Ekaluokan uskontotunnilla kerrattiin jaksoa, jonka aikana
oli mietitty, kuka ihminen oikein
on ja mitä Raamattu kertoo ihmisestä ja Jumalasta. Olimme lopuksi askarrelleet
sanattomat kirjat, joiden neljä väriä auttoivat muistamaan asioita. Lapset
kertoivat vuorotellen ihmisen ja Jumalan kertomusta vieruskaverilleen pikku
kirjojaan selaillen. En osaa jäljitellä heidän sanojaan tässä (kunpa
osaisinkin!), mutta tällaisia asioita olimme oppineet:
Vihreä väri tarkoitti, että jokainen ihminen on Jumalan
luoma olento, ja sellaisena ainutlaatuinen ja arvokas. Hänet on tarkoitettu
elämään läheiseen, rakastavaan yhteyteen Jumalan kanssa. Jumala neuvoi
ihmiselle, millä tavalla eläen yhteyttä vaalitaan, miten elämä on hyvää.
Musta muistutti, että ihminen valitsi toisin, kuin Jumala
neuvoi. Hän ei kunnioittanutkaan Jumalan pyhyyttä eikä luottanut Hänen
viisauteensa vaan tahtoi itse olla oma jumalansa. Yhteys Jumalaan meni rikki.
Hyvän elämän raja oli ylitetty ja peruuttamattomat seuraukset tulivat ihmisen
osaksi.
Punainen väri kertoi siitä, että Jumalalla oli suunnitelma
yhteyden korjaamiseksi. Jeesus tuli tänne toteuttaakseen suunnitelman;
kärsiäkseen kaikkien ihmisten tuhoisien valintojen seuraukset heidän puolestaan.
Että me ihmiset voisimme saada anteeksi. Tehtävä merkitsi kuolemaa ja Jeesus
kuoli. Ihmisen yhteys Jumalaan oli taas mahdollinen.
Keltainen väri muistuttaa, että Jeesus voitti kuoleman. Kun
ihmisen elämä täällä maan päällä päättyy, häntä odottaa koti Jumalan luona,
paikka, jota Jeesus meni edeltä valmistamaan. Jeesuksen kanssa vaeltava ihminen
on matkalla taivaan kotiin, jossa saa elää Hänen kanssaan ikuisesti.
Kun sitten kertomisen jälkeen pohdimme yhdessä, millainen
mahtaa olla taivas, ja millaista on olla siellä Jeesuksen kanssa, huokasi yksi tyttö
haikeasti:
-Voi, mun tulee ikävä Jeesusta! Kun me puhutaan siitä, mutta
sitä ei nää.
Moni muukin yhtyi kaipaukseen ja omakin sydämeni soi heti
samaa säveltä isolla nuotilla.
Keskustelu jatkui toisen oppilaan toteamuksella:
-Minä oon nähny Jeesuksen!
Hämmästynyt sorina ehti jo alkaa luokassa, ennen kuin sama
oppilas jatkoi:
-Mun lastenraamatussa.
Vaikka oppilas viittasikin raamattunsa kuvitukseen,
huomasimme kyllä yhdessä, että Raamatussa voi tavallaan nähdä Jeesuksen ilman
kuviakin. Lukemalla Jumalan sanoja voi ymmärtää, millainen Hän on ja mitä Hän
ajattelee.
Keskustelussa tuli esille ihan syvää viisautta. Kun miettii
ja puhuu Raamatun kertomaa, alkaa ikävöidä Jeesusta. Ja samaa kirjaa lukiessaan
voi katsella ja kuunnella Häntä. Jumalan sana on ihmeellinen lahja.
Minunkin on ikävä Jeesusta.
Onneksi on Raamattu, ihana kirja!
Sitä lukiessamme saamme tavata Jeesusta (sanaparin
molemmissa merkityksissä).
Lukemisiin!
P.S. Viimeksi tapasin (ja tavasin) Hänet Hesekielin sivuilla,
luvussa 34, jakeessa 12:
Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat
hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne
turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet.
Kirjoittaja Kirsi Jämsén opettaa Jyväskylän kristillisessä koulussa ja vapaalla toimii Jyväskylän KohtaamisPaikassa yhtenä KohtaamisRyhmän vetäjänä, lastentiimiläisenä ja rukouspalvelijana. Kirsi syttyy, kun näkee tavallisten ihmisten palvelevan toisiaan Jumalan antamilla lahjoilla, niin että Jeesuksen luo on helpompi löytää.