Jobin postia?

Toukokuussa moni saa iloisia uutisia, kun ylioppilaskirjoitusten tulokset saapuvat. Valitettavasti joku saa myös Jobin postia. Mitähän se on?

Olen juuri lukenut Jobin kirjaa Vanhasta Testamentista. Ennakkoasenteeni kirjaa kohtaan ei ollut mahdottoman innostunut. Mutta nykyään luen Raamattua sillä periaatteella, että vaikka en ymmärräkään niin luen kuitenkin. Viisaat ovat sanoneet, että järjestelmällinen Raamatun lukeminen on terveellistä ihmisen kasvulle.

Jobia lukiessani tuli mieleeni keskustelu, jonka kävin isäni kanssa, kun olin yläasteella. Koulussa oli opetettu evoluutiota, joka riitti minulle, kun halusin selittää Jumalan pois elämäni kuvioista. Ympäröivän maailman synty ja olemassaolo olivat pakottaneet minut uskomaan Jumalaan, muuta selitystä ei ollut tullut mieleeni. Mutta nyt opetus antoi vastauksen, mistä tämä maailma oli tullut – vuosien saatossahan tämä oli kehittynyt.  Muistan kun intoa täynnä tulin kotiin ja kerroin isälleni, että on vanhanaikaista uskoa Jumalaan. Ihminen tarvitsee Jumalaa vain tukikepikseen, jos ei muuten pärjää. Isäni kommenttia en kuullut, jos hän jotain sanoi. Uho ja itsevarmuus tekivät kuuroksi.

Jobin kirjassa on hieman samoja sävyjä. Job uhoaa Jumalalle. Hän haastaa Jumalan toiminnan. Job pitää itseään erinomaisena ja kelvollisena – ystävät taas sanovat, että jotain on Jobin elämässä pielessä, kun kerran Jumala näin rankaisee. Jumala on hiljaa ja kuuntelee. Mutta sitten Jumala puhuu. Jumala kysyy Jobilta kysymyksiä; missä olit, kun laitoin maan perustukset paikalleen, oletko nostanut uuden päivän esille. Tämän jälkeen Job oli hiljaa.

Job totesi olleensa ennen Jumalan kanssa tapahtunutta keskustelua kuulopuheiden varassa. Kohtaamisen jälkeen Job sanoi tuntevansa Jumalan. Samoin on käynyt minullekin. Jumala kohtasi minut, kutsui luokseen. Uho ja itsevarmuus ovat vaihtuneet yhteyteen Jumalan kanssa. Tätäkö se Jobin posti on?

Tapio on kolmen lapsen isä, puoliso, opetuslapsi ja pastori. Intohimona paikallisseurakunta ja sen luontainen kehitys - ellei aivan itsestään kasvaminen. Harrastuksena mm. lukeminen, penkkiurheilu ja rakentaminen.

Vain yksi Jumalan sana

Jumala puhuu meille kaikille Raamatun sanan kautta. Mutta toisinaan hän puhuu aivan erityisesti juuri minulle ja juuri sinulle. Silloin jotain käsittämätöntä tapahtuu. Meissä syntyy hänen sanansa vaikutuksesta usko, joka vastaanottaa sanan ja muutos tapahtuu. Jumala sanoo sanan, hän synnyttää uskon ja hän myös aikaansaa muutoksen. Jumalan sanassa on luomisvoimaa kaikkeen mitä tarvitsemme, oli se sitten hengen, sielun, ruumiin, mielen, tunne-elämän tai minkä muun alueella tahansa. Sanallaan Jumala on luonut kaiken mitä näemme ja senkin mitä emme näe.

Vuosia sitten sain ikävän poskiontelontulehduksen. Se oli toinen poskiontelontulehdukseni, joten tiesin heti mistä oli kysymys, kun kumartuessani päässäni vihlaisi ikävästi. Tunne oli samanlainen kuin jos olisi kärsinyt päänsärystä, hammassärystä, kurkkukivusta ja korvasärystä yhtä aikaa. Tulehdus oli ollut riesanani jo pari, kolme päivää.

