ennen kuin hän istui valtaistuimella. Olet Israelin kuningas
Jumalan silmissä! Mutta Daavid sai oppia että ei vielä ollut sitä ihmisten
silmissä.
Mooses kasvoi Egyptin kuninkaan hovissa, ja 40-vuotiaana hän
yritti toteuttaa kutsuaan kansan pelastajana. Kansa ei vastaanottanut häntä, ja
yritys epäonnistui. Mooses joutui viettämään 40 vuotta erämaassa. Vasta noin
80-vuotiaana hän palasi tehtäväänsä Jumalan lähettämänä.
Molemmat saivat näyn ja tehtävän Jumalalta. Ja molemmat
joutuivat odottamaan sen toteutumista vuosikausia. En tiedä mitä ajatuksia ja
tunteita heidän mielissään pyöri. Minun päässäni olisi pyörinyt ajatus: MIKSI
Jumala? Eikö tämä toteudukaan? Kuulinko väärin?
Toinen opetus: et sinä.
Elämänsä lopussa molemmat miehet saivat kohdata vielä
vaikeamman opetuksen. Daavid sai ajatuksen rakentaa temppeli Jumalalle. Hyvä
ajatus! Jumalan profeetta Naatankin tuki sitä, kunnes kuuli Jumalalta yöllä: Kyllä,
Daavid, temppeli rakennetaan. Mutta ei, Daavid, sinä et rakenna sitä.
Mooses oli antanut elämänsä Israelin kansan johdattamiseen
luvattuun maahan. Mutta kun kansa oli vihdoin saapumassa määränpäähänsä Jumala
näytti Moosekselle luvatun maan ja puhui: Kyllä, Mooses, tässä on luvattu maa
jonka annan tälle kansalle ikuiseksi ajoiksi. Mutta ei, Mooses, sinä et astu
tähän maahan.
Tämä toinen opetus on ehkä vaikea omaksua. Varsinkin jos
Jumala ei suoranaisesti estä meitä toteuttamasta omaa ajatusta niin kuin
Mooseksen tapauksessa. Daavid sen sijaan olisi voinut toteuttaa omaa näkyään.
Siksi Daavidin reaktio (1 Aik. 15) Naatanin sanomaan on mielenkiintoinen:
Daavid kiitti Jumalaa siitä hyvyydestä ja siunauksesta jonka hän oli antanut.
Ja hän ei yrittänyt rakentaa temppeliä itse, vaan siunasi sen jolle tehtävä oli
annettu.
Kaksi tärkeätä opetusta: Ei vielä. Et sinä.
Omalla kohdallani olen saanut maistaa molempien lauseiden
katkeruutta. Mutta toisaalta olen myös sannut maistaa Jumalan hyvyttä niiden
takana. Hän tietää mitä tekee – ja missä aikataulussa, sekä kenenkin kanssa.
Siihen olen oppinut luottamaan. Ei kannata kulkea ennen Jumalan aikataulua,
eikä kannata yrittää suorittaa tehtävää joka kuuluu toiselle.
Toivottavasti oppisin tämän pikkuhiljaa. ;-)
Christoffer on kolmen lapsen isä. Hän työskentelee
osa-aikatyössä seurakunnassa sekä pyörittää omaa yritystä. Christofferin unelma
on merkityksellinen mutta levollinen elämä.
