tiistai 2. heinäkuuta 2013

Kaksi leipää ja yksi kala

Pian saamme jälleen tulla suurella joukolla yhteen. New Wine -kesätapahtuma kokoaa Himokselle luultavasti parisentuhatta kristittyä eri kirkoista ja seurakunnista. Meitä kaikkia yhdistävät rukous, ylistys ja kaipaus Jumalan valtakunnan todellisuuteen. Meitä yhdistävät myös ystävien tapaaminen, aurinkoiset päivät ja kesäsateet sekä aidosti inhimillinen tapa lähestyä hengellisiä asioita.

Sitten meitä luultavasti yhdistää myös se, ettei meillä ole kovinkaan paljon hengellistä evästä mukana. Loppujen lopuksi me olemme juuri niitä opetuslapsia, jotka Jeesus lähetti tyhjin käsin työhönsä. Tai niitä, jotka kokoontuivat Jeesuksen luokse kuulemaan hänen opetustaan, ja jotka huomasivat sitten, ettei koko monituhatpäiselle joukolle ollut syötävää.

Himoksella tuo ruokahuolto on varmaankin kunnossa, tosin perhekunnittain itse järjestettynä. Hengellistä tarjoilua hoitamaan on varattu muutama britti ja monta kotimaalaista. Mutta itse hengellisen ravinnon suhteen meidän täytyy taas kääntää katseemme Jeesukseen.

Evankeliumien todistuksen mukaan Jeesus ei ruuan niukkuutta juurikaan hätkähtänyt. Hän vain käski ihmisten asettua ruokakunnittain kesäiselle nurmikolle (Mk 6:39). Ja kuten muistamme, viisi leipää ja kaksi kalaa riittivät siunattuina viidelletuhannelle miehelle, sekä lisäksi naisille ja lapsille. Ruokaa jäi vielä ylikin.

Tilanne oli samantapainen toisessa yhteydessä, jolloin ruokittavia oli nelisentuhatta miestä. Seitsemästä leivästä ja muutamasta pikkukalasta saivat kaikki vatsansa täyteen.

Vähän myöhemmin Jeesus joutui kuitenkin kysymään opetuslapsiltaan: "Ettekö vieläkään ymmärrä, ettekö käsitä? Onko teidän sydämenne paatunut? Onhan teillä silmät, ettekö te näe? Onhan teillä korvat, ettekö kuule? Ja ettekö muista: kun jaoin ne viisi leipää viidelletuhannelle ihmiselle, kuinka monta täyttä korillista te keräsitte palasia?" "Kaksitoista", he vastasivat. "Entä kun jaoin ne seitsemän leipää neljälletuhannelle? Kuinka monta koria te silloin keräsitte täyteen palasia?" He vastasivat: "Seitsemän." Jeesus sanoi heille: "Ettekö te vieläkään käsitä?" (Mk 8: 17-21)

Mitä meidän oikein pitäisi käsittää? Jos ajattelemme asiaa oman logiikkamme mukaan, niin eikö silloin jos ruokittavia on vähemmän ja syötävää enemmän, ruokaa pitäisi jäädä myös ylitse enemmän? Ja jos ruokittavia on enemmän ja syötävää vähemmän, eikö silloin ruokaa pitäisi jäädä paljon vähemmän yli?

Jumalan logiikka näyttää olevan toisenlaista. Mitä suurempia ovat meidän tarpeemme, ja mitä vähäisemmät meidän omat eväämme ovat, sitä suuremmaksi muuttuu Jumalan huolenpito. Jos sinusta(kin) tuntuu siltä, että joudut tulemaan Jumalan eteen aivan tyhjin käsin, niin muista että Hän on uskollinen. Hänen voimansa tulee täydelliseksi heikkoudessa.


Markku toimii kirkkoherrana Etelä-Pohjanmaalla sekä New Wine -johtotiimin yhteyshenkilönä Englannin suuntaan. Sydämellä julistus- ja rukoustyö yhdessä Johannan kanssa sekä moottoripyörät ja cajon.