Millä meitä Taivaan portilla oikein mitataan?

Pekka Valmari

Lukuisten vitsien teemana on, mitä Pyhä Pietari Taivaan portilla vaatii tai kenet sisään pyrkivistä hän valitsee. Portille tulo voi välillä käydä monen kristityn mielessä muutenkin.

Periaatteessa tiedämme hyvin, mihin pelastus perustuu: Jeesuksen ristillä ansaitsemaan sovitukseen. Aina. Siihen ei voi lisätä mitään – vaikka toisinaan voi tuntua, että pitäisi.

Portilla kohdataan muutakin. Paavali kehotti Korintin uskovien riitaisaa joukkoa rakentamaan elämäänsä heikkojen tapojen sijasta kestävästi – ja ehkä myös toisiaan. Työn laatu ei ratkaise pelastumista, mutta silti sillä on merkitystä, myös rakentajalle (1 Kr 3). Taakse jääneen elämän puutteet ja toisille aiheutunut kipu tuntuvat tuskallisilta silloin kun näkee, ettei niin olisi tarvinnut käydä.

Miten sitten jatkaa? Varsinkin, jos yritettyään huomaa, ettei tarvittavaa viisautta, kykyä tai hyvyyttä ole – eikä aina haluakaan? Alitajuisesti ja selvempänäkin ajatus Portilla käytävästä keskustelusta voi olla kiusallinen.

Mitä pitäisi tehdä?

Hyvän aikaa uskossa oltuanikin pelastus yksin armosta oli selvä asia teoriassa – mutta riittämättömyyksiini törmätessä huomasin yrittäväni remonttia suorittamalla. Eikä se toimi. Lopulta tuntui, ettei voi kuin laskea rimaa. Mutta ei kai se voinut olla Jumalan suunnitelma?

Jeesuksen käskyn mukaan rakkauden on oltava kaiken toimintamme motiivi – velvollisuus tai mikään muukaan ei riitä (Mt 22): "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein”– koska se sisältää kaiken muun ja tuo meihin puuttuneen halun ja kyvyn hyvään. Jumalan rakkaus, mekanisminaan meidän vastarakkautemme siihen, saa meissä aikaan kasvavan muodonmuutoksen.

Kun rakastaa, haluaa tuottaa hyvyyttä ja iloa rakkautensa kohteelle – se on kaukana velvollisuudesta. Varsinkin silloin kun rakkauden kohteena on täydellisen rakastava, armollinen ja läheisyyttämme kaipaava Jumala. Jos ja kun emme koe näin, elämme pahassa väärinkäsityksessä.

Jotta voi rakastaa, on voitava luottaa. Jos pelkäämme Jumalaa, voimme antautua Hänelle aluksi pienemmin askelin. Sitä mukaa kuin uskallamme, saamme  ”maistaa ja katsoa Herran hyvyyttä!” (Ps 34:9). Luottamus kasvaa, ja sen myötä rakkaus Jumalaan. Rakkaus karkottaa pelon, ja Jumalan läheisyydestä tulee houkuttavaa. Niin on tarkoituskin, jopa koukuttavaa. Muuan Asaf sanoi:  ”Minun onneni on olla lähellä Jumalaa (Ps 73:28).

On kiusallista, oikeastaan farisealaista kirjoittaa tätä blogia. En ole perillä tässä. Matkaa on, ja liike ymmärrykseen nähden hidasta, töksähtelevää. Mutta ratkaisun avaimet ovat löytyneet, ja pelottamisen sijasta suunta houkuttaa.

Taivaan portilla ei taideta kysyä, ”Mitä sait aikaan?” – vaan ehkä, ”Paljonko rakastit?”

Pekka Valmari valmarit(ät)gmail.com Pekka on Rovaniemen Vapiksen pj. Yhdessä puolisonsa Leilan kanssa hän koordinoi paikallista New Wine -toimintaa. Lasten ja nuorten asiat ovat tuttuja oman perheen lisäksi siviilityöstä.

Lähiruokaa

Kirsi Jämsén

Lähiruoasta puhutaan tällä hetkellä aika paljon ja onneksi sen saatavuuskin on koko ajan paranemaan päin. Tuntuu monella tapaa järkevältä, että ruoka tulee läheltä. Kun ei tarvita pitkiä kuljetuksia välikäsineen, on helpompi tietää mistä ja miten ruoka omaan pöytään tulee ja mitä se oikein pitää sisällään.

Viime aikoina on monesti tullut mieleen, että hengellisen ravinnon kanssa on vähän sama juttu. Tuntuu järkevältä kuunnella sellaista hengellistä opettajaa, jonka elämän tunnen ja oppia niiden Jeesuksen seuraajien elämästä, joiden arjen voin nähdä. Sanoilla ja toimilla on silloin tausta, jota vasten ne nousevat näkyviin ja kaikuvat kuuluviin.

Paavalin kirjeessä Timoteukselle on sama ajatus täydennettynä vielä 
Raamatun suuntaviitoilla:

"Pidä sinä kiinni siitä, minkä olet oppinut. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut. Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen." 
(2 Tim 3: 14,15)

Yksi seurakuntayhteisön aarre on siinä, että sen ihmiset näkevät toistensa arjen ja oppivat tuntemaan toisiaan. Kun yhteinen matka jatkuu riittävän pitkään, eteen tulee väistämättä tilanteita, joissa opimme, millä tavalla samaa matkaa kulkevat turvautuvat Jeesukseen ja miten heidän toivonsa kestää. Se on vaikuttava opetus.

Kun mietin oman seurakuntayhteisöni ihmisiä, huomaan sieltä löytyvän vaikuttavimmat esikuvani. Heidän uskonsa opettaa minua. Minua rakentaa se, miten he vain joka tapauksessa jatkavat matkaansa Jeesuksen kanssa. Minua ravitsee se, mitä he odottavat Jumalalta. Oma seurakuntayhteisö taitaa olla paras hengellisen lähiruoan paikka.


P.S. New Wine -kesätapahtumaan Jämsän Himoksella 12.-16.7. kokoontuu jälleen iso joukko ihmisiä seurakunnista ympäri Suomen. Rukoillaan ja odotetaan, että Jumala tämänkin tapahtuman kautta puhaltaa yhä enemmän elämäänsä moniin seurakuntiin ja luo hedelmällisiä yhteyksiä niiden välille.

Kirsi Jämsen kirsi.jamsen(ät)kristillinenkoulu.fi Kirsi on Jukan vaimo ja em. lasten äiti. Työkseen hän opettaa Jyväskylän kristillisessä koulussa ja vapaalla toimii Jyväskylän KohtaamisPaikassa yhtenä KohtaamisRyhmän vetäjänä, lastentiimiläisenä ja rukouspalvelijana. Kirsi syttyy, kun näkee tavallisten ihmisten palvelevan toisiaan Jumalan antamilla lahjoilla, niin että Jeesuksen luo on helpompi löytää.