Hymyä metrossa
Metrossa minua vastapäätä istuu tyylikäs rouva yllään hienoa tyyliä korostava takki. Ihailen itsekseni. Tietysti. Suomessa ei puhuta vieraille. Metroon tulee mies, joka jakelee halukkaille asiakaskyselylomakkeita. Hän tarjoaa meillekin ja samalla ohimennen kehuu tyylikkään rouvan takkia. Sain tilaisuuteni! Jatkoin kehumista ja juttelimme takista ja sen tyylikkyydestä seuraavalle pysäkille. No sehän ei ollut kaukana, mutta lyhyessä ajassa irtosi hymyä. Hymyä metrossa! Ripaus hyvää ilmapiiriä kaupungin vilinässä. Ohimennen. Luonnollisella tavalla. Ikään kuin olisi sanottu hyvää päivää vain hiukan vahvemmin.
Hyvän ilmapiirin luominen voi olla noin yksinkertaista ja samalla haasteellista. Se on myös valinta. Voin olla hiljaa tai voin hypätä pieneen seikkailuun tuntemattoman lähimmäisen kanssa. Tilannetajua tietysti tarvitaan. Ja herkkyyttä aistia, miten ja mitä voi sanoa.
Tämä pistää myös miettimään, mitä me yleensä heijastamme ympäristöömme pelkällä olemuksellamme. Millaiseksi muuttuu ilmapiiri, johon astumme? Luommeko kireyttä, pelkoa ja jännittyneisyyttä vai rentoutta, iloa ja vapautta. Tunnemme ns pahanilmanlintuja. Niiden lähellä loppuu happi ja sanat kovenevat. Onko olemassa hyvänilmanlintuja? Millainen lintu minä olen?
No, nyt on vaarana, että syyllistän itseäni, alan tarkkailla käytöstäni ja muutunkin luonnottomaksi yrittäjäksi ja jopa entistä kireämmäksi. Tekohymy voi olla hyytävää.
Olisiko hyviä vaihtoehtoja? Maailman valo, elämän suola, Kristuksen tuoksu! Onhan niitä, mutta miten ne saa toimimaan oman harmauden tai elämän teflonin keskellä?
Jeesus kulki ympäri maata ja teki hyvää, näin julisti Pietari (Apt.10:38). Evankeliumeista voimme lukea lisää, miten Hän levitti kaikkialle elämää, terveyttä, hyvinvointia, leipää, kalaa, jopa viiniäkin välillä, ihmisyyttä, hyväksyntää ja sopivasti suolaksi varoituksiakin. Hän oli Jeesus, sanomme! Mutta juuri Hän kutsuu meitä seuraamaan itseään, oppimaan Hänestä, tekemään Hänen tekojaan. Seura tekee kaltaisekseen. Kristus meissä on kirkkauden toivo! Maailma voi nähdä meissä Kristuksen kirkkauden tuomaa toivoa, elämän hymyä.
Onko tämä hurskasta toiveajattelua, uskonnollista toivohömppää? En halua uskoa näin, vaan uskoa siihen, että voimme muuttua, kasvaa muutosvoimaksi tässä maailmassa, hyvän ilmapiirin luojiksi, valoksi ja suolaksi. Se on Pyhän Hengen työ meissä. Siksi rukous, tule Pyhä Henki, onkin niin tärkeä. Toivotamme Hänet tervetulleeksi elämäämme. Ja Hän tulee jäädäkseen olemaan kanssamme oppaana, valmentajana, lohduttajana. Ja myös Kristuksen kirkastajana meille sekä meidän kauttamme. Pyhä Henki tuo hymyn takaisin elämään!
Heikki Hilvo
Metrossa minua vastapäätä istuu tyylikäs rouva yllään hienoa tyyliä korostava takki. Ihailen itsekseni. Tietysti. Suomessa ei puhuta vieraille. Metroon tulee mies, joka jakelee halukkaille asiakaskyselylomakkeita. Hän tarjoaa meillekin ja samalla ohimennen kehuu tyylikkään rouvan takkia. Sain tilaisuuteni! Jatkoin kehumista ja juttelimme takista ja sen tyylikkyydestä seuraavalle pysäkille. No sehän ei ollut kaukana, mutta lyhyessä ajassa irtosi hymyä. Hymyä metrossa! Ripaus hyvää ilmapiiriä kaupungin vilinässä. Ohimennen. Luonnollisella tavalla. Ikään kuin olisi sanottu hyvää päivää vain hiukan vahvemmin.
Hyvän ilmapiirin luominen voi olla noin yksinkertaista ja samalla haasteellista. Se on myös valinta. Voin olla hiljaa tai voin hypätä pieneen seikkailuun tuntemattoman lähimmäisen kanssa. Tilannetajua tietysti tarvitaan. Ja herkkyyttä aistia, miten ja mitä voi sanoa.
Tämä pistää myös miettimään, mitä me yleensä heijastamme ympäristöömme pelkällä olemuksellamme. Millaiseksi muuttuu ilmapiiri, johon astumme? Luommeko kireyttä, pelkoa ja jännittyneisyyttä vai rentoutta, iloa ja vapautta. Tunnemme ns pahanilmanlintuja. Niiden lähellä loppuu happi ja sanat kovenevat. Onko olemassa hyvänilmanlintuja? Millainen lintu minä olen?
No, nyt on vaarana, että syyllistän itseäni, alan tarkkailla käytöstäni ja muutunkin luonnottomaksi yrittäjäksi ja jopa entistä kireämmäksi. Tekohymy voi olla hyytävää.
Olisiko hyviä vaihtoehtoja? Maailman valo, elämän suola, Kristuksen tuoksu! Onhan niitä, mutta miten ne saa toimimaan oman harmauden tai elämän teflonin keskellä?
Jeesus kulki ympäri maata ja teki hyvää, näin julisti Pietari (Apt.10:38). Evankeliumeista voimme lukea lisää, miten Hän levitti kaikkialle elämää, terveyttä, hyvinvointia, leipää, kalaa, jopa viiniäkin välillä, ihmisyyttä, hyväksyntää ja sopivasti suolaksi varoituksiakin. Hän oli Jeesus, sanomme! Mutta juuri Hän kutsuu meitä seuraamaan itseään, oppimaan Hänestä, tekemään Hänen tekojaan. Seura tekee kaltaisekseen. Kristus meissä on kirkkauden toivo! Maailma voi nähdä meissä Kristuksen kirkkauden tuomaa toivoa, elämän hymyä.
Onko tämä hurskasta toiveajattelua, uskonnollista toivohömppää? En halua uskoa näin, vaan uskoa siihen, että voimme muuttua, kasvaa muutosvoimaksi tässä maailmassa, hyvän ilmapiirin luojiksi, valoksi ja suolaksi. Se on Pyhän Hengen työ meissä. Siksi rukous, tule Pyhä Henki, onkin niin tärkeä. Toivotamme Hänet tervetulleeksi elämäämme. Ja Hän tulee jäädäkseen olemaan kanssamme oppaana, valmentajana, lohduttajana. Ja myös Kristuksen kirkastajana meille sekä meidän kauttamme. Pyhä Henki tuo hymyn takaisin elämään!
Heikki Hilvo
