Haloo! Mikä ihmeen maine? Ja minultako?
Vapahtajamme riippui ristillä häväistynä, pilkattuna,
alastomana. Ja minä parun maineeni perään. On oikeastaan raskasta elää, jos
täytyy miettiä, mitä muut minusta ajattelevat. Onnellinen se, joka on sinut
itsensä kanssa, jonka itsetunto osaa nauraa itselleen. Vapaus maineen menettämisen pelosta on
erinomaisen rentouttavaa. Kadehdittavan rentouttavaa, sillä se on taito tai
lahja tai kasvun tulos.
Ja mistähän tuollaisen lahjan saisi?
Ei siihen ihan oikotietä ole, sillä ihminen taitaa olla
ainakin hiukan kehujen ja peukkujen perään. On mukava olla suosittu. Ja jos ei
nyt ihan seurapiirien keskiöön pääsisikään, niin siinä liepeilläkin on hienoa
roikkua. Kuuluisuuksien tuttava, julkkisten kamu tai jopa yhteiskunnan kermaan
kuuluva ja TV:sta tuttu, kas se olisi jotain. Hengellisissä piireissä pitäisi
kai sanoa, että TV7:sta tuttu kasvo, radio Dein vakioääni, kuuluisa profeetta,
suosittu julistaja, yleisöä keräävä megatähti. Myönnän lankeavani tähän
jengiin.
Pääsee helpommalla, kun on edes itselleen rehellinen.
Jumalan edessä ei kannata teeskennellä. Ihmisiä voi petkuttaa, mutta silloinhan
ollaankin jo valheen poluilla, eiköstä vaan! Nykyään on tapana tulla ulos
kaapeista, milloin mistäkin. Tässä olisi tarjolla yksi kaappi, josta voisi
hiipiä päivänvaloon tunnustamalla,
että on maineen perään ja rakastaa suosionosoituksia....ja osaa pukea tämän
kaiken hengelliseen kaapuun väittämällä, että etsii vain ja ainoastaan Jumalan
kunniaa. Hohhoijakkaa!
Rehellisyys tuo vapauden. On mahtavaa saada myöntää, hei,
olen väärässä, en tiedä ihan kaikkea, munasin, puhuin pieleen, olen se, mikä
olen: joissain asioissa hyvä, joissain asioissa avuton. Tarvitsen ystäviä. En
selviä ilman muiden kristittyjen tukea. Olen osa Herramme seurakuntaa.
Armon ymmärtäminen on avain rohkeuteen olla rehellinen.
Armon varassa pelastumme. Armo kasvattaa. Armo tekee armolliseksi itseään ja
muita kohtaan. Armo vapauttaa aitoon ihmisyyteen. Herramme Jeesus, joka menetti
kasvonsa ja siis maineensa toi meille tämän armon.
Samainen armo auttaa meitä ymmärtämään asemamme
kristittyinä, kuninkaallisina, Jumalan lapsina. Emme ole mitään rupusakkia,
vaikka meillä onkin puutteemme. Emme ole universumin pohjasakkaa, vaikka meitä
pilkataan. Asemamme ei ole enää kiinni maailman suosionosoituksista, vaan
Jeesuksen meille ansaitsemasta armosta. Maineet menevät ja tulevat, armo jää ja
se kantaa.
Mutta emme saa ajaa itseämme myöskään sille karikolle, jossa
tahallaan heittäydytään hölmöiksi. Mutta se ansaitsisi oman bloginsa se. Ehkäpä
siitä joskus lisää. Yhden tasapainoittavan ajatuksen heittää kehiin Bill
Johnson sanomalla, että meidän tulee palvella kuninkaallisella mielellä ja
hallita palvelijan asenteella.
Ja sen vielä ääneen ajattelen, että jotain tästä vapaudesta
olen saanut oppia viime vuosina siellä, missä uutta viiniä tarjoillaan: kun
Pyhä Henki koskettaa, tuntee itsensä onnelliseksi, minä syntinen olen Jeesuksen
tähden vanhurskautettu, tehty Jumalalle kelvolliseksi. Kerskaukseni on
ristiinnaulittu Jeesus Kristus.
Heikki on töissä Suomen Lähetysseurassa kirkollisen työn
koordinaattorina. Hän on perheensä kanssa ollut lähetystyössä Taiwanilla.
Heikki lenkkeilee paljon sekä kirjoittelee blogeja ja ajatelmiaan Facebookiin.
Hän nauttii, kun saa olla mukana rukouspalvelussa ja opettaa Jeesuksesta.
