Tapasin Virossa papin, jonka hyvää
suomen taitoa ihmettelin. Hän kertoi olleensa neuvostoaikana
pannuhuoneessa töissä ja tylsien töiden lomassa hän oli ehtinyt
tehdä muutakin: lukea suomen kielioppia! Hän oli päättänyt,
ettei mene aukeamalta eteenpäin ennen kuin osaa sen, ja niin hän
oli oppinut suomen. En ole aikaisemmin kuullut kenestäkään, joka
olisi oppinut kielemme pelkän kieliopin kautta! Yleensä kielet
opitaan kuuntelemalla ja puhumalla, varsinkin äidinkieli, ja
kielioppi on vain näiden tukena.
Huomasin aikoinaan uskoontuloni
jälkeen, että usein keskustellessani jonkun kanssa mieleeni tuli
joku ajatus keskustelukumppanin elämästä. Yleensä ajatus
osoittautui paikkansa pitäväksi. ”Mistä tiesit?”, oli usein
toistunut kysymys. ”En tiedä”, oli usein vastaukseni, ”kai
tämä kuuluu pakettiin.” Toinen vastaava uusi asia oli pahan
läsnäolon vaistoaminen eri tilanteissa.
Ateismini jälkeen olin tullut
vakuuttuneeksi siitä, että Jeesuksen ylösnousemus on
historiallisesti totta, ja olin rukouksessa sanonut Jeesukselle, että
haluan olla loppuelämäni hänen seuraajansa. Tämän kaikkein
suurimman ihmeen hyväksyminen ja sen seurauksena oman elämän
luovuttaminen Jeesuksen hallintaan tuntui niin suurelta, etten
osannut hirveästi hämmästellä sitä, että ilmeni pienempiä
ihmeellisiä juttuja.
Huomasin siis uskoontuloni myötä
oppineeni ikään kuin uuden kielen: Pyhä Henki oli antanut lahjoja,
joita tarvitsen ja joita hän voi käyttää tahtomallaan tavalla.
Kukaan ei ensin opettanut minulle ”kielioppia” armolahjoista,
puhumattakaan, että niitä olisi jotenkin edellytetty minulta.
Niistä ei puhuttu mitään! Opin ”kielen” ensin ja ”kieliopin”
vasta myöhemmin, kun tajusin Raamatusta, että kokemissani uusissa
asioissa oli kyse tiedon sanojen ja henkien erottamisen lahjoista.
Niidenkin avulla, evankeliumin julistamisen ohessa, Jumala kutsuu
uusia ihmisiä Jeesuksen seuraajiksi (mm. Mark. 16 ja 1. Kor. 14:24,
25).
Pyhän Hengen läsnäolo armolahjoineen
on ikään kuin Jumalan valtakunnan äidinkieli. Sitä voi oppia
tulemalla Jumalan lapseksi, suostumalla Jeesuksen seuraajaksi. ”Siksi
sanon teille selvästi, että kukaan, joka puhuu Jumalan Hengen
valtaamana, ei voi sanoa: "Jeesus on kirottu." Kukaan ei
myöskään voi sanoa: "Jeesus on Herra", muuten kuin Pyhän
Hengen vaikutuksesta.” (1. Kor. 12:3) Jokaisella, joka uskoo
Jeesukseen, on Pyhä Henki.
Samassa yhteydessä Paavali kirjoittaa
korinttilaisille: ”Veljet, haluan teidän olevan selvillä Pyhän
Hengen lahjoista” (1. Kor. 12:1). Sitten hän kehottaa
tavoittelemaan niitä (1. Kor. 14:1) ja antaa ohjeita niiden
käyttämiseen. Hän ei opeta ”pelkkää kielioppia”, vaan
kehottaa ”puhumaan”: tunnustamaan uskon Jeesukseen ja
tavoittelemaan ja käyttämään armolahjoja.
Täällä
länsimaissa lähestymme uskoa helposti ”kieliopista” käsin.
Hengellisyys tuntuu monista vieraalta ja rauhallinen jäsentely voi
parhaimmillaan helpottaa ihmisiä tutustumaan näihin asioihin. On
hyvä olla luonnollisesti yliluonnollinen, hihhulointi ei auta!
Pahimmillaan taas ihmiset juuttuvat analysointiin ja luulevat uskoa
pelkäksi oppikokoelmaksi eivätkä löydä suhdetta elävään
Jumalaan tai armolahjoihin. Siksi toivoisin, että emme vain puhuisi
Hengen lahjoista, vaan oppisimme kuuntelemaan häntä ja käyttämään
näitä lahjoja luontevasti, jotta suhteemme Jeesukseen ja hänen
armoonsa tulisi yhä selvemmäksi. Jos joku kysyy armolahjoista,
voisimme aina keskustelun ohella pyytää Jumalalta lahjoja. Sillä
tavalla kieltäkin parhaiten opitaan, puhumalla ja käyttämällä,
ei niinkään kielioppia pänttäämällä, vaikka joskus harvoin
sitäkin kautta oppii.
Virolainen pappi oli oppinut suomen
erikoisella tavalla, mutta armolahjat hän kertoi saaneensa osana
uskon äidinkieltä. Opetettuani armolahjoista hän totesi: ”Onpa
mukavaa, että näistä voi puhua julkisesti. Nyt minäkin voin
kertoa, että puhun kielillä.”
Jukka Jämsén
