Uskonpuhdistus sanoi sen selvästi: ihminen ei pelastu tekoja
tekemällä vaan uskomalla Kristukseen. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä?
Sitäkö, että usko on jotakin intellektuaalista pyörittelyä uskollisuuden ja
kuuliaisuuden sijasta? Jos teoilla ei todella ole väliä, miksi Paavalin teksti
on täynnä imperatiiveja ja Jeesuskin nostaa riman hurjan korkealle? Onko
Roomalaiskirjeen sanoma todella ristiriidassa Jaakobin kirjeen kanssa?
Mitäpä jos ongelmamme on keinotekoinen ja johtuu väärästä
näkökulmasta? Raamattu lausuu yhä uudestaan ja uudestaan:
"Kristuksessa." Itse asiassa koko Uudesta testamentista löytyy vain
kuusi tekstiä, jotka kuvaavat uskoon tulemista Kristuksen muuttamisena meihin.
Kaikki loput - ja niitä on moninkertainen määrä - kuvaavat uskoon tulemista
ihmisen osallistumisena ja samaistumisena Kristukseen.
Kun lain ja tekojen välistä ristiriitaa ajattelee tältä
kantilta, huomaa, että todellinen ongelmamme on se, että näemme itsemme
jatkuvasti irrallisena Jumalasta. Meitä ei ole tarkoitettu tottelemaan Jumalan
käskyjä hänestä irrallaan vaan hänessä. Usko liittää meidät Kristukseen, koska
se on raakaa luottamusta Häneen itsemme sijasta. Samalla Kristuksessa oleminen
ei voi koskaan olla muuta kuin aktiivista ja uskollista kuuliaisuutta Jumalan
tahdolle, koska elämme Kristuksen elämää ja osallistumme hänen kuolemaansa ja
ylösnousemukseensa.
Siinäpä sinulle pähkinä purtavaksi. Siunattua päivän jatkoa.
Markus on Hiljan isä ja Arjan mies. Papiksikin on joku
joskus kutsunut. Tällä hetkellä Markus on opintovapaalla rapakon toisella
puolella suorittamassa teologian jatko-opintoja.
