maanantai 13. tammikuuta 2014

Ikävä Jeesusta

Ekaluokan uskontotunnilla kerrattiin jaksoa, jonka aikana oli mietitty,  kuka ihminen oikein on ja mitä Raamattu kertoo ihmisestä ja Jumalasta. Olimme lopuksi askarrelleet sanattomat kirjat, joiden neljä väriä auttoivat muistamaan asioita. Lapset kertoivat vuorotellen ihmisen ja Jumalan kertomusta vieruskaverilleen pikku kirjojaan selaillen. En osaa jäljitellä heidän sanojaan tässä (kunpa osaisinkin!), mutta tällaisia asioita olimme oppineet:

Vihreä väri tarkoitti, että jokainen ihminen on Jumalan luoma olento, ja sellaisena ainutlaatuinen ja arvokas. Hänet on tarkoitettu elämään läheiseen, rakastavaan yhteyteen Jumalan kanssa. Jumala neuvoi ihmiselle, millä tavalla eläen yhteyttä vaalitaan, miten elämä on hyvää.

Musta muistutti, että ihminen valitsi toisin, kuin Jumala neuvoi. Hän ei kunnioittanutkaan Jumalan pyhyyttä eikä luottanut Hänen viisauteensa vaan tahtoi itse olla oma jumalansa. Yhteys Jumalaan meni rikki. Hyvän elämän raja oli ylitetty ja peruuttamattomat seuraukset tulivat ihmisen osaksi.

Punainen väri kertoi siitä, että Jumalalla oli suunnitelma yhteyden korjaamiseksi. Jeesus tuli tänne toteuttaakseen suunnitelman; kärsiäkseen kaikkien ihmisten tuhoisien valintojen seuraukset heidän puolestaan. Että me ihmiset voisimme saada anteeksi. Tehtävä merkitsi kuolemaa ja Jeesus kuoli. Ihmisen yhteys Jumalaan oli taas mahdollinen.

Keltainen väri muistuttaa, että Jeesus voitti kuoleman. Kun ihmisen elämä täällä maan päällä päättyy, häntä odottaa koti Jumalan luona, paikka, jota Jeesus meni edeltä valmistamaan. Jeesuksen kanssa vaeltava ihminen on matkalla taivaan kotiin, jossa saa elää Hänen kanssaan ikuisesti.

Kun sitten kertomisen jälkeen pohdimme yhdessä, millainen mahtaa olla taivas, ja millaista on olla siellä Jeesuksen kanssa, huokasi yksi tyttö haikeasti:

-Voi, mun tulee ikävä Jeesusta! Kun me puhutaan siitä, mutta sitä ei nää.
Moni muukin yhtyi kaipaukseen ja omakin sydämeni soi heti samaa säveltä isolla nuotilla.

Keskustelu jatkui toisen oppilaan toteamuksella:
-Minä oon nähny Jeesuksen!
Hämmästynyt sorina ehti jo alkaa luokassa, ennen kuin sama oppilas jatkoi:
-Mun lastenraamatussa.

Vaikka oppilas viittasikin raamattunsa kuvitukseen, huomasimme kyllä yhdessä, että Raamatussa voi tavallaan nähdä Jeesuksen ilman kuviakin. Lukemalla Jumalan sanoja voi ymmärtää, millainen Hän on ja mitä Hän ajattelee.

Keskustelussa tuli esille ihan syvää viisautta. Kun miettii ja puhuu Raamatun kertomaa, alkaa ikävöidä Jeesusta. Ja samaa kirjaa lukiessaan voi katsella ja kuunnella Häntä. Jumalan sana on ihmeellinen lahja.

Minunkin on ikävä Jeesusta.
Onneksi on Raamattu, ihana kirja!
Sitä lukiessamme saamme tavata Jeesusta (sanaparin molemmissa merkityksissä).

Lukemisiin!

P.S. Viimeksi tapasin (ja tavasin) Hänet Hesekielin sivuilla, luvussa 34, jakeessa 12:

Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet.

Kirjoittaja Kirsi Jämsén opettaa Jyväskylän kristillisessä koulussa ja vapaalla toimii Jyväskylän KohtaamisPaikassa yhtenä KohtaamisRyhmän vetäjänä, lastentiimiläisenä ja rukouspalvelijana. Kirsi syttyy, kun näkee tavallisten ihmisten palvelevan toisiaan Jumalan antamilla lahjoilla, niin että Jeesuksen luo on helpompi löytää.