Toissapäivänä luin profeetta Habakukin kirjaa, jonka 3. luku
on "valitusvirsien tapaan laulettava" rukous. Siinä kirjoittaja
ilmaisee harrasta odotustaan, että Herra ilmestyisi kansansa avuksi. Jotenkin
tämän rukouksen lopetus puhutteli minua kovasti:
"Vielä ei viikunapuu ole kukassa, viiniköynnöksissä ei
ole rypäleitä, vielä ei oliivipuu kanna hedelmää eikä pelloilla kypsy vilja,
vielä ei aitauksessa ole lampaita eikä karjaa tarhassa. Mutta jo nyt minä
riemuitsen Herrasta, iloitsen Jumalastani, joka pelastaa. Herra, minun
Jumalani, on voimani. Hän tekee jalkani nopeiksi kuin kauriin jalat ja ohjaa
kulkuni kukkuloille." (Hab. 3:17-19)
Profeetta ei elä vääristyneessä todellisuudessa, vaan
uskaltaa katsoa ympäröiviä olosuhteet suoraan silmiin realistisesti, jopa
inhorealistisesti (kuten koko Habakukin kirja osoittaa). Hän tuntee (ja
ilmaisee!) tuskaa ja pelkoakin. Silti hänen vallitsevaksi mielialakseen ei jää
tuskainen ja pelokas vaan riemullinen odotus. Riemu ja ilo eivät ankkuroidu
ympäröiviin olosuhteisiin, vaan Jumalaan: hänen olemukseensa, persoonaansa ja
luonteeseensa. Siihen, että hän on se joka hän on. Hän on Jumala, joka
pelastaa. Vaikka ympäröivä todellisuus vielä toistaiseksi osoittaisi
päinvastaista, odottaja voi iloita siitä, että hänellä on Jumala, joka
pelastaa.
Oletko odottanut? Apua, pelastusta, vapautusta, Jumalan
puuttumista asioihin? Kuinka kauan? Päiviä, kuukausia, vuosia, vuosikymmeniä?
Minä olen. Ihan viime päivinäkin. En ole nähnyt vielä kaikkien Jumalan
lupausten toteutuvan, en ole nähnyt vielä hänen apuaan ja pelastustaan
joissakin asioissa, ja olen joutunut rukoilemaan: "Herra, anna
kärsivällisyyttä" JA HETI!!? (Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin
kärsivällisyyden ODOTTAMINEN.)
Habakukin rukous rohkaisee minua luottamaan ja iloitsemaan
ennen kaikkea Jumalastani. Hän on se, joka myös antaa voiman odottamiseen,
voimauttaa pelosta ja odotuksesta lamaantuneet jalkani juoksemaan kohti hänen
avaria maisemiaan.
Ja aikanaan odotuksemme täyttyy. Eilen olin ystäväni luona
käymässä, ja puhuimme siinä odottamisen vaikeudesta ja hänen
elämäntilanteestaan, jossa hän oli jo vuoden verran joutunut odottamaan isoa
ratkaisua suhteessa terveyteensä. Tuo pitkä odotus päättyi nopeammin kuin
aavistimmekaan: keskustelun aikana tuli puhelinsoitto, että odotettu apu on nyt
tullut, ja asiat lähtivät siitä rullaamaan tunnin sisällä nopeasti. Ja vaikka
kyseessä olisivat kuinka isot asiat, se, joka on jo odottaessaan laittanut
turvansa Jumalaan ja iloinnut Pelastajastaan, voi kaiken myllerryksenkin
keskellä olla turvassa, onhan koko prosessi ajoituksineen kaikkineen ollut
Jumalan kädessä, ja tulee olemaan siellä loppuun asti.
Suvi Kankkunen
