Työkaveri kysäisi tuota kerran – ei pilkaten eikä imarrellen
vaan ihan vain vilpittömästi ihmetellen. Kysymys uskosta mietityttää.
Huomasin nuorena, miten tuo kysymys näytti jakavan ihmiset
ja mielipiteet kahtia. Kaikki eivät mitenkään voineet olla oikeassa.
Ratkaisevaa oli, onko Jumala faktaa vai fiktiota. Lopulta, kun kysymys ei vain
jättänyt rauhaan, ajattelin kysyä sitä suoraan Häneltä itseltään. Se
ratkaisisi, mille puolelle itse asetun. Olin vakavissani, katsoin huoneeni
kattoon päin ja esitin kysymykseni tyyliin ”jos olet olemassa, niin …”
En oikeastaan halunnut silloin tulla uskoon, pikemmin
päinvastoin. Niinpä asetin asian ratkaisemiseksi merkin, joka Jumalan piti
täyttää – poikamaisen ja melko vaikean mutten mahdotonta. Yllätyksekseni merkki
toteutui seuraavana päivänä. Hätäännyin siitä ja yritin rikkoa sääntöjä
manipuloimalla asian toiseksi omin voimin. Se näyttikin onnistuvan – kunnes
yritys vastoin todennäköisyyksiä yhtäkkiä romahti täysin. Merkki jäi voimaan,
enkä voinut sille mitään. Saatoin melkein nähdä hyväntahtoisesti ilkikurisen
hymynkareen Taivaallisen Isän suupielessä…
Vastaus oli selkeä. Olisi ollut älyllisesti epärehellistä
yrittää selittää se pois muka sattumana. Myöhemmin vielä opin, että
tilastotiedekin olisi tässä tukenut Jumalaa ja sulkenut sattuman mahdollisuuden
merkitsevästi pois. Päädyin siis uskomaan Jumalaan – ja juuri järjen takia, en
siitä huolimatta. Sitä paitsi saamani vastaus paljasti kaupan päällisiksi, että
Jumala onkin elämänläheinen ja lämminsydäminen hahmo, joka välittää yhdestäkin
pienestä ihmisestä – ja jonka huumorintaju on vertaansa vailla!
Kysymys uskon olemuksesta pysyy ajankohtaisena uskossa
olevallekin. Uskoon liittyy asioita, joita emme voi täysin ymmärtää. Toisiin
rukouksiin näemme vastauksia, toisiin emme. Jeesuksen opetus ja kommentit
opetuslapsille kertovat, että uskolla on suuri merkitys paitsi pelastukselle,
myös sille kuinka voimme auttaa toisiamme ja toteuttaa Jeesuksen omilleen
jättämää maanpäällistä palvelutehtävää. Vanhan kirkkoraamatun määritelmä
uskosta (Hbr 11:1) – luja luottamus siihen mitä toivotaan, ojentautuminen sen
mukaan, mikä ei näy – pätee sekä pelastavaan että käytännön elämässä
harjoitettavaan uskoon.
Markuksen loppuluku lupaa paljon. Se rohkaisee ja samalla
haastaa meitä. Uskoa voi vain sellaiseen, jota pitää mahdollisena, ainakin
jossain määrin. Mahdollisina taas pidämme usein Tuomaan tapaan asioita, joita
olemme nähneet tai kokeneet. Tärkeämpää on ehkä kuitenkin se, kuinka paljon
luotamme lupausten antajaan. Mitä enemmän koemme Jumalan läheisyyttä ja
huolenpitoa ja opimme tuntemaan Hänen sydäntään, sitä rohkeammin uskallamme
uskoa myös Hänen yliluonnolliseen apuunsa ja vastauksiinsa. Ja ottaa
tarvittaessa riskejäkin (ojentautua sen mukaan, mikä ei näy). Silloin
vastaukset näyttävät lisääntyvän, mikä taas kasvattaa luottamusta vähän lisää.
Ja niin edelleen.
Isän sydäntä oppii tuntemaan niin kuin kenen tahansa muunkin
– olemalla Hänen kanssaan. Teemme valintoja päivittäin, tahtomattammekin.
Jos/kun valitsemme suosia ja ruokkia nälkäämme Jumalaa kohtaan – joka muun
nälän tapaan kasvaa syödessä – kohtaamme yhä useammin Jumalan hyvyyden
ilmentymiä, sekä luonnollisia että yliluonnollisia. New Wine -opetukset
auttavat tässä prosessissa tehokkaasti. Meissä kasvaa järjenkin hyväksymä
(vaikkei ymmärtämä) konkreettinen odotus eli asennoituminen ja jopa toiminta
sen luottamuksen mukaan, että Jumala toimii elämässämme, tarvittaessa
luonnonlakien sijasta oman kaikkivaltiutensa pohjalta. Tämä on uskoa, ehkä
jotain sen tapaista, mitä Jeesus opetuslapsiltakin odotti.
Taitaakin olla niin, että on nimenomaan järkevää uskoa. Tai
ei ole järkevää olla uskomatta…
Pekka Valmari
Pekka on Rovaniemen vapaaseurakunnan puheenjohtaja. Yhdessä
puolisonsa Leilan kanssa hän koordinoi paikallista New Wine -toimintaa. Lasten
ja nuorten asiat ovat tuttuja oman perheen lisäksi siviilityöstä.
