Lentokoneen rullatessa kiitorataa kohti ennen nousua
matkustajille kerrotaan aina, miten menetellä onnettomuustilanteessa – siis
silloin kun on tosi vakava paikka. Paljon matkustavista saattaa tuntua, että he
osaavat ohjeet jo ulkoa. Tiedättehän: ”Jos ilmanpaine hytissä laskee,
happinaamarit tulevat automaattisesti esille katosta. Tarttukaa naamariin ja
asettakaa se kasvoillenne. Jos matkustatte lapsen kanssa, laittakaa naamari
ensin omille kasvoillenne, ja auttakaa vasta sitten lasta.”
Ohje on tärkeä. Paineen laskiessa hyvin korkealla ihminen
voi puolessa minuutissa menettää hapenpuutteen vuoksi tajuntansa tai kykynsä
toimia järkevästi. Varoittavia oireitakaan ei välttämättä tule. Hengitys
poistaa oireet antavaa hiilidioksidia, vaikkei happea saataisikaan – ja niin
happi voi loppua huomaamatta. Siksi maskiin on tartuttava heti, jos se putoaa
näkyville, ja autettava lapsia vasta kun itse saa happea ja kykenee varmasti
auttamaan. Lentoemäntienkin tulee tuolloin huolehtia ensin itsestään – muuten
heistä ei kohta ole muiden auttajiksi.
Ohje on tärkeä, ja sen periaate aika syvällinen. Se sopii
moneen muuhunkin tilanteeseen. Viimeksi löysin sen mielenkiintoisesta
lastenkasvatuskirjasta Loving your kids on purpose. Kirjoittaja (Danny Silk)
halusi korostaa esimerkillä sitä, ettemme kykene huolehtimaan lapsistamme
hyvin, ellemme pidä hyvää huolta itsestämme. Ei siis olekaan niin, että itsensä
muiden hyväksi väsyttävä ja loppuun polttava äiti tai isä olisi jotenkin
ihailtava tai hyvä vanhempi. Eikä hän ole raamatullinenkaan: lähimmäistähän
tulee rakastaa niin kuin itseään – eikä sen enempää.
Samaa esimerkkiä käyttää liikkeenjohdon konsultti, joka
suosittelee kiireisille liikemiehille ja -naisille fyysistä ja psyykkistä
itsestään huolehtimista: ”Jotta voisit olla kunnolla läsnä toisille - kotona ja
työssä – sinun on otettava happimaski ensin itsellesi.”
Oma hapen saanti on tärkeää. Tarvitsemme sitä jatkuvasti.
Jos saanti käy niukaksi, ja olemme ’huonolla hapella’, emme ehkä kykene
tekemään hyviä ratkaisuja – tai edes näkemään edessämme olevia ongelmia.
Ilman hengitystä olemme pian huonolla hapella. Jumalan Sana
on meille elämän leipää, ja vastaavasti rukous kuin hengitystä. Kuten lentäjä, mekin saatamme alkaa
tekemään virhearvioita ja huonoja ratkaisuja, jos joudumme huonolle hapelle. Ja
meillä on silloin myös sama vaara sokeutua haitallisille asioille. Jumalan
hyvät suunnitelmat voivat silloin jäädä toteutumatta.
Pidetään siis hyvää huolta itsestämme ja erityisesti
hengellisistä tarpeistamme, jotta voisimme ja jaksaisimme olla siunaukseksi
toisillemme, kantaa Hengen hedelmää ja tuottaa iloa niin Jumalalle kuin
itsellemmekin!
Pekka Valmari
Rovaniemi