torstai 23. huhtikuuta 2015

Rajattomasti vapaaehtoinen

Monissa seurakunnissa ja yhteisöissä vapaaehtoisen työn tarve on lähes rajaton. Aina voitaisiin tehdä enemmän, aina se Jumalan valtakunta voisi levitä vielä enemmän – jos vain meillä olisi vapaaehtoisia tähän ja tuohon tehtävään.

Minua pyydetään aina välillä seurakuntiin kouluttamaan vapaaehtoisten johtamisesta, ja poikkeuksetta koulutuksen aikana keskusteluissa nousee esiin vapaaehtoisten jaksaminen ja sitoutuminen suoranaisina kipukohtina. Vapaaehtoiset kipuilevat jaksamisen kanssa, heidän johtajansa (usein itsekin vapaaehtoisina) sitoutumisen kanssa.

Jaksamisella onkin erottamaton yhteys sitoutumiseen. Jos pyydät ihmistä tehtävään, joka periaatteessa sopii hänen lahjoihinsa ja kutsumukseensa (=sisäinen motivaatio on kunnossa), mutta hän tuntuu jarruttelevan sitoutumistaan, kyse on usein siitä, että ihmisen rajat on jossakin aiemmassa vapaaehtoistehtävässä ylitetty: tehtävä on joku vastuun, ajankäytön tai molempien osalta paisunut huomattavasti suuremmaksi kuin mitä ennakoitiin, eikä vapaaehtoisella myöskään ole ollut ketään kenen puoleen kääntyä saadakseen apua tilanteeseen.

Jos tunnistat itsesi tai tiimiläisesi tällaisesta tilanteesta, on aika vetää raja. Jokaisen vapaaehtoisen tehtävästä tulisi tehdä kuvaus (mielellään kirjallisena), joka sisältää tehtävän riittävän tarkasti eriteltynä, määrityksen ajasta, joka tehtävään käytetään viikko- tai kuukausitasolla, ja henkilön, joka on vapaaehtoisen ”lähiesimies” vastaten hänen kysymyksiinsä ja huolehtien tarpeista. Tämän lähiesimiehen tehtävä on varmistaa, että rajat pitävät ja mahdollisessa rajojen ylittymisen tilanteessa puuttua asiaan.

Opettele sanomaan turvallisesti ei ja opeta myös toisia siihen. Vapaaehtoisten johtajan tehtävässä yksi isoja luonteen kasvamisen haasteita on oppia kestämään pettymyksiä ilman, että kaataa koko pettymyksen tunnetaakan vapaaehtoisen niskaan. Jos kymmeneskin henkilö kieltäytyy tarjolla olevasta tehtävästä (kyllä, tämä on tapahtunut myös minulle), on kiusaus kaataa kaikkien yhdeksän edellisen puhelun pettymys tämän yhden onnettoman niskaan. Se ei kuitenkaan kuulu hänelle. Yleensäkin pitkän päälle ymmärtävä ja asiallinen suhtautuminen kieltäytymisiin ja peruutuksiin sitouttaa ihmisiä paremmin kuin katkera vuodatus. Tahallisiin laiminlyönteihin tulee puuttua, mutta tämäkin onnistuu paremmin, kun on ensin purkanut päällimmäisen tunneryöpyn jonkun sellaisen kanssa, joka ei henkilökohtaisesti ole tilanteessa mukana.

Älä siis ole rajattomasti vapaaehtoinen – mutta ole ilolla ja rohkeasti vapaasta sydämestäsi mukana levittämässä Jumalan valtakuntaa siellä missä olet! Työssä ja koulussa, perheen ja kavereiden kanssa, vapaaehtoisena ja sitoutuneena siihen tehtävään, jonka Jumala on sinulle kulloinkin uskonut.


Suvi Kankkunen