Asuimme tuolloin Kanadassa ja seurasin mielelläni aamuisin erään tunnetun tv-evankelistan ohjelmaa. Niin tein sinäkin aamuna. Tapansa mukaan tuo evankelista ojensi ohjelman lopussa kätensä kohti tv-kameraa ja alkoi rukoilla kotikatsomoissa olevien puolesta. Minäkin suljin silmäni ja hiljennyin rukoukseen. Yhtäkkiä kuulin evankelistan sanovan: ”Nyt jollakin siellä kotona paranee…” ja sitten kuulin sanan ”sinus” (poskiontelo). Sana tuli niin odottamatta, että hätkähdin ja kuin ällikällä lyötynä huudahdin: ”Minä! Se olen minä.” Uskoni omisti tuon sanan siinä paikassa, ja illalla olin täysin terve. En ole jälkeenpäinkään kyennyt selittämään, mitä tuossa tilanteessa tapahtui. Hetki oli ohikiitävän nopea, ja usko, joka omisti tuon sanan minun kohdalleni, tuli jostain muualta, ei minusta itsestäni.

Mielestäni Jumalan äänen kuuleminen on kristityn elämän tärkein asia. Tarvitsemme korvat, joilla kuulemme Jumalan johdatuksen ääntä. Voimme myös oppia kuulemaan Jumalan erityisiä sanoja toisia ihmisiä varten, niin kuin tuo tv-evankelista kuuli Jumalan erityisen sanan minua varten. Vain yhden sanan.

"Mutta sadanpäällikkö vastasi: ’Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee.’ --- Sitten Jeesus sanoi sadanpäällikölle: ’Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot.’ Sillä hetkellä palvelija parani." (Matt. 8: 8,13) 

Johanna toimii taloushallinnon tehtävissä seurakunnassa. Sydämen toive on nähdä Jumalan valtakunnan laajentuvan ja olla siinä mukana. Johannalla ja Markulla on kolme aikuista lasta. New Winessa hän on johtotiimin sisäisen tiedonkulun yhteyshenkilönä.

Antidootti (vastalääke) ahneuteen

Ensimmäisessä uudenvuoden puheessaan viime tammikuussa presidentti Sauli Niinistö varoitti ahneuden ja itsekkyyden noususta yhteiskunnassamme.

Kanadalainen historian professori ja senaattori Philippe Gigantés kuvaa ihmisen historiaa maailmassa jatkuvana pyrkimyksenä saada valtaa, sillä se  on “parhain väline kunkin tyydyttää omat intohimonsa”.  Hän jatkaa: ”kaikkina aikoina  ja kaikissa kulttuureissa ihminen on tehnyt kaikkensa - mitä se ikinä on vaatinutkaan -  tyydyttääkseen seuraavat viisi tarvettaan: turvallisuus, suoja /asumus, ravinto, seksi ja itseilmaisu. Jotta yhteiskunta välttäisi kaaoksen, täytyy sen rajoittaa jäsentensä vapautta näiden intohimojen ja tarpeiden  tyydyttämisessä” (Gigintes: Power and Greed: A short History of World, 2002)

Ihmisen historia alusta alkaen on tässä suhteessa surullista luettavaa. Jo Edenissä ensimmäinen ihminen alkoi tavoitella jotain enemmän kuin se, mitä Jumala oli hänen elämäänsä suunnitellut.  Tämän päivän uutisia  mm. valtavista perusteettomista optioista ja palkitsemisjärjestelmistä lukiessa tai yksilöihmisen jatkuvaa oman elintasonsa kohottamista seuratessa ei ole vaikeaa nähdä saman, Edenissä alkunsa saaneen kaavan toistuvan. Valitettavan usein meidän ihmisten elämän valintoja ohjaa sama syvällä asuva, usein tiedostamatonkin ahneus:  minä haluan/tarvitsen/vaadin itselleni sitä ja tätä – myös hengellisessä mielessä -– minulla on oikeus …Tämä maailman muokkaama arvopohja  saa meidät uskomaan, että omien tarpeiden ensisijainen tyydyttäminen, yhä uusien hengellisten kokemusten hakeminen,  oman elämän puitteiden jatkuva lisääminen ja yleensäkin ulkoiset tekijät tuovat elämälle sisältöä ja kehystä  niin, että voimme elää turvallista, riippumatonta ja  tyydyttävää elämää. Haluamme olla oman itsemme herroja.

