Mitä on ihan siellä asian ytimessä?
Tämä on hyvä ja mielenkiintoinen kysymys, jota kannattaisi
varmaan kysyä useamminkin kuin tulee tehtyä. Sekä omissa asioissa että
yhteisissä. Vastaaminen voi kyllä vaatia paneutumista, toisinaan rohkeuttakin –
mutta usein se silti näyttää parempaa suuntaa, säästää turhaa vaivaa tai estää
ottamasta hyödyttömiä, ehkä suorastaan haitallisia sivuaskelia. Useimmat meistä
tuskin kyselevät tätä liiaksi.
Uskon ytimessä on kaikkien mielissä varmaan Kristuksen risti
ja ylösnousemus. Mutta kun haluamme elää uskoamme todeksi, mitä siellä ihan
käytännön arkielämän ytimessä silloin on? Tähän vastaisimme luultavasti jo
paljon edellistä kysymystä vaihtelevammin. Se on mielenkiintoista. Miksi me
kukin vastaisimme juuri niin kuin vastaisimme? Ja miltähän erilaiset
vastauksemme Taivaasta katsoen vaikuttaisivat? Miten asia nähtiin
alkuseurakunnassa?
Paavalin uskonelämän ja työn arkeen kuului moninaisten
asioiden joukossa jokapäiväinen ”huoli
kaikista seurakunnista” – meidän kaltaisistamme, uskoon tulleista ihmisistä.
Hänen kirjeensä näille varhaisille kristityille avaavat meille ikkunan siihen,
mitä apostolin mielestä oli keskeisintä – mitä Paavali toivoi heidän
arkielämänsä ytimessä olevan.
Kirjeissään Paavali yleensä joko kiittää Jumalaa jostain
vastaanottajia koskevasta, rukoilee heille jotain, tai tekee nämä molemmat.
Paavali kiittää Jumalaa
ylivoimaisesti eniten seurakuntalaisten uskosta
ja rakkaudesta. Uskon ymmärrämme tässä ehkä helpommin, ilman sitähän he
eivät olisi seurakuntalaisiakaan. Rakkaus, josta Paavali Jumalaa kiittää, on
nimenomaan uskovien konkreettista ja käytännössä näkyvää, toisiinsa kohdistuvaa
ja vaivaa näkevää rakkautta. Kaikki alkaa uskosta, joka ”saa meidät toimimaan”, ja rakkaus motivoi
meidät ”näkemään vaivaa” (1 Tess 1:3).
Mitä Paavali sitten pitää tärkeimpänä rukoilla Jumalalta uskoville? Eniten hän pyytää sitä, että he
oppisivat tuntemaan Jumalan ja Hänen tahtonsa, sen ”mikä on tärkeää”. Tämä näyttää tarkoittavan,
että oppisimme ”näkemään”, ”käsittämään”
tai ”ymmärtämään” saamamme perintöosan, ”kaiken
sen hyvän, minkä Kristus on meille antanut”. Mukana on konkreettisia
esimerkkejä siitä, mihin tämä käytännössä johtaa: hedelmän kantaminen, puhtaus,
kärsivällisyys ja muu Herralle kunniaksi
oleva elämä.
Pikainen suuntaa antava sanahaku vahvistaa kirjeistä
nousevaa vaikutelmaa siitä, että usko ja rakkaus ovat todella Paavalin
keskeisimmät teemat. Hän puhuu niistä paljon joka kirjeessä. Usko mainitaan melkeinpä kahdesti ja rakkauskin lähes kerran joka ainoaa
lukua kohti, kun taas risti tai ylösnousemus ylipäänsä mainitaan vain vaivoin
joka toisessa kirjeessä. Sanan veri
puuttumista opetuspuheista on joskus pidetty harhaoppisuuden merkkinä, mutta tällä
periaatteella useimmat Paavalin kirjeetkin pitäisi harhaoppisina poistaa
Raamatusta.
Tilastot eivät toki ratkaise uskon kysymyksiä. Paavalin
käytännönläheinen uskonelämän opetus jättää silti ajateltavaa. Miten oman
uskonelämämme painotukset vastaavat sitä, minkä Herra oli antanut Paavalin
sydämelle seurakuntia varten. Mitä itselläni on siellä ihan ytimessä? Taidanpa
kysellä tätä kysymystä aiempaa enemmän yhdessä Mestarin kanssa tulevissa
hiljaisissa hetkissä. Voi olla, että tosi harva asia on kannattavampaa kuin se …
Pekka Valmari
