Ensimmäisessä uudenvuoden puheessaan viime tammikuussa
presidentti Sauli Niinistö varoitti ahneuden ja itsekkyyden noususta yhteiskunnassamme.
Kanadalainen historian professori ja senaattori Philippe
Gigantés kuvaa ihmisen historiaa maailmassa jatkuvana pyrkimyksenä saada
valtaa, sillä se on “parhain
väline kunkin tyydyttää omat intohimonsa”. Hän jatkaa: ”kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa ihminen on tehnyt kaikkensa - mitä
se ikinä on vaatinutkaan -
tyydyttääkseen seuraavat viisi tarvettaan: turvallisuus, suoja /asumus,
ravinto, seksi ja itseilmaisu. Jotta yhteiskunta välttäisi kaaoksen, täytyy sen
rajoittaa jäsentensä vapautta näiden intohimojen ja tarpeiden tyydyttämisessä” (Gigintes: Power and
Greed: A short History of World, 2002)
Ihmisen historia alusta alkaen on tässä suhteessa surullista
luettavaa. Jo Edenissä ensimmäinen ihminen alkoi tavoitella jotain enemmän kuin
se, mitä Jumala oli hänen elämäänsä suunnitellut. Tämän päivän uutisia
mm. valtavista perusteettomista optioista ja palkitsemisjärjestelmistä
lukiessa tai yksilöihmisen jatkuvaa oman elintasonsa kohottamista seuratessa ei
ole vaikeaa nähdä saman, Edenissä alkunsa saaneen kaavan toistuvan.
Valitettavan usein meidän ihmisten elämän valintoja ohjaa sama syvällä asuva,
usein tiedostamatonkin ahneus:
minä haluan/tarvitsen/vaadin itselleni sitä ja tätä – myös hengellisessä
mielessä -– minulla on oikeus …Tämä maailman muokkaama arvopohja saa meidät uskomaan, että omien
tarpeiden ensisijainen tyydyttäminen, yhä uusien hengellisten kokemusten
hakeminen, oman elämän puitteiden
jatkuva lisääminen ja yleensäkin ulkoiset tekijät tuovat elämälle sisältöä ja
kehystä niin, että voimme elää
turvallista, riippumatonta ja
tyydyttävää elämää. Haluamme olla oman itsemme herroja.
Myös kristillisissä kirkoissamme tällainen ahneus pyrkii esiin. Nuori, suosittu brittiläinen
liike-elämän konsultti Marc Lewis kysyy kirjassaan SIn to Win ” Miksi kirkko ei
myy kaikkia aarteitaan, kaikkia kulta ja hopealautasiaan, kaikkia antiikkisia
penkkejään, kirkonkellojaan muuttaakseen kirkkonsa ja katedraalinsa kodeiksi
kodittomille? … Kirkko ei luovu vauraudestaan eikä halustaan rikastua, emmekä
niistä luovu mekään – sinä ja minä”
Marc Lewis osuu kipupisteeseen, johon emme useinkaan halua puuttua
yhteisöinä tai yksilöinä. Se, mitä elämässämme – ihan arkielämässä - eniten
haluamme ja minkä eteen eniten ponnistelemme, paljastaa sisimpämme
Tätä meissä piilossa asuvaa ahneutta kuvataan osuvasti myös
Leo Tolstoin kertomukses-sa ”Kuinka paljon maata ihminen tarvitsee?”.
Kertomuksessa maanviljelijä Pahóm sanoo: ”Ainoa ongelmamme
on siis se, että meillä ei ole riittävästi maata. Jos minulla olisi enemmän
maata, en pelkäisi Paholaistakaan!” Paholainen kuulee Pahómin sanat ja
ajattelee itsekseen: ”Hyvä on – pistetäänpä kilpa pystyyn! Minä annan sinulle
riittävästi maata, ja sen kautta saan sinut valtaani.” Hankkiessaan ja
saadessaan aina vaan lisää maata itselleen Pahóm kuolee. Kertomuksen otsikon
kysymys saa vastauksen: ” Pahómin palvelija otti lapion ja kaivoi haudan, joka
oli riittävän pitkä Pahómille ja hautasi isäntänsä siihen. Kuusi jalkaa päästä
varpaisiin oli kaikki mitä Pahóm tarvitsi:”
Vastalääke löytyy!!
Jeesuksella on hyvin yksinkertainen ahneuden
vastalääkeresepti. Se löytyy mm. Apt 20:35: ”Autuaampaa on antaa kuin ottaa”.
Jumala itse on antanut mallin tällaisesta toisiinpäin
suuntautuvasta, avarakätisestä, anteliaasta elämästä. Hän itse vapaaehtoisesti
luopui asemastaan ja rikkauksistaan. Hän antoi kaikkensa, jopa henkensä sinun
ja minun puolesta. Anteliaisuuden ja välittämisen suurin osoitus – ystävä antaa
henkensä pelastaakseen jonkun toisen.
Alkuseurakunnan ihmiset eivät käyttäneet parhaita
voimavarojaan oman elämänsä suojelemiseen tai omaisuutensa kartuttamiseen.
Heidät tunnettiin siitä, että he
olivat valmiita luopumaan omastaan toisten hyväksi – jopa antamaan henkensä
Jeesuksen tähden.
Epäitsekäs, avokätinen, antelias, toisiinpäin suuntautuva
elämä on haasteellista, joskus epämukavaa, jännittävää. Se saattaa hetkittäin
tuntua karvaalta ja kipeältä, mutta pitkässä juoksussa se on meitä ja
yhteisöjämme parantava lääke. Tämä lääke koostuu paljon muustakin kuin vain
rahasta, mikä usein ensimmäisenä tulee meille mieleen. Se nousee
kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan ja omalle kohdalle tulleesta armon
kokemisesta. Se ei ole teoriaa armosta, vaan arjen elämää armossa. Se on
kokonaisvaltaista elämää, jossa arjen pienistä valinnoista lähtien meitä ohjaa
se asenne, että sillä kaikella, mitä minulla on haluan elää toisia varten. Ei
helppoa, mutta niin suurenmoisen palkitsevaa, jännittävää ja iloa tuottavaa.
Pistetään siis
hyvyys kiertoon, kasvamaan korkoa, houkuttelemaan ihmisiä Jumalan valtakuntaa
ja sitä kautta ja muuttamaan
seurakuntiamme, yhteiskuntaa ja maatamme
– meidän Jumalamme mallin mukaan ja Hänen kunniakseen!
Nicky Gumbelin sanoin:
How do we think of God? Do we think of him as a little bit
mean or tight-fisted? Or do we think of him as extraordinarily generous?
God’s generosity is seen in the natural world. For example,
there are 25,000 varieties of orchids. The orchid is just one of 270,000
species of flowers. God does not do things by halves. In our galaxy there are
100,000 million stars, like our sun. Our galaxy is one of 100,000 million
galaxies. In a throw-away line in Genesis, the writer tells us, ‘He also made
the stars’ (Genesis 1:16).
God is extraordinarily generous. He ‘gives generously to
all’ (James 1:5). If God is so generous to us we also should ‘always be generous’.