Myös kristillisissä kirkoissamme tällainen  ahneus pyrkii esiin.  Nuori, suosittu brittiläinen liike-elämän konsultti Marc Lewis kysyy kirjassaan SIn to Win ” Miksi kirkko ei myy kaikkia aarteitaan, kaikkia kulta ja hopealautasiaan, kaikkia antiikkisia penkkejään, kirkonkellojaan muuttaakseen kirkkonsa ja katedraalinsa kodeiksi kodittomille? … Kirkko ei luovu vauraudestaan eikä halustaan rikastua, emmekä niistä luovu mekään – sinä ja minä”  Marc Lewis osuu kipupisteeseen, johon emme useinkaan halua puuttua yhteisöinä tai yksilöinä. Se, mitä elämässämme – ihan arkielämässä - eniten haluamme ja minkä eteen eniten ponnistelemme, paljastaa sisimpämme

Tätä meissä piilossa asuvaa ahneutta kuvataan osuvasti myös Leo Tolstoin kertomukses-sa ”Kuinka paljon maata ihminen tarvitsee?”.

Kertomuksessa maanviljelijä Pahóm sanoo: ”Ainoa ongelmamme on siis se, että meillä ei ole riittävästi maata. Jos minulla olisi enemmän maata, en pelkäisi Paholaistakaan!” Paholainen kuulee Pahómin sanat ja ajattelee itsekseen: ”Hyvä on – pistetäänpä kilpa pystyyn! Minä annan sinulle riittävästi maata, ja sen kautta saan sinut valtaani.” Hankkiessaan ja saadessaan aina vaan lisää maata itselleen Pahóm kuolee. Kertomuksen otsikon kysymys saa vastauksen: ” Pahómin palvelija otti lapion ja kaivoi haudan, joka oli riittävän pitkä Pahómille ja hautasi isäntänsä siihen. Kuusi jalkaa päästä varpaisiin oli kaikki mitä Pahóm tarvitsi:”

Vastalääke löytyy!!

Jeesuksella on hyvin yksinkertainen ahneuden vastalääkeresepti. Se löytyy mm. Apt 20:35: ”Autuaampaa on antaa kuin ottaa”.

Jumala itse on antanut mallin tällaisesta toisiinpäin suuntautuvasta, avarakätisestä, anteliaasta elämästä. Hän itse vapaaehtoisesti luopui asemastaan ja rikkauksistaan. Hän antoi kaikkensa, jopa henkensä sinun ja minun puolesta. Anteliaisuuden ja välittämisen suurin osoitus – ystävä antaa henkensä pelastaakseen jonkun toisen.

Alkuseurakunnan ihmiset eivät käyttäneet parhaita voimavarojaan oman elämänsä suojelemiseen tai omaisuutensa kartuttamiseen. Heidät tunnettiin siitä,  että he olivat valmiita luopumaan omastaan toisten hyväksi – jopa antamaan henkensä Jeesuksen tähden.

Epäitsekäs, avokätinen, antelias, toisiinpäin suuntautuva elämä on haasteellista, joskus epämukavaa, jännittävää. Se saattaa hetkittäin tuntua karvaalta ja kipeältä, mutta pitkässä juoksussa se on meitä ja yhteisöjämme parantava lääke. Tämä lääke koostuu paljon muustakin kuin vain rahasta, mikä usein ensimmäisenä tulee meille mieleen. Se nousee kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan ja omalle kohdalle tulleesta armon kokemisesta. Se ei ole teoriaa armosta, vaan arjen elämää armossa. Se on kokonaisvaltaista elämää, jossa arjen pienistä valinnoista lähtien meitä ohjaa se asenne, että sillä kaikella, mitä minulla on haluan elää toisia varten. Ei helppoa, mutta niin suurenmoisen palkitsevaa, jännittävää  ja iloa tuottavaa.

Pistetään  siis hyvyys kiertoon, kasvamaan korkoa, houkuttelemaan ihmisiä Jumalan valtakuntaa ja sitä kautta   ja muuttamaan seurakuntiamme, yhteiskuntaa ja maatamme  – meidän Jumalamme mallin mukaan ja Hänen kunniakseen!

Nicky Gumbelin sanoin:

How do we think of God? Do we think of him as a little bit mean or tight-fisted? Or do we think of him as extraordinarily generous?

God’s generosity is seen in the natural world. For example, there are 25,000 varieties of orchids. The orchid is just one of 270,000 species of flowers. God does not do things by halves. In our galaxy there are 100,000 million stars, like our sun. Our galaxy is one of 100,000 million galaxies. In a throw-away line in Genesis, the writer tells us, ‘He also made the stars’ (Genesis 1:16).

God is extraordinarily generous. He ‘gives generously to all’ (James 1:5). If God is so generous to us we also should ‘always be generous’.