maanantai 15. lokakuuta 2012

Tähtiä taivaalla

Syksy on tuonut pimeyden. Moni kaipaa jo lunta helpottamaan synkkiä iltoja. Katse kääntyy usein taivaalle, joka tänä syksynä on ollut lähes aina pilvien peittämä. Tähtiä ei ole näkynyt.

Sanassa meitä verrataan tähtiin taivaalla – saamme loistaa, tai meidän tulisi loistaa. Taivaan tähdet loistavat aivan itsestään, ja planeetat heijastavat auringon valoa. Voimme nähdä pimeällä, kuinka tähdetkin toteuttavat Jumalalta saamaansa tehtävää: ”Ylistäkää Häntä, kirkkaat tähdet!

Tähdet antavat valoa pimeälle taivaalle – paitsi, jos on pilvistä. Pilvet voivat estää valon ja evankeliumin ilon näkymisen niin omassa elämässämme kuin kokonaisten seurakuntienkin toiminnassa. Jumalan valtakunnassa vallitsee vanhurskaus, rauha ja ilo Pyhässä Hengessä. Filippiläiskirje paljastaa pilvien syntyvän riitojen, itsekkyyden, ylpeyden ja valittamisen seurauksena. Siinä meitä kehotetaankin olemaan moitteettomia ja puhtaita, jotta loistaisimme ”kuin tähdet taivaalla” pitäessämme esillä elämän sanaa turmeltuneessa maailmassa (Fil. 2:14-16).

Tähdille tehtävää

Missiologien mukaan maailmassa on enää noin 8000 saavuttamatonta kansanryhmää, joilla ei ole omaa kristillistä kirkkoa loistamassa Jumalan valoa. Jokaista tällaista ryhmää kohti maapallolla on kuitenkin jo tuhat kristillistä seurakuntaa. Jos evankeliumin esille tuonti nähdään tärkeäksi, riittää näin suuresta seurakuntien määrästä valon viejiä ”kaikille kansoille”. Maailman saavuttaminen evankeliumilla on tässä mielessä realistinen tavoite, jonka odotetaankin toteutuvan lähivuosikymmeninä.

Jumalan lapset ovat tähtiä tämänkin sukukunnan keskellä. Taivaan tähtiä saavat ihastella kaikki maailman kansat. Antakaamme myös sydämet valaisevan evankeliumin loistaa pilvettömältä taivaalta tämän ajan ihmisille niin lähellä kuin kaukanakin.


Leila on New Wine Finland johtotiimin jäsen ja toimii Rovaniemen vapaaseurakunnan pastorina. Hänellä on viisi omaa lasta ja kaksi lastenlasta. Kristittyjen yhteys ja kasvu ovat lähellä sydäntä. Niistä on saatu iloita kotikaupungin seurakuntien yhteisissä New Wine -tapahtumissa ja hankkeissa.